Toissapäivänä Ruotsin Eu-edustaja teki käsittämättömän mokan: Jerusalemin jakamisen ajaminen vie siunauksen koko maalta! On olemassa asioita, joita voi ajaa inhimillisen ajattelun mukaisesti mutta on olemassa asioita, joiden kohdalla on olemassa vain yksi vaihtoehto: Jumalan ehdoton kirjoitus. Jerusalemin kohdalla on niin.
Kukaan tässä maailmassa ei ole pystynyt koskemaan Jerusalemiin loukkaamatta itseään ja kansaansa. Jumala edelleen vartioi kaupunkia, jonka Hän itse on nimennyt ja ottanut silmäteräkseen. Pyhä on edelleen Pyhää!
Suomi tekee nyt valintoja siunauksen ja kirouksen välillä. Valitaan siunaus! Jerusalemiin koskeminen on jotain, jossa liikutaan todella vaarallisilla vesillä koko kansamme kohtalon osalta. Aleksander Stubb ei tiennyt, mitä suustaan päästi kannattaessaan Ruotsin ehdotusta!
Nyt on aika herätä! Jokaisen suomalaisen kristityn on aika avata silmät ja anoa Jumalan armahdusta ja viisautta maamme johtajille, niin ettemme menetä sitä erityislaatuista siunausta, mikä on ollut maamme ja kansamme yllä.
Rauhan Majatalon todella tiukan ja työntäyteisen syyskauden juhlisti viime sunnuntaina 6.12. kuusivuotissynttärit. Eräs vieraistamme toi 6-vuotiaalle yrityksellemme lahjaksi taulun, jonka hän oli ostanut Jerusalemista. Siinä oli Jumalan itsensä kirjoitusta Pyhää kaupunkia koskien. Se kuuluu näin:
"Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat. Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi. Veljieni ja ystävieni tähden minä sanon: olkoon sinulla rauha." (Ps.122:6-8)
Rakastetaan Jerusalemia ja rukoillaan rauhaa Jerusalemille!
torstai 10. joulukuuta 2009
torstai 16. heinäkuuta 2009
Levähdetään vähän
Kuusamon erämaa, Kainuun vesistöt ja patikkapolut. siinä hiljaisia kertomia Taivaan Isän ihmeellisistä luomuksista. Upeita mahdollisuuksia viettää aikaa, levähtää hetki.
Jeesus piti aina kiinni levosta, ihmisen tarpeesta levähtää vähän. Silloinkin, kun tarvitsijoita olisi ollut joka puolella. Hän opetti opetuslapsilleen levon merkityksen. hiljaieen paikkaa vetäytymisen lahjan.
Talvella sovimme perheen kanssa, että kesällä lähdemme kiertämään Karhunkierroksen. Toteutimme sen. Eipä sen paremmaksi voi maisemat muuttua! Vaeltamisesta kiinnostuneille lisätietoa reitistä löytyy osoitteesta www.luontoon.fi. HIljaisuutta. Vaihtuvia maisemia. Riippusiltoja. Kuohuvia koskia. Kitkajoen ja Oulankajoen toinen toistaan kauniimpia kohtia. Oulangan kansallispuiston koskemattomuutta. Jos siinä ei mieli, ajatukset ja sydän lepää, niin ei sitten missään!
Kuusamon luonnon mykistäminä lähdimme tutkimaan myös kainuun erilaisia patikkamahdollisuuksia. Huomataksemme, että reitit ovat todella monitasoisia! Muutamia emme löytäneet kovasta etsinnästä huolimatta! Hiljaisuuden etsijöitä ei niillä poluilla ollut kai viimeisinä vuosikymmeninä näkynyt... Kainuun korpimaisemat koskettivat joka tapauksessa karuudessaan. Vaaramaisemissa paljon samaa kuin Kuusamon hyvin merkatuilla reiteillä.
Pieni poikamme tuumasi: "Täällä metsässä on paljon helpompi rukoilla kuin taloissa! Ihan kuin Jumala olisi koko ajan paikalla." Metsä lieneekin monen suomalaisen kirkko, levähdyspaikka monenlaisten huolten ja kiireiden keskellä. Itse huomasin miettiväni metsäreittien opastusta ja omaa elämänpolkuani. Miten joskus sydämen opasviitat kadottavat selkeyden ja taas toisinaan hohtavat kuin heijastettuina. Yhteys rukoukseen? Ainakin Raamatussa luvataan, että "Minä johdatan niitä, jotka kulkevat rukoillen" - lause, jonka valitsimme parisuhteemme teemalauseeksi kihloihin mennessämme.
Ystävät, levähdetään vähän! Annetaan tilaa sinisille ajatuksille, jollekin, mitä ei ole ohjastettu etukäteen, jonka voi vain vastaanottaa sellaisena kuin se on syntyäkseen. Levon ihmeestä käsin!
Jeesus piti aina kiinni levosta, ihmisen tarpeesta levähtää vähän. Silloinkin, kun tarvitsijoita olisi ollut joka puolella. Hän opetti opetuslapsilleen levon merkityksen. hiljaieen paikkaa vetäytymisen lahjan.
Talvella sovimme perheen kanssa, että kesällä lähdemme kiertämään Karhunkierroksen. Toteutimme sen. Eipä sen paremmaksi voi maisemat muuttua! Vaeltamisesta kiinnostuneille lisätietoa reitistä löytyy osoitteesta www.luontoon.fi. HIljaisuutta. Vaihtuvia maisemia. Riippusiltoja. Kuohuvia koskia. Kitkajoen ja Oulankajoen toinen toistaan kauniimpia kohtia. Oulangan kansallispuiston koskemattomuutta. Jos siinä ei mieli, ajatukset ja sydän lepää, niin ei sitten missään!
Kuusamon luonnon mykistäminä lähdimme tutkimaan myös kainuun erilaisia patikkamahdollisuuksia. Huomataksemme, että reitit ovat todella monitasoisia! Muutamia emme löytäneet kovasta etsinnästä huolimatta! Hiljaisuuden etsijöitä ei niillä poluilla ollut kai viimeisinä vuosikymmeninä näkynyt... Kainuun korpimaisemat koskettivat joka tapauksessa karuudessaan. Vaaramaisemissa paljon samaa kuin Kuusamon hyvin merkatuilla reiteillä.
Pieni poikamme tuumasi: "Täällä metsässä on paljon helpompi rukoilla kuin taloissa! Ihan kuin Jumala olisi koko ajan paikalla." Metsä lieneekin monen suomalaisen kirkko, levähdyspaikka monenlaisten huolten ja kiireiden keskellä. Itse huomasin miettiväni metsäreittien opastusta ja omaa elämänpolkuani. Miten joskus sydämen opasviitat kadottavat selkeyden ja taas toisinaan hohtavat kuin heijastettuina. Yhteys rukoukseen? Ainakin Raamatussa luvataan, että "Minä johdatan niitä, jotka kulkevat rukoillen" - lause, jonka valitsimme parisuhteemme teemalauseeksi kihloihin mennessämme.
Ystävät, levähdetään vähän! Annetaan tilaa sinisille ajatuksille, jollekin, mitä ei ole ohjastettu etukäteen, jonka voi vain vastaanottaa sellaisena kuin se on syntyäkseen. Levon ihmeestä käsin!
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Ikuisesti D.L.D.
Tänään on vaalitulosjuhla, illalla. Ensimmäinen päivämäärä, jonka laitoin lukkoon EU-vaaleihin ehdokkaaksi ryhtyessäni. Olin aiemmin sopinut, että vietämme vuosittaista Beitshalom -rauhan juhlaa jo perinteeksi muodostuneen Serquei Popovin viulukonsertin muodossa ja vaaleihin liittyvän kiitosjuhlan yhdistäminen siihen tuntui todella sopivalta.
Vuosi sitten, 7.6.2008, isäni parin metrin syvyyteen laskettua arkkua katsoessani minut valtasi mieletön tyhjyys ja yksinäisyys. Pyysin Taivaan Isän lohdutusta siinä. Hän sanoi minulle: tasan vuoden kuluttua minulla on sinulle yllätys. Rakastan yllätyksiä. Niinpä odotin mielenkiinnolla, mitä mahtaisi tapahtua tuona merkittävänä sunnuntaina.
Olimme osaltamme järjestämässä Kajaaniin Isän sydän -konferenssia 5.-7.6.. Niinpä vaalien tulokset ja konferenssin päätöspäivä osuivat yksiin. Millainen on Taivaan Isän sydän? Mitä oikeasti Raamattu ilmoittaa siitä?
Heräsin 7.6. aamuna odottavin tunnelmin: mitähän tämä vuoden odotus yllätyksestä pitää sisällään?
Se oli parempi yllätys kuin osasin ikinä odottaa: sain nähdä parantuneeni!
Vuosia, oikeastaan vuosikymmeniä olen rukoillut identiteetin parantumista. Minulle, joka olin valmis ottamaan itseltäni hengen yläasteen todistuksessa olleen yhden ennakko-odotuksiani huonomman arvosanan vuoksi, vaalikausi on ollut monella tavalla identiteetin perusteiden näkyväksi tulemisen mahdollisuus.
Monet seurakuntaperheestäni, lukuisat KD:n väestä eri puolilta Suomea ja osa muutoin minun elämänpiiriini kuuluvista tai kuulumattommista ihmisistä on kevään kuluessa muistanut minua sukuni, lasteni, puolisoni tai itseni tekemiin tai kuviteltuihin töppäilyihin vedoten sellaisilla kirjeillä ja kommenteilla, etten moista moskaa ole ennen saanut kokeakaan.
8.6. alkanut sielunhoitoviikko on päättymässä tänään. Sovittu jo kaksi vuotta sitten. Viikko, jonka kuluessa on oiva mahdollisuus tutkia, mihin oma identiteetti perustuu. Monet kurssilaisista ovat vuosien aikana antaneet palautetta siitä, että ovat saaneet viikon sisällön kautta merkittäviä muutoksia elämäänsä huomatessaan oman identiteettinsä perustuneen johonkin kestämättömään argumenttiin, mitä moninaisimpiin strategioihin hyväksytyksi tai hylätyksi tulemisen koukeroiden maailmassa.
Kiitollisuus ja ilo täyttää sydämeni: 7.6. tietoisuuteen tullut vaalitulos ei ollut minulle perustuksia järisyttävä identiteettikysymys. Jotain on merkittävällä tavalla elämäni perustuksissa toisin. Tiedän nyt kokemuksen kautta, että olinpa Kainuuun korvessa tai Brysselin tungoksessa, olen Daddy's Little Daughter, Taivaan Isin pikkutyttö. Asia, jota ei voi todella tietää, ennen kuin saa siihen käytännön tasolla mahdollisuuden testaukseen.
Yes! Identiteettini perustus on siinä, että olen D.L.D.-Evelyn ! Ei minkään ulkoisen tekijän varassa tai määriteltävissä. Huippujuttu! Mikään tai kukaan ei voi silloin horjuttaa elämäni perustuksia, Taivaan Isi ja Hänen antamansa rakkauden ja rauhan tietoisuus ja minuuden määritys pysyvät kaikissa olosuhteissa järkkymättöminä! Tällaista en olisi ikinä uskonut kokevani. Olen onnellinen nainen!
Vuosi sitten, 7.6.2008, isäni parin metrin syvyyteen laskettua arkkua katsoessani minut valtasi mieletön tyhjyys ja yksinäisyys. Pyysin Taivaan Isän lohdutusta siinä. Hän sanoi minulle: tasan vuoden kuluttua minulla on sinulle yllätys. Rakastan yllätyksiä. Niinpä odotin mielenkiinnolla, mitä mahtaisi tapahtua tuona merkittävänä sunnuntaina.
Olimme osaltamme järjestämässä Kajaaniin Isän sydän -konferenssia 5.-7.6.. Niinpä vaalien tulokset ja konferenssin päätöspäivä osuivat yksiin. Millainen on Taivaan Isän sydän? Mitä oikeasti Raamattu ilmoittaa siitä?
Heräsin 7.6. aamuna odottavin tunnelmin: mitähän tämä vuoden odotus yllätyksestä pitää sisällään?
Se oli parempi yllätys kuin osasin ikinä odottaa: sain nähdä parantuneeni!
Vuosia, oikeastaan vuosikymmeniä olen rukoillut identiteetin parantumista. Minulle, joka olin valmis ottamaan itseltäni hengen yläasteen todistuksessa olleen yhden ennakko-odotuksiani huonomman arvosanan vuoksi, vaalikausi on ollut monella tavalla identiteetin perusteiden näkyväksi tulemisen mahdollisuus.
Monet seurakuntaperheestäni, lukuisat KD:n väestä eri puolilta Suomea ja osa muutoin minun elämänpiiriini kuuluvista tai kuulumattommista ihmisistä on kevään kuluessa muistanut minua sukuni, lasteni, puolisoni tai itseni tekemiin tai kuviteltuihin töppäilyihin vedoten sellaisilla kirjeillä ja kommenteilla, etten moista moskaa ole ennen saanut kokeakaan.
8.6. alkanut sielunhoitoviikko on päättymässä tänään. Sovittu jo kaksi vuotta sitten. Viikko, jonka kuluessa on oiva mahdollisuus tutkia, mihin oma identiteetti perustuu. Monet kurssilaisista ovat vuosien aikana antaneet palautetta siitä, että ovat saaneet viikon sisällön kautta merkittäviä muutoksia elämäänsä huomatessaan oman identiteettinsä perustuneen johonkin kestämättömään argumenttiin, mitä moninaisimpiin strategioihin hyväksytyksi tai hylätyksi tulemisen koukeroiden maailmassa.
Kiitollisuus ja ilo täyttää sydämeni: 7.6. tietoisuuteen tullut vaalitulos ei ollut minulle perustuksia järisyttävä identiteettikysymys. Jotain on merkittävällä tavalla elämäni perustuksissa toisin. Tiedän nyt kokemuksen kautta, että olinpa Kainuuun korvessa tai Brysselin tungoksessa, olen Daddy's Little Daughter, Taivaan Isin pikkutyttö. Asia, jota ei voi todella tietää, ennen kuin saa siihen käytännön tasolla mahdollisuuden testaukseen.
Yes! Identiteettini perustus on siinä, että olen D.L.D.-Evelyn ! Ei minkään ulkoisen tekijän varassa tai määriteltävissä. Huippujuttu! Mikään tai kukaan ei voi silloin horjuttaa elämäni perustuksia, Taivaan Isi ja Hänen antamansa rakkauden ja rauhan tietoisuus ja minuuden määritys pysyvät kaikissa olosuhteissa järkkymättöminä! Tällaista en olisi ikinä uskonut kokevani. Olen onnellinen nainen!
perjantai 5. kesäkuuta 2009
Kainuun kristilliset juuret
Eilen illalla olin Paltamon pitäjässä Taivaan isällä on unelma -tilaisuudessa. Kävinpä ennen sen alkua Kainuun asutuksen muistomerkillä, joka asetettiin Kiehimävaaran huipulle vuonna 1952, asutuksen 400-vuotismuistoksi. Ilahduin tosi paljon tekstistä, joka kuuluu näin:
"Karun Kainuun sitkeitten, rajansa ja asutuksensa sekä uskon kristillisten arvojen luovuttamattomuuden puolesta eläneitten, taistelleitten ja kuolleitten sukupolvien muiston vaalimiseksi. Polvet vaihtuvat - ajatus jää. Kaikki katoo kerran - työt jäävät, usko kaikkivoipaan Jumalaan ja armolliseen Isään on vienyt ja vie yli ahtaittenkin aikojen - päin nousevan päivän rantaa."
Toivon, että omasta sukupolvestani voidaan sadan vuoden kuluttua kirjoittaa samoin: Sitkeä, rajansa, asutuksensa sekä uskon kristillisten arvojen luovuttamattomuuden puolesta elänyt, taistellut ja kuollut sukupolvi. Kaiken muun kadotessa jää usko kaikkivoipaan Jumalaan ja armolliseen Isään, joka on vienyt ja vie yli ahtaitten 2000-luvun aikojen!
Maailmassa on vain vähän asioita, jotka pysyvät järkkymättöminä olosuhteiden muuttuessa: usko ja luottamus kaikkivoipaan Jumalaan ja armolliseen Isään kantaa kaikissa olosuhteissa! Maailmanlaajuinen lama, hyvinvointileikkaukset, luonnonkatastrofit, sodat, yllättävät onnettomuudet ja sairaudet, muutokset yksilö- ja yhteiskuntatasolla ravistelevat ihmisen perustuksia. Tuovat esiin sitä, mikä ei järky: iankaikkisten käsivarsien kantovoimaa, Taivaallisen Isän suunnitelmia, jotka toteutuvat niin kuin on alun perin kirjoitettu.
On aika palata juurille! Elämään, taistelemaan ja kuolemaan rajojen, asutuksen ja uskon kristillisten arvojen luovuttamattomuuden puolesta.
"Karun Kainuun sitkeitten, rajansa ja asutuksensa sekä uskon kristillisten arvojen luovuttamattomuuden puolesta eläneitten, taistelleitten ja kuolleitten sukupolvien muiston vaalimiseksi. Polvet vaihtuvat - ajatus jää. Kaikki katoo kerran - työt jäävät, usko kaikkivoipaan Jumalaan ja armolliseen Isään on vienyt ja vie yli ahtaittenkin aikojen - päin nousevan päivän rantaa."
Toivon, että omasta sukupolvestani voidaan sadan vuoden kuluttua kirjoittaa samoin: Sitkeä, rajansa, asutuksensa sekä uskon kristillisten arvojen luovuttamattomuuden puolesta elänyt, taistellut ja kuollut sukupolvi. Kaiken muun kadotessa jää usko kaikkivoipaan Jumalaan ja armolliseen Isään, joka on vienyt ja vie yli ahtaitten 2000-luvun aikojen!
Maailmassa on vain vähän asioita, jotka pysyvät järkkymättöminä olosuhteiden muuttuessa: usko ja luottamus kaikkivoipaan Jumalaan ja armolliseen Isään kantaa kaikissa olosuhteissa! Maailmanlaajuinen lama, hyvinvointileikkaukset, luonnonkatastrofit, sodat, yllättävät onnettomuudet ja sairaudet, muutokset yksilö- ja yhteiskuntatasolla ravistelevat ihmisen perustuksia. Tuovat esiin sitä, mikä ei järky: iankaikkisten käsivarsien kantovoimaa, Taivaallisen Isän suunnitelmia, jotka toteutuvat niin kuin on alun perin kirjoitettu.
On aika palata juurille! Elämään, taistelemaan ja kuolemaan rajojen, asutuksen ja uskon kristillisten arvojen luovuttamattomuuden puolesta.
tiistai 2. kesäkuuta 2009
Perhe, ajaksi annettu lahja
Perhe, loimulohi, tyyni järven pinta ja lintujen laulu - mitä muuta elämän tyytyväisyyteen enää kaipaa? Sellaista iltaa sain juuri viettää.
Kesken illan kännykkäni soi, oli vahingossa jäänyt auki. Jostakin syystä päätin vastata, nipistää perheelle varaamastani ajasta.
Ystävä soitti. Oli menettänyt yllättäen oman ystävänsä. Elämän käsikirjoitus sai uuden värin, muutoksen, jota kukaan ei osannut odottaa. Perhe jäi isättömäksi juuri loman alettua. Kysymyksiä. Vähän vastauksia. Hautajaisiin tulossa oman perheen lisäksi vain lähimmät ystävät.
Katsoin omaa perhettäni. Suomalaisen unelman miljöötä: omakotitalo järven rannalla, kiireetöntä nuotiolla istumista, jutusteluhetkiä rakkaitten kanssa. Hetken. Pienen hetken tämä kaikki. Elämään voi tulla toisenlaisia käsikirjoituksia. Kun osaisi kiittää ja iloita siitä, mitä on juuri nyt. Nähdä rikkauden, minkä keskellä saa elää.
Rukoilemme hetken. Muistamme ystävää, joka soitti. Anomme kaiken lohdutuksen Jumalaa kannattelemaan äitiä ja lapsia, jotka juuri nyt ovat menetyksen murtamia. Kiitämme perheen lahjasta, jonka Taivaan Isä on armossaan antanut ajaksi.
Perhe. Mahdollisuus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Tulla lähietäisyydellä nähdyksi. Osoittaa arjessa välittämistä. Antaa aikaa. Saada aikaa. Pienen hetken. Yksi niistä lahjoista, joiden merkitys kristallisoituu silloin, kun aika loppuu, taivaan kotiin siirtymisen hetkellä. Silloin olennaiset asiat löytyvät. Perhelahja. Tai sen puuttuminen.
Kunpa ymmärtäisin antaa arvon perheelleni! Taivaan Isän lahjana arjessa.
Kesken illan kännykkäni soi, oli vahingossa jäänyt auki. Jostakin syystä päätin vastata, nipistää perheelle varaamastani ajasta.
Ystävä soitti. Oli menettänyt yllättäen oman ystävänsä. Elämän käsikirjoitus sai uuden värin, muutoksen, jota kukaan ei osannut odottaa. Perhe jäi isättömäksi juuri loman alettua. Kysymyksiä. Vähän vastauksia. Hautajaisiin tulossa oman perheen lisäksi vain lähimmät ystävät.
Katsoin omaa perhettäni. Suomalaisen unelman miljöötä: omakotitalo järven rannalla, kiireetöntä nuotiolla istumista, jutusteluhetkiä rakkaitten kanssa. Hetken. Pienen hetken tämä kaikki. Elämään voi tulla toisenlaisia käsikirjoituksia. Kun osaisi kiittää ja iloita siitä, mitä on juuri nyt. Nähdä rikkauden, minkä keskellä saa elää.
Rukoilemme hetken. Muistamme ystävää, joka soitti. Anomme kaiken lohdutuksen Jumalaa kannattelemaan äitiä ja lapsia, jotka juuri nyt ovat menetyksen murtamia. Kiitämme perheen lahjasta, jonka Taivaan Isä on armossaan antanut ajaksi.
Perhe. Mahdollisuus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Tulla lähietäisyydellä nähdyksi. Osoittaa arjessa välittämistä. Antaa aikaa. Saada aikaa. Pienen hetken. Yksi niistä lahjoista, joiden merkitys kristallisoituu silloin, kun aika loppuu, taivaan kotiin siirtymisen hetkellä. Silloin olennaiset asiat löytyvät. Perhelahja. Tai sen puuttuminen.
Kunpa ymmärtäisin antaa arvon perheelleni! Taivaan Isän lahjana arjessa.
maanantai 25. toukokuuta 2009
Kauppatori vai sotatanner
Sotaveteraani Kuopion kauppatorilla vaimonsa kanssa kävelyllä. Hetkessä kuudenkymmenen vuoden takaiset painajaiset ovat todellisuutta - nyt vain ei ole kysymys maamme puolustamisesta vaan pahalle luovuttamisesta.
Kristilliset arvot on jätetty maassamme yhä useammin toissijaisiksi. Toinen toisensa kunnioittaminen, elämän kunnioittaminen, ihmisarvon vääjäämätön arvo on kriisissä. Outo päähänpisto saa aikaa käsittämätöntä teurastusta tavallisena rauhallisena viikonlopun aloittajaisena. Elämän puolustaminen johtaa viestin vastaanottamisen sijaan kuolemaan.
Tuttava silminnäkijänä: sotaveteraani haavoittuu jalkaan ja vaimo teurastetaan silmien edessä uskallettuaan puhua järkeä silmittömän raivon valtaamalle tulittajalle.
Kristitty Suomi. Missä? Missä on toinen toisemme kunnioittaminen ja kymmenen käskyn ehdoton noudattaminen. Olemmeko valmiit maksamaan tällaista hintaa siitä, että olemme luopuneet Jumalan sanan perustuksista?
On palattava juurille. Alkuperäiseen.
Uskon, että Taivaan Isä haluaa ennalleen asettaa maamme. Tehdä siitä oikeasti turvallisen elinpaikan kansalaisille. Ainut tie siihen on palata Raamatun opastamalle tielle. Elää Hänen ohjeittensa mukaista elämää. Silloin veteraani saa iloita kansalaisten osoittamasta kunnioituksesta vaimon silpomisen sijaan. Silloin koululaiset saavat opiskella olosuhteissa, joissa heidän turvallisuutensa on taattu. Silloin Suomi johtaa rakentavien vaihtoehtojen uutisoinnissa.
On aika valita suunta. Millaisen maan haluamme lapsillemme?
Kristilliset arvot on jätetty maassamme yhä useammin toissijaisiksi. Toinen toisensa kunnioittaminen, elämän kunnioittaminen, ihmisarvon vääjäämätön arvo on kriisissä. Outo päähänpisto saa aikaa käsittämätöntä teurastusta tavallisena rauhallisena viikonlopun aloittajaisena. Elämän puolustaminen johtaa viestin vastaanottamisen sijaan kuolemaan.
Tuttava silminnäkijänä: sotaveteraani haavoittuu jalkaan ja vaimo teurastetaan silmien edessä uskallettuaan puhua järkeä silmittömän raivon valtaamalle tulittajalle.
Kristitty Suomi. Missä? Missä on toinen toisemme kunnioittaminen ja kymmenen käskyn ehdoton noudattaminen. Olemmeko valmiit maksamaan tällaista hintaa siitä, että olemme luopuneet Jumalan sanan perustuksista?
On palattava juurille. Alkuperäiseen.
Uskon, että Taivaan Isä haluaa ennalleen asettaa maamme. Tehdä siitä oikeasti turvallisen elinpaikan kansalaisille. Ainut tie siihen on palata Raamatun opastamalle tielle. Elää Hänen ohjeittensa mukaista elämää. Silloin veteraani saa iloita kansalaisten osoittamasta kunnioituksesta vaimon silpomisen sijaan. Silloin koululaiset saavat opiskella olosuhteissa, joissa heidän turvallisuutensa on taattu. Silloin Suomi johtaa rakentavien vaihtoehtojen uutisoinnissa.
On aika valita suunta. Millaisen maan haluamme lapsillemme?
Vanki vai vapaa
Eilen olimme vankilassa vierailulla. Muurien sisäpuolella on oma maailmansa, omat lainalaisuudet, oma hierarkia, oma vapaus.
Kymmenet parhaassa iässä olevat miehet katsoivat etsivin silmin eteensä, kun puhuin isättömyyden, hylätyksi tulemisen kivusta ja sen seurauksista. Kyyneleet virtasivat joillakin kasvoilla kertoessani Taivaan Isän korvaavasta rakkaudesta, suunnitelmasta, jonka ihmisen kovuus, heikkous, oma rikkinäisyys, kipu ja kyvyttömyys rakastaa rikkoi. Taivaan Isän mahdollisuudesta ennalleen asettaa sen, mikä on särkynyt, menetetty, lipunut kauas, ihmisen ulottumattomiin.
Minä, virallisissa papereissa vapaana kulkeva, huomasin miettiväni, missä kaikessa olen oikeasti vapaa ja missä kaikessa vanki. Niin monet asiat, ihmiset, tunteet, mielipiteet vangitsevat otteeseensa tavalla, jossa näkymättömät kalterit estävät elämästä koko laajuudella, kaikella sillä kirjolla, mihin Luojani minut loi. Miksi niin helposti ihminen antaa toisen luodun kapea-alaistaa elämää? Odotusten? Oletettujen odotusten? Sanottujen tai kuviteltujen mielipiteiden?
Puristin parikymppisen vangin kättä. Virallisissa papereissa vanki. Silmissä ja olemuksessa niin suuri vapaus, että herätti kunnioitusta. Sanoi, että löysi Jeesuksen vankilassa. Silmien rauha ja ilo puhui yhtä olemuksen kanssa. Vapaa. Vapaa vanki. Jotain liikahti sisälläni. Joskus paha voi palvella hyviä tarkoitusperiä.
Lasse Heikkilän tekemä laulu raikui vankilan käytävillä: "Miksi Suomi olet levoton? Vielä turva Jumalassa on! Vaikka sammuis tähdet, älä pelkää. Jumala ei hylkää! Siihen luota vaan. Vesi virtaa alla routamaan. Vielä kukkii koko tämä maa. Vielä kiittää kansa Jumalaa. Vielä veisaa västäräkki kerran kunniaksi Herran virren ihanan. Ja se laulaa lailla leijonan. Nouse salkoon lippu valkoinen. Piirrä pilviin risti sininen. Se on kallein aarre isänmaamme. Merkki kuninkaamme. Liitto ikuinen. Nouse salkoon toivo sydänten: nouse salkoon risti Jeesuksen!"
Tasan vuosi sitten isäni kuoli. Huomasin ajattelevani, ettei Taivaan Isän perspektiivistä katsottuna oikeastaan ole mitään merkitystä sillä, olenko ulkoisesti vapaa vai vanki. Olennaista on , että uskallan elää elämääni omalla ainutkertaisella tavallani. Uskallan heittäytyä Taivaan Isän varaan, kannateltavaksi, ottaa vastaan Hänen rakkautensa. Olenpa sitten muurien sisällä tai ulkona. Samalla tavalla tarvitsen vapautta, jonka vain Jumala voi antaa ihmiselle, vapautta olla oma itsensä, vapautta tulla näkyviin koko sillä dna:n ihmeellisyydellä, joka olen.
Jokainen meistä on omalla tavalla vanki. Mikä minkäkinlaisten kaltereiden takana. Taivaan Isän unelma on tehdä meistä vapaita, Häneen kaikessa luottavia. Erilaisten raamien sisällä eläviä vapaita vankeja. Silloin maamme alkaa kukkia, saamme perusturvan Jumalassa ja uskallamme jättää ainutlaatuisen jälkemme sinne, missä vaikutamme.
Kymmenet parhaassa iässä olevat miehet katsoivat etsivin silmin eteensä, kun puhuin isättömyyden, hylätyksi tulemisen kivusta ja sen seurauksista. Kyyneleet virtasivat joillakin kasvoilla kertoessani Taivaan Isän korvaavasta rakkaudesta, suunnitelmasta, jonka ihmisen kovuus, heikkous, oma rikkinäisyys, kipu ja kyvyttömyys rakastaa rikkoi. Taivaan Isän mahdollisuudesta ennalleen asettaa sen, mikä on särkynyt, menetetty, lipunut kauas, ihmisen ulottumattomiin.
Minä, virallisissa papereissa vapaana kulkeva, huomasin miettiväni, missä kaikessa olen oikeasti vapaa ja missä kaikessa vanki. Niin monet asiat, ihmiset, tunteet, mielipiteet vangitsevat otteeseensa tavalla, jossa näkymättömät kalterit estävät elämästä koko laajuudella, kaikella sillä kirjolla, mihin Luojani minut loi. Miksi niin helposti ihminen antaa toisen luodun kapea-alaistaa elämää? Odotusten? Oletettujen odotusten? Sanottujen tai kuviteltujen mielipiteiden?
Puristin parikymppisen vangin kättä. Virallisissa papereissa vanki. Silmissä ja olemuksessa niin suuri vapaus, että herätti kunnioitusta. Sanoi, että löysi Jeesuksen vankilassa. Silmien rauha ja ilo puhui yhtä olemuksen kanssa. Vapaa. Vapaa vanki. Jotain liikahti sisälläni. Joskus paha voi palvella hyviä tarkoitusperiä.
Lasse Heikkilän tekemä laulu raikui vankilan käytävillä: "Miksi Suomi olet levoton? Vielä turva Jumalassa on! Vaikka sammuis tähdet, älä pelkää. Jumala ei hylkää! Siihen luota vaan. Vesi virtaa alla routamaan. Vielä kukkii koko tämä maa. Vielä kiittää kansa Jumalaa. Vielä veisaa västäräkki kerran kunniaksi Herran virren ihanan. Ja se laulaa lailla leijonan. Nouse salkoon lippu valkoinen. Piirrä pilviin risti sininen. Se on kallein aarre isänmaamme. Merkki kuninkaamme. Liitto ikuinen. Nouse salkoon toivo sydänten: nouse salkoon risti Jeesuksen!"
Tasan vuosi sitten isäni kuoli. Huomasin ajattelevani, ettei Taivaan Isän perspektiivistä katsottuna oikeastaan ole mitään merkitystä sillä, olenko ulkoisesti vapaa vai vanki. Olennaista on , että uskallan elää elämääni omalla ainutkertaisella tavallani. Uskallan heittäytyä Taivaan Isän varaan, kannateltavaksi, ottaa vastaan Hänen rakkautensa. Olenpa sitten muurien sisällä tai ulkona. Samalla tavalla tarvitsen vapautta, jonka vain Jumala voi antaa ihmiselle, vapautta olla oma itsensä, vapautta tulla näkyviin koko sillä dna:n ihmeellisyydellä, joka olen.
Jokainen meistä on omalla tavalla vanki. Mikä minkäkinlaisten kaltereiden takana. Taivaan Isän unelma on tehdä meistä vapaita, Häneen kaikessa luottavia. Erilaisten raamien sisällä eläviä vapaita vankeja. Silloin maamme alkaa kukkia, saamme perusturvan Jumalassa ja uskallamme jättää ainutlaatuisen jälkemme sinne, missä vaikutamme.
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Läsnäolemisen ihme
Tänään olimme Taivaan Isällä on unelma -tapahtuman puitteissa Jyväskylän Aalto-salissa.
Upea sali! Värit, omintakeinen arkkitehtuuri, selkeys, pehmeys. Hiveli silmiä ja sydäntä.
Kristitty balladilaulaja Timi Kakriainen näppäili herkin sormin kitaraa, sanoitti tuntoja, antoi taustaraamit juuri vihitylle avioparille, joka halusi liitolleen siunauksen. Jotain niin kaunista ja syvälle luotavaa. Jotain, missä taivas kosketti maata.
Jumala on liittojen Jumala. Erityisen suojan Hän on kätkenyt avioliittoon. Se on asetus, jonka Hän itse on antanut läsnäolemisen ihmeen mahdollistajaksi. Arki-ihmeeksi maan päällä, jotta lapset voisivat kasvaa turvallisessa ja terveellisessä psyyken kasvualustassa. Juuri siksi tuhoavat intressit iskevät avioliiton ainutlaatuisuuteen. Jos siihen asetetut peruslainalaisuudet vääristetään, lapsen kasvu vääristyy vääjäämättä.
Taivaan Isällä on unelma ennalleen asettaa avioliitot ja perheet henkisiksi tiloiksi kokea läsnäolemisen ihme. Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Vasta tässä rakkaudellisessa yhteydessä Jumalan suojaamassa olotilassa ihminen voi kokea todellista kotona olemisen olotilaa. Kaipauksen täyttymystä. Sen kaipauksen, jonka täyttymystä yritetään etsiä usein liian kaukaa, paikoista, joista sydämeen jää vain kokemus haljenneen kaivon olotiloista.
Illan aikana otan puheessani kantaa loppuviikon lakiesitykseen. Homo- ja lesboparien adoptio-oikeuteen. Kotimaamme, joka luotiin Raamatun perustukselle, Jumalan viitoittaman suunnan pohjalta, on ajautumassa yhä kauemmas kristillisyydestä. Laittomuss - Jumalan lakien huomiottajättäminen - on saamassa käsittämättömällä tavalla jalansijaa maassamme. Menetämme siunauksen maastamme, jos jatkamme tähän suuntaan! Jumala loi kaiken kauniiksi, elämää suojelevaksi, suoraksi tieksi Hänen rakkaudellisten ohjeistustensa mukaan. Ihminen etsii kompromissien tien. Humanismin vankina hakeutuu tuuliajolle, merille, joissa kompassit ovat kadonneet ja karille ajamisen väistämättömyys on edessä.
On aika pasuunoiden soida! Jos me kristityt emme nyt älähdä, kuka sitten! Jeesus asetti lapset etusijalle: Hän sanoi, että lapsen vahingoittaminen on niin suuri virhe, että olisi parempi, että myllynkivi laitettaisiin vahingoittajan kaulaan. Lapsi tarvitsee terveeseen ja tasapainoiseen kasvuun sekä äidin että isän, Jumalan asettamat lainalaisuudet arjessa. Kahden hyvin paljon toisistaan poikkeavan sukupuolen välisen yhteyden ihmeestä syntyy se kasvupohja, jonka kautta lapsen terve sukupuoli-identiteeti voi syntyä. Perhe ja sen dynamiikka on pienoisyhteiskunta. Erilaisuuden hyväksymisen ja siitä syntyvän rikkauden lähde. Meillä ei ole varaa antaa lapsillemme vääristynyttä perhemallia!
Taistelkaamme äidin ja isän yhteyden kautta syntyvän läsnäolemisen ihmeen puolesta! On asioita, joiden edessä välinpitämättömyys maksaa liian kovan hinnan sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla. Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys.
Upea sali! Värit, omintakeinen arkkitehtuuri, selkeys, pehmeys. Hiveli silmiä ja sydäntä.
Kristitty balladilaulaja Timi Kakriainen näppäili herkin sormin kitaraa, sanoitti tuntoja, antoi taustaraamit juuri vihitylle avioparille, joka halusi liitolleen siunauksen. Jotain niin kaunista ja syvälle luotavaa. Jotain, missä taivas kosketti maata.
Jumala on liittojen Jumala. Erityisen suojan Hän on kätkenyt avioliittoon. Se on asetus, jonka Hän itse on antanut läsnäolemisen ihmeen mahdollistajaksi. Arki-ihmeeksi maan päällä, jotta lapset voisivat kasvaa turvallisessa ja terveellisessä psyyken kasvualustassa. Juuri siksi tuhoavat intressit iskevät avioliiton ainutlaatuisuuteen. Jos siihen asetetut peruslainalaisuudet vääristetään, lapsen kasvu vääristyy vääjäämättä.
Taivaan Isällä on unelma ennalleen asettaa avioliitot ja perheet henkisiksi tiloiksi kokea läsnäolemisen ihme. Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Vasta tässä rakkaudellisessa yhteydessä Jumalan suojaamassa olotilassa ihminen voi kokea todellista kotona olemisen olotilaa. Kaipauksen täyttymystä. Sen kaipauksen, jonka täyttymystä yritetään etsiä usein liian kaukaa, paikoista, joista sydämeen jää vain kokemus haljenneen kaivon olotiloista.
Illan aikana otan puheessani kantaa loppuviikon lakiesitykseen. Homo- ja lesboparien adoptio-oikeuteen. Kotimaamme, joka luotiin Raamatun perustukselle, Jumalan viitoittaman suunnan pohjalta, on ajautumassa yhä kauemmas kristillisyydestä. Laittomuss - Jumalan lakien huomiottajättäminen - on saamassa käsittämättömällä tavalla jalansijaa maassamme. Menetämme siunauksen maastamme, jos jatkamme tähän suuntaan! Jumala loi kaiken kauniiksi, elämää suojelevaksi, suoraksi tieksi Hänen rakkaudellisten ohjeistustensa mukaan. Ihminen etsii kompromissien tien. Humanismin vankina hakeutuu tuuliajolle, merille, joissa kompassit ovat kadonneet ja karille ajamisen väistämättömyys on edessä.
On aika pasuunoiden soida! Jos me kristityt emme nyt älähdä, kuka sitten! Jeesus asetti lapset etusijalle: Hän sanoi, että lapsen vahingoittaminen on niin suuri virhe, että olisi parempi, että myllynkivi laitettaisiin vahingoittajan kaulaan. Lapsi tarvitsee terveeseen ja tasapainoiseen kasvuun sekä äidin että isän, Jumalan asettamat lainalaisuudet arjessa. Kahden hyvin paljon toisistaan poikkeavan sukupuolen välisen yhteyden ihmeestä syntyy se kasvupohja, jonka kautta lapsen terve sukupuoli-identiteeti voi syntyä. Perhe ja sen dynamiikka on pienoisyhteiskunta. Erilaisuuden hyväksymisen ja siitä syntyvän rikkauden lähde. Meillä ei ole varaa antaa lapsillemme vääristynyttä perhemallia!
Taistelkaamme äidin ja isän yhteyden kautta syntyvän läsnäolemisen ihmeen puolesta! On asioita, joiden edessä välinpitämättömyys maksaa liian kovan hinnan sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla. Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys.
Kiire - minne?
Kiirettä! Kiirettä!
Niin, ettei ehdi itseäänkään kuulemaan.
Soittoja. Sähköposteja. Pyyntöjä sinne ja tänne. Nopeita reagointeja vaativia tilanteita.
Pysähdyn hetkeksi. Mistä oikein on kyse. Onko pakkko reakoida kaikkeen? Olenko objekti vain subjekti. Kenen asioilla oikein olen? Suostunko muiden määrittämään ajankäyttöäni? Annanko yksittäisten yhetydenottojen saattaa minut juoksuun, jossa koko ajan aikaa on vähemmän kuin pitäisi olla. Uskallanko jättää joitakin asioita vaan tekemättä ennen kuin en enää voi valita vaan olosuhteet, voimavarat tai terveys raamittaa aikani.
Vanha ystäväni sanoo, että Taivaan Isä ei tunne kiirettä, Hänellä on aina aikaa riittävästi.
14.3. julkiseksi tullut ehdokkuuteni sai aikaan hurjan yhteydenottojen rumpan. Eri puolilta Suomea olevat rakkaiksi tulleet Rauhan Majatalon palveluista iloinneet ystävät alkoivat kysellä hädissään, miten tällaista voi tapahtua, mikä saa lähtemään politiikkaan mukaan, miten voi jättää kutsumuksensa tehtävät ja ottaa vastaan jotain niin toisenlaista...
Paljon kysymyksiä. Hämmentyneitä ihmisiä. Vihaisiakin.
Samanaikaisesti sähköposti täyttyy aivan uusista haasteista, jos jonkinmoisista mainoskampanjaehdotuksista, tiedonannoista, paneelipyynnöistä ja vaalikiertueaikatauluista. Intressien valtava määrä yllättää. Miten nähdä metsä puilta? Miten saada kyky nähdä olennaiset asiat? Mihin juuri minun kuuluu antaa aikani, voimani ja tietotaitoni nyt?
Päätän lisätä aamuisten rukousten määrää. Ohjatkoon Taivaan Isä, kun on kerran hommaan kutsunut!
Levollisuus palaa. Luotan siihen, että olennaiset asiat tapahtuvat. Jostakin niihin löytyy aika ja voimat.
On vain yksi elämä. En halua käyttää sitä objektina olemiseen. Niin hyvin kuin se on vältettävissä tässä tilanteessa.
Niin, ettei ehdi itseäänkään kuulemaan.
Soittoja. Sähköposteja. Pyyntöjä sinne ja tänne. Nopeita reagointeja vaativia tilanteita.
Pysähdyn hetkeksi. Mistä oikein on kyse. Onko pakkko reakoida kaikkeen? Olenko objekti vain subjekti. Kenen asioilla oikein olen? Suostunko muiden määrittämään ajankäyttöäni? Annanko yksittäisten yhetydenottojen saattaa minut juoksuun, jossa koko ajan aikaa on vähemmän kuin pitäisi olla. Uskallanko jättää joitakin asioita vaan tekemättä ennen kuin en enää voi valita vaan olosuhteet, voimavarat tai terveys raamittaa aikani.
Vanha ystäväni sanoo, että Taivaan Isä ei tunne kiirettä, Hänellä on aina aikaa riittävästi.
14.3. julkiseksi tullut ehdokkuuteni sai aikaan hurjan yhteydenottojen rumpan. Eri puolilta Suomea olevat rakkaiksi tulleet Rauhan Majatalon palveluista iloinneet ystävät alkoivat kysellä hädissään, miten tällaista voi tapahtua, mikä saa lähtemään politiikkaan mukaan, miten voi jättää kutsumuksensa tehtävät ja ottaa vastaan jotain niin toisenlaista...
Paljon kysymyksiä. Hämmentyneitä ihmisiä. Vihaisiakin.
Samanaikaisesti sähköposti täyttyy aivan uusista haasteista, jos jonkinmoisista mainoskampanjaehdotuksista, tiedonannoista, paneelipyynnöistä ja vaalikiertueaikatauluista. Intressien valtava määrä yllättää. Miten nähdä metsä puilta? Miten saada kyky nähdä olennaiset asiat? Mihin juuri minun kuuluu antaa aikani, voimani ja tietotaitoni nyt?
Päätän lisätä aamuisten rukousten määrää. Ohjatkoon Taivaan Isä, kun on kerran hommaan kutsunut!
Levollisuus palaa. Luotan siihen, että olennaiset asiat tapahtuvat. Jostakin niihin löytyy aika ja voimat.
On vain yksi elämä. En halua käyttää sitä objektina olemiseen. Niin hyvin kuin se on vältettävissä tässä tilanteessa.
tiistai 5. toukokuuta 2009
Kuoleman kautta uuteen elämään
Monet minulle tuntemattomat kasvot ovat alkaneet tervehtimään minua. Kaupassa. Kadulla. Huoltoasemilla. Julkisissa tilaisuuksissa. Juttelevat tuttavallisesti. Ovat lukeneet tekstejäni, esitteitä, mainoksia, nettisivuja. Tietävät minusta enemmän kuin minä heistä. Jotain arjessani on muuttunut.
Maaliskuun alussa menin Jerusalemissa olevalle puutarhahaudalle. Koin, että minun pitää mennä sinne rukoilemaan EU-ehdokkuuden puolesta. Pyytämään, että Taivaan Isä saa asettaa asian juuri niin kuin on Hänen tahtonsa. Olin Jeesuksen haudassa lukemassa tekstiä "He is not here. He is risen", kun kädesssäni ollut puhelin alkoi täristä. Yleensä se on laukussani.
Katsoin tekstiviestin: "Valiokunta on asettanut sinut EU-vaaliehdokkaaksi. Asia ei ole julkinen ennen 14.3.."
Yhtäkkiä käsitin, miksi minun oli pitänyt tulla Jeesuksen haudalle rukoilemaan EU-asiaa. Tajusin, että kuolema on nyt edessäni. Minun on kuoltava hiljaiselolleni, mahdollisuudelle elää elämääni minulle vieraiden ihmisten tietoisuuden ulkopuolella. Minun on kuoltava omalle reviirilleni. Minun on kuoltava kaikelle sille, mikä on ollut kymmenen vuotta elämäntapani. On kuoltava. Luovuttava. Suostuttava muutokseen.
On luovuttava niin paljosta. Juuri valmistuneen kodin suomista koti-illoista. Jossakin määrin perheen kanssa vietettävistä hetkistä. Omasta ajastani. Omasta rauhastani. Rauhallisista kevätilloista kotirantamme järvimaisemissa. Rauhan Majatalon tutuiksi käyneistä rutiineista. Tuttuuden tuomasta turvallisuudesta. Vapaudesta olla tuntematon. Vapaudesta.
On suostuttava olemaan julkisuudessa. Suostuttava julkiseen sanaan. Suostuttava siihen, että sanani voidaan käsittää väärin. Suostuttava siihen, että sanojani saatetaan tietoisesti vääristää. Suostuttava kritiikkiin. Monenlaisiin arviointeihin. Persoonaani kohdistuviin reaktioihin. Minulle tuntemattomien ihmisten kommentteihin.
On kuoltava tavalleni vastaanottaa kevät. Se on aina ollut minulle merkittävää aikaa. Silloin olen halunnut elää paljon luonnossa. Kokea heräämisen. Se, kuinka talven kylmyydestä selvinneet silmut alkavat tulla esiin, nähdä uuden elämän syntymisen ihmeen. Tämä kevät tulee olemaan erilainen. Luonnosssa vietettävän ajan sijasta minun on hypättävä erilaiseen ajankäyttöön: automatkoihin, vaalitilaisuuksiin, tiukkoihin aikatauluihin, rajoitettuihin kohtaamishetkiin, epäsäännöllistäkin epäsäännöllisempään elämään.
Tutuksi tulleelle elämäntavalla kuolemisen kautta erilaiseen elämänvaiheeseen suostuminen mahdollistaa uusia kohtaamisia, uusia näkökulmia, uusia painotuksia, uutta luomisprosessia. Tarkasti rajattujen asiakaskohtaamisten tilalle tulee monia mahdollisuuksia kertoa Taivaan Isän unelmasta ennalleen asettaa yksilöiden elämä, perheet, parisuhteet, suvut, kaupungit, Suomi ja Eurooppa. Eräs lempilauluistani, Jesajan 43 luvun teksteihin kirjoitettu, soi sisälläni: "Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, Minä luon uutta. Nyt se puhkeaa taimelle. Ettekö sitä jo huomaa. Minä luon uutta sinun elämässäsi."
Antaudun. Kuolemaan entiselle. Astumaan uuteen.
Maaliskuun alussa menin Jerusalemissa olevalle puutarhahaudalle. Koin, että minun pitää mennä sinne rukoilemaan EU-ehdokkuuden puolesta. Pyytämään, että Taivaan Isä saa asettaa asian juuri niin kuin on Hänen tahtonsa. Olin Jeesuksen haudassa lukemassa tekstiä "He is not here. He is risen", kun kädesssäni ollut puhelin alkoi täristä. Yleensä se on laukussani.
Katsoin tekstiviestin: "Valiokunta on asettanut sinut EU-vaaliehdokkaaksi. Asia ei ole julkinen ennen 14.3.."
Yhtäkkiä käsitin, miksi minun oli pitänyt tulla Jeesuksen haudalle rukoilemaan EU-asiaa. Tajusin, että kuolema on nyt edessäni. Minun on kuoltava hiljaiselolleni, mahdollisuudelle elää elämääni minulle vieraiden ihmisten tietoisuuden ulkopuolella. Minun on kuoltava omalle reviirilleni. Minun on kuoltava kaikelle sille, mikä on ollut kymmenen vuotta elämäntapani. On kuoltava. Luovuttava. Suostuttava muutokseen.
On luovuttava niin paljosta. Juuri valmistuneen kodin suomista koti-illoista. Jossakin määrin perheen kanssa vietettävistä hetkistä. Omasta ajastani. Omasta rauhastani. Rauhallisista kevätilloista kotirantamme järvimaisemissa. Rauhan Majatalon tutuiksi käyneistä rutiineista. Tuttuuden tuomasta turvallisuudesta. Vapaudesta olla tuntematon. Vapaudesta.
On suostuttava olemaan julkisuudessa. Suostuttava julkiseen sanaan. Suostuttava siihen, että sanani voidaan käsittää väärin. Suostuttava siihen, että sanojani saatetaan tietoisesti vääristää. Suostuttava kritiikkiin. Monenlaisiin arviointeihin. Persoonaani kohdistuviin reaktioihin. Minulle tuntemattomien ihmisten kommentteihin.
On kuoltava tavalleni vastaanottaa kevät. Se on aina ollut minulle merkittävää aikaa. Silloin olen halunnut elää paljon luonnossa. Kokea heräämisen. Se, kuinka talven kylmyydestä selvinneet silmut alkavat tulla esiin, nähdä uuden elämän syntymisen ihmeen. Tämä kevät tulee olemaan erilainen. Luonnosssa vietettävän ajan sijasta minun on hypättävä erilaiseen ajankäyttöön: automatkoihin, vaalitilaisuuksiin, tiukkoihin aikatauluihin, rajoitettuihin kohtaamishetkiin, epäsäännöllistäkin epäsäännöllisempään elämään.
Tutuksi tulleelle elämäntavalla kuolemisen kautta erilaiseen elämänvaiheeseen suostuminen mahdollistaa uusia kohtaamisia, uusia näkökulmia, uusia painotuksia, uutta luomisprosessia. Tarkasti rajattujen asiakaskohtaamisten tilalle tulee monia mahdollisuuksia kertoa Taivaan Isän unelmasta ennalleen asettaa yksilöiden elämä, perheet, parisuhteet, suvut, kaupungit, Suomi ja Eurooppa. Eräs lempilauluistani, Jesajan 43 luvun teksteihin kirjoitettu, soi sisälläni: "Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, Minä luon uutta. Nyt se puhkeaa taimelle. Ettekö sitä jo huomaa. Minä luon uutta sinun elämässäsi."
Antaudun. Kuolemaan entiselle. Astumaan uuteen.
Astinlauta
Tulin juuri pitkäksi venyneestä kaupunginvaltuuston kokouksesta. Enää kaikki ei ole ihan uutta, alkaa tottua jo joihinkin peruslainalaisuuksiin, mitkä toistuvat kokous kokouksen perään. Tietty toimintakulttuuri. Hyväksi muotoutunut tapa hoitaa asioita. Kun on 'ulkomailla' aikansa, siitä alkaa tulla tuttu kuin kotimaa. Vieraus ja tuttuus vaihtavat paikkaa. Ihminen on aika sopeutuvainen!
Mieleeni palaa kesäajan päättymisyö, 26.10.2008. Istuin uuden kotimme olohuoneessa katsellen mielenkiinnolla kuntavaalituloksia. Muuten eka kerran elämässäni! Ajankäyttööni ei ole tosiaankaan mahtunut mitään polittiikan koukeroiden seuraamista. Olen aina luottanut siihen, että Jumala asettaa esivallan ja hyvin Hän osaa sen tehdä - mitäpä minä noilla asioilla päätäni vaivaamaan!
Puolen yön lähestyessä alkoi puhelin pirisemään - joku muukin oli vielä valveilla saman asian äärellä. Olin hämmästynyt siitä soittojen ja tekstiviestien määrästä, mitä sain ympäri Suomea. Monet todella seuraavat tuloksia! Onnitteluja! Hämmästelyjä! Kysymyksiä tulevasta. Kysymyksiä politiikkaan mukaan lähtemisestä.
Kiitin Taivaan Isää kaupungin valtuustopaikasta. Anoin viisautta siihen vastuulliseen tehtävään, johon Hän oli asettanut. Pyysin neuvoja ja ohjausta. Kuulin sisimmässäni sanat: "Muista Evelyn, tämä on astinlauta."
Kyselin heti: "Mikä astiinlauta? Mitä se tarkoittaa?" Vain hiljaisuutta.
Sana astinlauta porautui ajatusmaailmaani ja aloin miettiä sanan merkitystä. Asia vaivasi minua. Mieleeni tuli siirtymä johonkin. Jonkin askeleen ottamisen helpottuminen. Mitä sana voisi merkitä uuden valtuustopaikan näkökulmasta?
Joidenkin päivien kuluttua tutkin saapuneita sähköposteja. Siellä oli onnittelut hyvästä vaalimenestyksestä ja jatkolause tähän tapaan: "Seuraava yhteinen ponnistuksemme on sitten eurovaalit keväällä 2009." Lauseen lukemisen aikana sana astinlauta meni kuin tuli lävitseni päästä varpaisiin! Tuijotin tietokoneruutua pitkään ajatuksella: "Hei Taivaan Isä, tarkoitatko siis, että minä olisin eurovaaleissa ehdokkaana?" Koin sydämessäni, että niin tulee tapahtumaan. Huikkasin hiljaa: "Siinäpä Sinulle temppu hoidettavaksi! Politiikassa minua ei tunne kukaan!"
Jännityksellä seurasin, olinko ymmärtänyt oikein ja miten Taivaan Isä tulee asian hoitamaan, jos niin on. Vuoden vaihteen tienoilla sain puhelinsoiton siitä, olenko oikeasti käytettävissä, jos minua ehdotetaan puoluejohdolle. Vastasin myöntävästi. Jossakin sisälläni oli tietoisuus, että olen ehdokas seuraavissa vaaleissa. Tieto siitä, että vaaliaika on merkittävä. Että se on astinlauta johonkin. Aika näyttää, mihin. Muutokseen joka tapauksessa.
Mieleeni palaa kesäajan päättymisyö, 26.10.2008. Istuin uuden kotimme olohuoneessa katsellen mielenkiinnolla kuntavaalituloksia. Muuten eka kerran elämässäni! Ajankäyttööni ei ole tosiaankaan mahtunut mitään polittiikan koukeroiden seuraamista. Olen aina luottanut siihen, että Jumala asettaa esivallan ja hyvin Hän osaa sen tehdä - mitäpä minä noilla asioilla päätäni vaivaamaan!
Puolen yön lähestyessä alkoi puhelin pirisemään - joku muukin oli vielä valveilla saman asian äärellä. Olin hämmästynyt siitä soittojen ja tekstiviestien määrästä, mitä sain ympäri Suomea. Monet todella seuraavat tuloksia! Onnitteluja! Hämmästelyjä! Kysymyksiä tulevasta. Kysymyksiä politiikkaan mukaan lähtemisestä.
Kiitin Taivaan Isää kaupungin valtuustopaikasta. Anoin viisautta siihen vastuulliseen tehtävään, johon Hän oli asettanut. Pyysin neuvoja ja ohjausta. Kuulin sisimmässäni sanat: "Muista Evelyn, tämä on astinlauta."
Kyselin heti: "Mikä astiinlauta? Mitä se tarkoittaa?" Vain hiljaisuutta.
Sana astinlauta porautui ajatusmaailmaani ja aloin miettiä sanan merkitystä. Asia vaivasi minua. Mieleeni tuli siirtymä johonkin. Jonkin askeleen ottamisen helpottuminen. Mitä sana voisi merkitä uuden valtuustopaikan näkökulmasta?
Joidenkin päivien kuluttua tutkin saapuneita sähköposteja. Siellä oli onnittelut hyvästä vaalimenestyksestä ja jatkolause tähän tapaan: "Seuraava yhteinen ponnistuksemme on sitten eurovaalit keväällä 2009." Lauseen lukemisen aikana sana astinlauta meni kuin tuli lävitseni päästä varpaisiin! Tuijotin tietokoneruutua pitkään ajatuksella: "Hei Taivaan Isä, tarkoitatko siis, että minä olisin eurovaaleissa ehdokkaana?" Koin sydämessäni, että niin tulee tapahtumaan. Huikkasin hiljaa: "Siinäpä Sinulle temppu hoidettavaksi! Politiikassa minua ei tunne kukaan!"
Jännityksellä seurasin, olinko ymmärtänyt oikein ja miten Taivaan Isä tulee asian hoitamaan, jos niin on. Vuoden vaihteen tienoilla sain puhelinsoiton siitä, olenko oikeasti käytettävissä, jos minua ehdotetaan puoluejohdolle. Vastasin myöntävästi. Jossakin sisälläni oli tietoisuus, että olen ehdokas seuraavissa vaaleissa. Tieto siitä, että vaaliaika on merkittävä. Että se on astinlauta johonkin. Aika näyttää, mihin. Muutokseen joka tapauksessa.
lauantai 2. toukokuuta 2009
Politiikkaan? Vitsikö?
Tänään on siskoni syntymäpäivä ja eilen juhlimme sitä Rauhan Majatalon tiloissa. Tapasin monia lapsuuteeni ja nuoruuteeni liittyviä sukulaisia ja ystäviä. Uudelleen ja uudelleen minulta kysyttiin, mikä on saanut mukaan eu-vaaleihin. "En ole koskaan voinut kuvitella sinua politiikkaan!", kommentti toistui useaan kertaan päivän aikana. Vastasin totuudenmukaisesti: "En minäkään!"
Tämä palvelutehtävä on tosiaankin yllättänyt sekä minut itseni että jokaisen, joka on tuntenut minut aiemmin!
No, miten sitten olen mukana politiikassa?
WTC:n muiston strategisena päivänä, 11.9.2008 heräsin aamulla varhain. Aloin rukoilla. Rukoillessani katselin outoa kuvaa: Olin jakamassa erikoisia käyntikortteja. Yläosassa luki 'Taivaan Isällä on unelma' ja sen alapuolella oli nimeni ja perässä luki D.L.D., Daddy's Little Daughter. Tämä erikoinen 'videopätkä' kesti jonkin aikaa, ihmiset ympärilläni näyttivät tuntemattomilta ja vaihtuivat koko ajan.
Ihmettelin, mihin kuva oikein liittyi. En koskaan tarvitse tulla näkyviin omalla nimelläni. Aina, kun esittäydyn, olen Rauhan Majatalon edustaja. En tarvitse missään omia käyntikortteja. En tarvitse tulla näkyviin omalla nimelläni. Silti kuva tuntui hyvin todelliselta. Outoa.
Lähdimme mieheni kanssa kävelylenkille. Kännykkä taskussani soi. KD:n toimistosta soitettiin: "Lähdetkö mukaan kuntavaaleihin?" 'Minäkö? Yes, varmaan! Mikä vitsi!', ajattelin mielessäni. Kysyin: "Mitä ovat kuntavaalit ja milloin ne ovat. Mihin ne liittyvät?"
Sain kuulla perustietoa kuntavaalien lainalaisuuksista. Lupasin keskustella asiasta mieheni kanssa ja pyysin pari päivää rukousaikaa asian puolesta.
Kerroin miehelleni puhelun sisällöstä. Nauroimme ainakin 10 minuuttia katketaksemme. Olisipa tapaus. Minä politiikkaan. Sen kauempaa ei tehtävää voisi hakea!
Parin päivän rukousten aikana sydämessäni varmistui tietoisuus, että on astuttava 'vieraalle maalle', sanottava kyllä, lähdettävä mukaan politiikkaan. Keskustellessani mieheni kanssa asioista, jotka liittyivät mahdolliseen ehdokkuuteen ja sitä kautta vaihtoehtona olevaan valituksi tulemiseen, hän sanoi: "Sen kuin vain menet. Sittenpähän näkee kuinka siinä käy."
Perjantaina 12.9. lupauduin ehdokkaaksi ja sovimme allekirjoituksen kotikaupunkiin palattuani maanantaiksi 15.9., viimeisenä virallisena ehdokaslistojen asettamisen ajankohtana. Sain kuulla vaalien ajankohdan ja äänestyspäivän. Katsoin kalenteria ja tuumasin Taivaan Isälle: "Olen matkanjohtajana Israelissa siunaamassa Sinun kansaasi lähes koko vaalien ajan, joten saat kyllä sitten Itse mainostaa minua, jos tehtävään haluat!"
Sisälläni oli täysi rauha. Jotain erityistä iloa liittyi vaaleihin mukaan lähtemiseen. Hämmentävä hyppy tuntemattomaan. Mieleeni palasi toukokuinen esirukoustilanne: "Aivan pian siirrän sinut tehtäviin, jotka yllättävät kaikki, jotka sinut tuntevat ja sinut itsesikin. Kukaan ei ole koskaan voinut kuvitella sinua sellaisiin tehtäviin." Politiikkaan moinen kuvaus voisi todella sopia minuun nähden...
Pari kertaa olen äänestänyt elämäni aikana, ainakin yhden kerran presidentin vaaleissa. Polittiikka ei ole koskaan kuulunut elämääni. En ole seurannut sitä. En ole lukenut potiikkaan liittyviä juttuja. Minun kiinnostuksen kohteeni ovat olleet ihan muualla. En edes tiennyt, että kuntavaalit ovat tulossa puhumattakaan niiden ajankohdasta tai jostakin vaaleihin liittyvistä taustavaikuttajista. Kristillisdemokraatit olin tunnistanut yhdeksi olemassa olevaksi puolueeksi maassamme. Edes KD-kirjainyhdistelmä ei ollut minulle tuttu vaan jouduin kysymään soittajalta, mistä hän puhui 'koodia' käyttäessään!
Tämä palvelutehtävä on tosiaankin yllättänyt sekä minut itseni että jokaisen, joka on tuntenut minut aiemmin!
No, miten sitten olen mukana politiikassa?
WTC:n muiston strategisena päivänä, 11.9.2008 heräsin aamulla varhain. Aloin rukoilla. Rukoillessani katselin outoa kuvaa: Olin jakamassa erikoisia käyntikortteja. Yläosassa luki 'Taivaan Isällä on unelma' ja sen alapuolella oli nimeni ja perässä luki D.L.D., Daddy's Little Daughter. Tämä erikoinen 'videopätkä' kesti jonkin aikaa, ihmiset ympärilläni näyttivät tuntemattomilta ja vaihtuivat koko ajan.
Ihmettelin, mihin kuva oikein liittyi. En koskaan tarvitse tulla näkyviin omalla nimelläni. Aina, kun esittäydyn, olen Rauhan Majatalon edustaja. En tarvitse missään omia käyntikortteja. En tarvitse tulla näkyviin omalla nimelläni. Silti kuva tuntui hyvin todelliselta. Outoa.
Lähdimme mieheni kanssa kävelylenkille. Kännykkä taskussani soi. KD:n toimistosta soitettiin: "Lähdetkö mukaan kuntavaaleihin?" 'Minäkö? Yes, varmaan! Mikä vitsi!', ajattelin mielessäni. Kysyin: "Mitä ovat kuntavaalit ja milloin ne ovat. Mihin ne liittyvät?"
Sain kuulla perustietoa kuntavaalien lainalaisuuksista. Lupasin keskustella asiasta mieheni kanssa ja pyysin pari päivää rukousaikaa asian puolesta.
Kerroin miehelleni puhelun sisällöstä. Nauroimme ainakin 10 minuuttia katketaksemme. Olisipa tapaus. Minä politiikkaan. Sen kauempaa ei tehtävää voisi hakea!
Parin päivän rukousten aikana sydämessäni varmistui tietoisuus, että on astuttava 'vieraalle maalle', sanottava kyllä, lähdettävä mukaan politiikkaan. Keskustellessani mieheni kanssa asioista, jotka liittyivät mahdolliseen ehdokkuuteen ja sitä kautta vaihtoehtona olevaan valituksi tulemiseen, hän sanoi: "Sen kuin vain menet. Sittenpähän näkee kuinka siinä käy."
Perjantaina 12.9. lupauduin ehdokkaaksi ja sovimme allekirjoituksen kotikaupunkiin palattuani maanantaiksi 15.9., viimeisenä virallisena ehdokaslistojen asettamisen ajankohtana. Sain kuulla vaalien ajankohdan ja äänestyspäivän. Katsoin kalenteria ja tuumasin Taivaan Isälle: "Olen matkanjohtajana Israelissa siunaamassa Sinun kansaasi lähes koko vaalien ajan, joten saat kyllä sitten Itse mainostaa minua, jos tehtävään haluat!"
Sisälläni oli täysi rauha. Jotain erityistä iloa liittyi vaaleihin mukaan lähtemiseen. Hämmentävä hyppy tuntemattomaan. Mieleeni palasi toukokuinen esirukoustilanne: "Aivan pian siirrän sinut tehtäviin, jotka yllättävät kaikki, jotka sinut tuntevat ja sinut itsesikin. Kukaan ei ole koskaan voinut kuvitella sinua sellaisiin tehtäviin." Politiikkaan moinen kuvaus voisi todella sopia minuun nähden...
Pari kertaa olen äänestänyt elämäni aikana, ainakin yhden kerran presidentin vaaleissa. Polittiikka ei ole koskaan kuulunut elämääni. En ole seurannut sitä. En ole lukenut potiikkaan liittyviä juttuja. Minun kiinnostuksen kohteeni ovat olleet ihan muualla. En edes tiennyt, että kuntavaalit ovat tulossa puhumattakaan niiden ajankohdasta tai jostakin vaaleihin liittyvistä taustavaikuttajista. Kristillisdemokraatit olin tunnistanut yhdeksi olemassa olevaksi puolueeksi maassamme. Edes KD-kirjainyhdistelmä ei ollut minulle tuttu vaan jouduin kysymään soittajalta, mistä hän puhui 'koodia' käyttäessään!
Isän auto
Laitoin autotarran 'Evelyn europarlamenttiin' autoni sivulasiin. Lopputulosta katsellessani ilo täytti sydämeni."Kiitos Iskä tästä autosta!" kuiskaan taas, ehkä tuhannetta kertaa. Arki-ihme, joka olemassaolollaan muistuttaa minua koko ajan siitä, että olen Taivaan Isän pikkutyttö ja saan luottaa Häneen kaikessa. Miksi näin? Miksi tämä auto pitää sisällään tällaisen salaisuuden?
Tammikuun lopussa 2008 olin lenkillä. Useinmiten lenkkeillessäni rukoilen. Keskustelen Taivaan Isän kanssa. Niin nytkin. Koin, että tänä iltana Jumalalla on minulle erityistä asiaa. herkin korvin kuuntelin. Hän sanoi: "Evelyn, aivan kohta otan maallisen isäsi kotiin. Mutta en jätä sinua yksin. Jatkossa Minä olen sinun Isäsi. Olet kokenut, että tulet aina kuulluksi oman isäsi kautta ja hän ottaa sinut aina vakavasti niissä iloissa ja suruissa, joita hänelle kerrot. Aivan samalla tavalla voit jatkossa tulla minun luokseni ilojesi ja surujesi kanssa. Otan sinut aina vakavasti. Saat tulla kauttani kuulluksi. Ei ole niin pientä eikä niin isoa asiaa, jota et voisi jakaa kanssani. Olen sinua varten. Aina. En hylkää sinua koskaan."
Kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Toisaalta siksi, että pian menettäisin isäni. Toisaalta siksi, miten kauniisti Taivaan isän valmistaa minua isäni menetykseen. Joku epävarmuus hiipi sisälleni ja kysyin Jumalalta: "Mistä voin tietää, että tuo on totta? Onko aivan varma, että tavallisissa arkihuolissani, ilonaiheissani ja unelmissani saan kääntyä Sinun puoleesi ja Sinä olet niistä kiinnostunut?" Hän vastasi: "Koettele minua! Ano minulta jotain, mitä sydämesi nyt kaipaa. Osoittaakseni, että sanani ovat totta, annan sinulle sen, mitä minulta nyt pyydät."
Pari päivää aiemmin oli astellut autoliikkeeseen, jossa tuttu kauppias oli käynyt joitakin rukousvastaus -prosesseja kanssani läpi autokauppoihin liittyen. Iloisesti hän huikkasi minut nähdessään: "Nyt minulla on sinulle auto!" Ratin taakse istahtaessani pieni unelma syttyi sisälleni. Tämä. Tämä se on. Mutta rahaa minulla ei ole siihen.
Autohaave palasi mielikuviini. Kysyin: "Tarkoitatko todella, että saan pyytää mitä tahansa? Vaikka se ei olisi edes tosi tarpeeseen tulevaa?" "Kyllä! Se, mitä anot, on tosi tarpeeseen tulevaa, sillä nyt opetan sinua luottamaan minuun. Painautumaan Minun kainalooni samoin kuin olet saanut tukeutua omaan isääsi. Oppia jakamaan ilot, surut, toiveet ja pettymykset minun kanssani. Haluan sydämessäsi sen paikan, joka on tähän saakka kuulunut vain isällesi. Haluan olla elämäsi ykkösjuttu. Olet selviytyjä. Sinulle on ollut hyvin tärkeää pärjätä omillasi ja elää niin, ettet tarvitse muiden apua. Olet ollut useinmiten antajana. Nyt haluan sinun oppivan vastaanottamista. Myös se kuuluu sinulle."
"Nyt sitten koettelen Sinua! Muistatko sen autoliikkeessä olevan auton? Haluan sen. Mutta minulla ei ole siihen varoja. Anna minulle tuo auto ja varat."
Jumala vastasi minulle: "Annan sen sinulle. Ja kun annan sen sinulle, muistuttakoon se sinua siitä totuudesta, että voit luottaa Minuun kaikessa. Minä olen sinua varten. En koskaan jätä sinua asioittesi kanssa yksin. Minä olen se, joka hallitsen koko maailmaa. Aina saat tulla Minun tyköni ja tulet näkemään, että Minä olen se, joka sanon kaikessa viimeisen sanani. Luota Minuun tyttöseni. Olen sinun Isäsi, joka olen sitoutunut pitämään sinusta huolen. Rakastan sinua tyttöseni ja olen sinua varten."
Jännittyneenä seurasin, miten Jumala vastaa anomukseeni. Ja ihme tapahtui: Kahden viikon sisällä taloudellinen puoli järjestyi. Jumala itse puuttui asioiden kulkuun. Hän antoi minulle auton, jota olin pyytänyt merkiksi siitä, että Hän on puhunut minulle totta.
Annan autolle nimen: Taivaan Isän auto. Siunaan auton ja pyydän, että se saa olla monille siunauksen välittäjänä. Anon, että jokainen matka, mitä sillä tehdään, saa olla Taivaan Isän matka, jotain mitä Hän käsikirjoittaa ja haluaa tähän maailmaan.
Istun autossa. Taivaan isän autossa, niin koen. Kattoikkunasta näen taivaan. Tiedän, että yksikään hius ei putoa päästäni Isän tietämättä. Rakastavin silmin Hän pitää minusta huolta ja saan turvautua Häneen kaikessa, jotta Hän itse saa ajaa asioita minun parhaakseni. Hän ilmoitti Sanassaan: "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat." Itse en puluaivoillani kykene tietämään, mikä on oikeasti parhaakseni, mutta tiedän, että Taivaan Isän ajatuksenjuoksussa mitään yksityiskohtia ei ole jäänyt huomaamatta. Tapahtui mitä tahansa, kaikki on minun parhaakseni, vaikka en tapahtumahetkellä kykenisi logiikkaa käsittämäänkään!
Tammikuun lopussa 2008 olin lenkillä. Useinmiten lenkkeillessäni rukoilen. Keskustelen Taivaan Isän kanssa. Niin nytkin. Koin, että tänä iltana Jumalalla on minulle erityistä asiaa. herkin korvin kuuntelin. Hän sanoi: "Evelyn, aivan kohta otan maallisen isäsi kotiin. Mutta en jätä sinua yksin. Jatkossa Minä olen sinun Isäsi. Olet kokenut, että tulet aina kuulluksi oman isäsi kautta ja hän ottaa sinut aina vakavasti niissä iloissa ja suruissa, joita hänelle kerrot. Aivan samalla tavalla voit jatkossa tulla minun luokseni ilojesi ja surujesi kanssa. Otan sinut aina vakavasti. Saat tulla kauttani kuulluksi. Ei ole niin pientä eikä niin isoa asiaa, jota et voisi jakaa kanssani. Olen sinua varten. Aina. En hylkää sinua koskaan."
Kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Toisaalta siksi, että pian menettäisin isäni. Toisaalta siksi, miten kauniisti Taivaan isän valmistaa minua isäni menetykseen. Joku epävarmuus hiipi sisälleni ja kysyin Jumalalta: "Mistä voin tietää, että tuo on totta? Onko aivan varma, että tavallisissa arkihuolissani, ilonaiheissani ja unelmissani saan kääntyä Sinun puoleesi ja Sinä olet niistä kiinnostunut?" Hän vastasi: "Koettele minua! Ano minulta jotain, mitä sydämesi nyt kaipaa. Osoittaakseni, että sanani ovat totta, annan sinulle sen, mitä minulta nyt pyydät."
Pari päivää aiemmin oli astellut autoliikkeeseen, jossa tuttu kauppias oli käynyt joitakin rukousvastaus -prosesseja kanssani läpi autokauppoihin liittyen. Iloisesti hän huikkasi minut nähdessään: "Nyt minulla on sinulle auto!" Ratin taakse istahtaessani pieni unelma syttyi sisälleni. Tämä. Tämä se on. Mutta rahaa minulla ei ole siihen.
Autohaave palasi mielikuviini. Kysyin: "Tarkoitatko todella, että saan pyytää mitä tahansa? Vaikka se ei olisi edes tosi tarpeeseen tulevaa?" "Kyllä! Se, mitä anot, on tosi tarpeeseen tulevaa, sillä nyt opetan sinua luottamaan minuun. Painautumaan Minun kainalooni samoin kuin olet saanut tukeutua omaan isääsi. Oppia jakamaan ilot, surut, toiveet ja pettymykset minun kanssani. Haluan sydämessäsi sen paikan, joka on tähän saakka kuulunut vain isällesi. Haluan olla elämäsi ykkösjuttu. Olet selviytyjä. Sinulle on ollut hyvin tärkeää pärjätä omillasi ja elää niin, ettet tarvitse muiden apua. Olet ollut useinmiten antajana. Nyt haluan sinun oppivan vastaanottamista. Myös se kuuluu sinulle."
"Nyt sitten koettelen Sinua! Muistatko sen autoliikkeessä olevan auton? Haluan sen. Mutta minulla ei ole siihen varoja. Anna minulle tuo auto ja varat."
Jumala vastasi minulle: "Annan sen sinulle. Ja kun annan sen sinulle, muistuttakoon se sinua siitä totuudesta, että voit luottaa Minuun kaikessa. Minä olen sinua varten. En koskaan jätä sinua asioittesi kanssa yksin. Minä olen se, joka hallitsen koko maailmaa. Aina saat tulla Minun tyköni ja tulet näkemään, että Minä olen se, joka sanon kaikessa viimeisen sanani. Luota Minuun tyttöseni. Olen sinun Isäsi, joka olen sitoutunut pitämään sinusta huolen. Rakastan sinua tyttöseni ja olen sinua varten."
Jännittyneenä seurasin, miten Jumala vastaa anomukseeni. Ja ihme tapahtui: Kahden viikon sisällä taloudellinen puoli järjestyi. Jumala itse puuttui asioiden kulkuun. Hän antoi minulle auton, jota olin pyytänyt merkiksi siitä, että Hän on puhunut minulle totta.
Annan autolle nimen: Taivaan Isän auto. Siunaan auton ja pyydän, että se saa olla monille siunauksen välittäjänä. Anon, että jokainen matka, mitä sillä tehdään, saa olla Taivaan Isän matka, jotain mitä Hän käsikirjoittaa ja haluaa tähän maailmaan.
Istun autossa. Taivaan isän autossa, niin koen. Kattoikkunasta näen taivaan. Tiedän, että yksikään hius ei putoa päästäni Isän tietämättä. Rakastavin silmin Hän pitää minusta huolta ja saan turvautua Häneen kaikessa, jotta Hän itse saa ajaa asioita minun parhaakseni. Hän ilmoitti Sanassaan: "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat." Itse en puluaivoillani kykene tietämään, mikä on oikeasti parhaakseni, mutta tiedän, että Taivaan Isän ajatuksenjuoksussa mitään yksityiskohtia ei ole jäänyt huomaamatta. Tapahtui mitä tahansa, kaikki on minun parhaakseni, vaikka en tapahtumahetkellä kykenisi logiikkaa käsittämäänkään!
perjantai 1. toukokuuta 2009
Isin tyttö
Tulin juuri Iisalmesta taivaan Isällä on unelma -tapahtumasta. Olen valtavan kiitollinen. Jumala on luomassa maahamme jotain ihan uutta. Hän on ennalleen asettamassa maamme, kaupungit, suvut, perheet, parisuhteet ja yksilöiden elämän!
iisalmen kaupunkia lähestyessäni mieleeni palasi noin vuoden takaiset tapahtumat. Aamuvarhain 23.5.2008 heräsin ajatukseen: tänään on elämän juhlat. Nousin ripeästi ylös ja aloin valmistella koulutuspaikkaa elämän juhlia varten. Vaihdoin ruokalatilan liinat, asettelin juhlaservetit ja hain kaupungilta sekä ulos että sisälle juhlakukat. Noin klo 15 kysyi hiljaa: " Taivaan Isi, voisitko vähän kertoa, mitkä juhlat tänään on?"
Pian puhelin soi ja eräs rukoileva kristitty ystävä soitti. Asiansa toimitettuaan hän kysyi, saako hän siunata minua puhelimessa. Luvan annettuani hän sanoi: "Tänä viikonloppuna on elämän juhlat! Nyt siirretään pois este alkuperäiskutsumukseen astumiseltasi. Pian avaan sinulle tehtävän, joka yllättää sekä sinut itsesi että jokaisen, joka tuntee sinut. Kukaan ei ole koskaan voinut kuvitella sinua sellaisessa tehtävässä."
Sydämeni täyttyi ilolla ja rauhalla. Tiesin, että Jumala on nyt luomassa jotain uutta.
Muutaman minuutin kuluttua soi puhelin uudelleen. Siskoni soitti ja pyysi minua tulemaan Iisalmen sairaalaan, mikäli halusin vielä nähdä isäni elävänä. Selittelin, etten voi, kun vastuullani oleva koulutus alkamassa ihan kohta. Siskoni sanoi: "Onko sinulle työ tärkeämpi kuin isän viimeinen kohtaaminen?" Se kolahti. Vastasin: "Tulen."
Lähdin ajamaan heti kohti Iisalmen kaupunkia rukoillen mielessäni, että saisin vielä kohdata isäni kahden kesken edes pienen ajan. Rukous kuultiin. Paikalla saapuessani muut olivat juuri lähteneet ruokailemaan.
Huone oli täynnä ihmeellistä kirkkautta. Isän silmät loistivat kuin tähdet. Hän sanoi ensi sanoikseen:"Ihan kohta pakanain luku on täynnä ja me kaikki olemme perillä taivaan kodissa." Sitten hän kääntyi katsomaan minua ja sanoi mm.: "Se, että oma lapsi tulee minua katsomaan, on niin kallisarvoinen asia, ettei minulla ole kyllin kauniita sanoja sitä kuvaamaan." Kyyneleisin silmin hän katsoi minua, tarttui käteeni ja alkoi siunata minua tuleviin tehtäviin, joihin Jumala tulee minut pian siirtämään. Hän siunasi Rauhan Majatalon ja jokaisen, joka käy sen kynnyksen yli niin, että Jumalan iankaikkiset suunnitelmat saavat toteutua heidän elämässään. Hän siunasi jokaisen kohtaamani ihmisen ja anoi, että voisin elää koko elämäni iankaikkisuusperspektiivistä käsin pelkäämättä ketään ihmistä tai yhteisöä, peläten yksin Jumalaa. Hän anoi sitä armoa, että voisin olla kaikessa kuuliainen Taivaan Isälle."
Puolentoista tunnin kohtaamisen jälkeen lähdin paluumatkalle kohti Kajaania. Seuraavana aamuna isä pääsi taivaan kotiin.
Olen aina ollut isän tyttö. Hän on uskonut minuun kaikessa ja ollut hyvin merkittävä kannustaja elämäni eri vaiheissa. Rauhan Majatalon tehtävissä hänen tukensa on ollut mahdollistamassa sitoutumiseni silloin, kun muutoin olisin ollut valmis heittämään hanskat naulaan. Isän kuoltua tajusin, että nyt olen valmis suurempaan arjen muutokseen.
Isäni viimeinen siunaus porautui syvälle sydämeeni. Päätin, etten anna kenenkään enkä minkään estää kuuliaisuudessa elämistä niisä asioissa, jotka ymmärrän Taivaan Isän tahdoksi elämässäni. Haluan, että Hänen tahtonsa tapahtuu kaikilla elämäni osa-alueilla, millaisiin asioihin se sitten viekin. Haluan olla kaikessa kuuliainen. Vain iankaikkisuuden kannalta olennaiset asiat ovat merkittäviä. Elämäni täällä on vain lyhyt tuulen henkäys ja sitten olen poissa. Haluan elää sen siten, että minulle voidaan kerran sanoa: "Sinä hyvä ja uskollinen palvelija, mene Herrasi iloon."
Koin, että isäni saatteli minut Taivaan Isän syliin. En ole orpo ja isätön vaan minulla on Isä, joka uskoo minuun kaikessa, kannustaa minua jatkamaan uskollisesti niissä asioissa, joihin Hän on minut kutsunut ja pitää minusta huolen jokaista hiustani myöten, kuten Hän on sanassaan luvannut. Hän on luonut DNA:ni ja olen ainutkertainen, paras mahdollinen niihin tehtäviin ja haasteisiin, joihin Hän on minut valmistanut.
Olen Daddy's Little Daughter, Isin pikkutyttö.
iisalmen kaupunkia lähestyessäni mieleeni palasi noin vuoden takaiset tapahtumat. Aamuvarhain 23.5.2008 heräsin ajatukseen: tänään on elämän juhlat. Nousin ripeästi ylös ja aloin valmistella koulutuspaikkaa elämän juhlia varten. Vaihdoin ruokalatilan liinat, asettelin juhlaservetit ja hain kaupungilta sekä ulos että sisälle juhlakukat. Noin klo 15 kysyi hiljaa: " Taivaan Isi, voisitko vähän kertoa, mitkä juhlat tänään on?"
Pian puhelin soi ja eräs rukoileva kristitty ystävä soitti. Asiansa toimitettuaan hän kysyi, saako hän siunata minua puhelimessa. Luvan annettuani hän sanoi: "Tänä viikonloppuna on elämän juhlat! Nyt siirretään pois este alkuperäiskutsumukseen astumiseltasi. Pian avaan sinulle tehtävän, joka yllättää sekä sinut itsesi että jokaisen, joka tuntee sinut. Kukaan ei ole koskaan voinut kuvitella sinua sellaisessa tehtävässä."
Sydämeni täyttyi ilolla ja rauhalla. Tiesin, että Jumala on nyt luomassa jotain uutta.
Muutaman minuutin kuluttua soi puhelin uudelleen. Siskoni soitti ja pyysi minua tulemaan Iisalmen sairaalaan, mikäli halusin vielä nähdä isäni elävänä. Selittelin, etten voi, kun vastuullani oleva koulutus alkamassa ihan kohta. Siskoni sanoi: "Onko sinulle työ tärkeämpi kuin isän viimeinen kohtaaminen?" Se kolahti. Vastasin: "Tulen."
Lähdin ajamaan heti kohti Iisalmen kaupunkia rukoillen mielessäni, että saisin vielä kohdata isäni kahden kesken edes pienen ajan. Rukous kuultiin. Paikalla saapuessani muut olivat juuri lähteneet ruokailemaan.
Huone oli täynnä ihmeellistä kirkkautta. Isän silmät loistivat kuin tähdet. Hän sanoi ensi sanoikseen:"Ihan kohta pakanain luku on täynnä ja me kaikki olemme perillä taivaan kodissa." Sitten hän kääntyi katsomaan minua ja sanoi mm.: "Se, että oma lapsi tulee minua katsomaan, on niin kallisarvoinen asia, ettei minulla ole kyllin kauniita sanoja sitä kuvaamaan." Kyyneleisin silmin hän katsoi minua, tarttui käteeni ja alkoi siunata minua tuleviin tehtäviin, joihin Jumala tulee minut pian siirtämään. Hän siunasi Rauhan Majatalon ja jokaisen, joka käy sen kynnyksen yli niin, että Jumalan iankaikkiset suunnitelmat saavat toteutua heidän elämässään. Hän siunasi jokaisen kohtaamani ihmisen ja anoi, että voisin elää koko elämäni iankaikkisuusperspektiivistä käsin pelkäämättä ketään ihmistä tai yhteisöä, peläten yksin Jumalaa. Hän anoi sitä armoa, että voisin olla kaikessa kuuliainen Taivaan Isälle."
Puolentoista tunnin kohtaamisen jälkeen lähdin paluumatkalle kohti Kajaania. Seuraavana aamuna isä pääsi taivaan kotiin.
Olen aina ollut isän tyttö. Hän on uskonut minuun kaikessa ja ollut hyvin merkittävä kannustaja elämäni eri vaiheissa. Rauhan Majatalon tehtävissä hänen tukensa on ollut mahdollistamassa sitoutumiseni silloin, kun muutoin olisin ollut valmis heittämään hanskat naulaan. Isän kuoltua tajusin, että nyt olen valmis suurempaan arjen muutokseen.
Isäni viimeinen siunaus porautui syvälle sydämeeni. Päätin, etten anna kenenkään enkä minkään estää kuuliaisuudessa elämistä niisä asioissa, jotka ymmärrän Taivaan Isän tahdoksi elämässäni. Haluan, että Hänen tahtonsa tapahtuu kaikilla elämäni osa-alueilla, millaisiin asioihin se sitten viekin. Haluan olla kaikessa kuuliainen. Vain iankaikkisuuden kannalta olennaiset asiat ovat merkittäviä. Elämäni täällä on vain lyhyt tuulen henkäys ja sitten olen poissa. Haluan elää sen siten, että minulle voidaan kerran sanoa: "Sinä hyvä ja uskollinen palvelija, mene Herrasi iloon."
Koin, että isäni saatteli minut Taivaan Isän syliin. En ole orpo ja isätön vaan minulla on Isä, joka uskoo minuun kaikessa, kannustaa minua jatkamaan uskollisesti niissä asioissa, joihin Hän on minut kutsunut ja pitää minusta huolen jokaista hiustani myöten, kuten Hän on sanassaan luvannut. Hän on luonut DNA:ni ja olen ainutkertainen, paras mahdollinen niihin tehtäviin ja haasteisiin, joihin Hän on minut valmistanut.
Olen Daddy's Little Daughter, Isin pikkutyttö.
Valinta
Kutsun saatuani huomasin, että se alkoi kantaa sismmässäni tehtäviä valintoja. Jotain hyvin samanlaista prosessia lähti sydämessäni liikkeelle, mitä olin käynyt läpi vuonna 1991, jolloin Jumala oli asettanut minut Rauhan Majatalon vision kantajaksi.
Aloin tehdä valintoja, jotka valmistivat sydäntäni uuteen. Otin yhteyttä joihinkin luotettavina pitämiini henkilöihin ja kerrroin sisimmässäni olevasta uudesta kutsusta. Kyselin, tietäisikö joku jatkajaa Rauhan Majatalolle, henkilöä tai pariskuntaa, jolle Jumala olisi antanut kannettavaksi näyn tämän tyyppisestä toiminnasta. Tai ainakin halukkuudesta osavastuun kantajaksi.
En löytänyt ketään. Päätin jatkaa rukousta asian puolesta. Rauha tuli sisimpääni. Tietoisuus siitä, että jossakin valmistellaan sydäntä, sydämiä astumaan tähän palvelutehtävään sitten, kun se on käytännössä ajankohtaista.
Sydämessäni aloin systemaattisesti tekemään luopumistyötä. Katselin rakentamiamme taloja, istutuksia, muodon saanutta visiota. Mietin erilaisia kursseja ja koulutuksia. Kävin läpi joko yhteistyön tai palvelutehtävän kautta rakkaaksi tulleita ihmisiä. Pala palalta sydämeni irrotettiin ihmisistä ja asioista, tavaroista ja tehtävistä.
Olin valinnut muutoksen.
Aloin tehdä valintoja, jotka valmistivat sydäntäni uuteen. Otin yhteyttä joihinkin luotettavina pitämiini henkilöihin ja kerrroin sisimmässäni olevasta uudesta kutsusta. Kyselin, tietäisikö joku jatkajaa Rauhan Majatalolle, henkilöä tai pariskuntaa, jolle Jumala olisi antanut kannettavaksi näyn tämän tyyppisestä toiminnasta. Tai ainakin halukkuudesta osavastuun kantajaksi.
En löytänyt ketään. Päätin jatkaa rukousta asian puolesta. Rauha tuli sisimpääni. Tietoisuus siitä, että jossakin valmistellaan sydäntä, sydämiä astumaan tähän palvelutehtävään sitten, kun se on käytännössä ajankohtaista.
Sydämessäni aloin systemaattisesti tekemään luopumistyötä. Katselin rakentamiamme taloja, istutuksia, muodon saanutta visiota. Mietin erilaisia kursseja ja koulutuksia. Kävin läpi joko yhteistyön tai palvelutehtävän kautta rakkaaksi tulleita ihmisiä. Pala palalta sydämeni irrotettiin ihmisistä ja asioista, tavaroista ja tehtävistä.
Olin valinnut muutoksen.
torstai 30. huhtikuuta 2009
Kutsu
Kauniin aurinkoisen vappuaamun houkuttelemana kävin hiihtämässä Nuasjärjen rannoilla. Upeaa nähdä, miten nopeasti jäät ovat alkaneet muuttaa olomuotoa ja vapauttaa alapuolella olevaa vesimassaa virtaamaan vapaasti!
Seurasin joitakin säteittäin aukeavia jään murtumia ja huomasin, että jokaisen niiden keskipisteessä oli kivi, joka oli aikaansaanut repeämän alun syntymisen vahvaan jäämassaan. Siinä oli jotain yhtäläista omaan prosessiini suhteessa palvelutehtävääni. Huomasin, että jotkut "kivet", asiat, joita en enää pioneerihenkisenä ihmisenä koe omaksi ykköstehtäväkseni, ovat alkaneet helpottamaan muutosprosessiani.
1.3.2008 osallistuin Daavidin roolissa bibliodraamaan, jossa käsiteltiin 1.Sam.16.lukua, Daavidin kutsumista lammastarhasta Samuelin voideltavaksi. Setsemän Iisain poikaa olivat kaikki saaneet Herralta saman lausuman: "Älä katso hänen näköänsä äläkä kookasta vartaloansa. Sillä ei ole niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen." Ja niin Samuel sanoi jokaisen kohdalla: " Ei ole Herra tätäkään valinnut."
Ihmeissään Samuel kysyi poikien isältä: "Siinäkö olivat kaikki nuorukaiset?" Tähän Iisai vastasi: "Vielä on nuorin jäljellä, mutta hän on kaitsemassa lampaita." Erikoista perhedraamaa! Kaikkien poikien piti olla paikalla ja kuitenkaan nuorinta ei oltu vaivauduttu edes informoimaan asiasta! Ikään kuin hän ei olisi kuulunut perheen sisällä vakavasti otettavien lasten joukkoon!
Samuel sanoi: "Lähetä noutamaan hänet!" Ja Iisai laittoi palvelijansa Daavidin hakuun...
Bibliodraaman roolissa ollessani koin, että Rauhan Majatalo on minun lammastarhani. Olen hyvin kiitollinen, että olen saanut toimia tehtävässä, joka on niin oman tuntuinen. Olen kokenut olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jollakin syvällä tasolla olen ollut onnellinen saadessani palvella ihmisiä kristillisen keskuksen kautta. Myös sellaisissa tilanteissa, kun joku 'karhu tai leijona', joku tuhoava uhkatekijä on yrittänyt satuttaa minulle uskottujen ihmisten elämää ja olemista. Sydämessäni olen sitoutunut palvelemaan Rauhan Majatalossa kuolemaani tai Jeesuksen tulemiseen saakka.
Rauhan Majatlon toiminnanjohtajan tehtävä on elämäntapa, ei työ. Kymmenen vuoden ajan elämääni on mahtunut vain perhe ja Rauhan Majatalo. Olen ollut kaulaani myöten täysin kiinni tässä elämäntavassa ja siihen sitoutuneena. Draamassa koin, ettei ole mitään mahdollisuutta vastata kutsuun kyllä. En voi jättä lammastarhaani. Olen sitoutunut siihen. Sydämessäni ei ole mitään tarvetta mihinkään muuhun elämään.
Kävin kovan kamppailun sisimmässäni. Koin, että myönteinen vastaus kutsuun aiheuttaisi suuren muutoksen elämääni ja Rauhan Majatalon toimintaan. En halua sitä. En kykene irrottautumaan paikasta, jonka vision olen saanut Jumalalta 17 vuotta aiemmin, jonka olen synnyttänyt ja jota olen rakkaudella kasvattanut vuosikaudet.
Viimein vastasin sydämessäni Samuelin lähettämän palvelijan kutsuun: "Tapahtukoon Sinun tahtosi Herra. Mutta itse en kykene irrottautumaan tästä palvelupaikasta. Jos tarvitset minua johonkin muuhun palvelutehtävään, irroita minut tästä ja vie omalla voimallasi uuteen tehtävään. Minulla ei ole siihen mitään intressejä."
Sydämen valintani jälkeen kutsua tuova palvelija tarttui käteeni ja raahasi minut jossakin määrin tapahtuvasta vastaanhangoittelustani huolimatta Samuelin eteen voideltavaksi.
Sydämessäni tiesin, että olen astunut muutokseen. Jollakin aikataululla ainakin osittain palvelutehtäväni Rauhan Majatalossa tulee vaihtumaan muihin palvelutehtäviin.
Seurasin joitakin säteittäin aukeavia jään murtumia ja huomasin, että jokaisen niiden keskipisteessä oli kivi, joka oli aikaansaanut repeämän alun syntymisen vahvaan jäämassaan. Siinä oli jotain yhtäläista omaan prosessiini suhteessa palvelutehtävääni. Huomasin, että jotkut "kivet", asiat, joita en enää pioneerihenkisenä ihmisenä koe omaksi ykköstehtäväkseni, ovat alkaneet helpottamaan muutosprosessiani.
1.3.2008 osallistuin Daavidin roolissa bibliodraamaan, jossa käsiteltiin 1.Sam.16.lukua, Daavidin kutsumista lammastarhasta Samuelin voideltavaksi. Setsemän Iisain poikaa olivat kaikki saaneet Herralta saman lausuman: "Älä katso hänen näköänsä äläkä kookasta vartaloansa. Sillä ei ole niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen." Ja niin Samuel sanoi jokaisen kohdalla: " Ei ole Herra tätäkään valinnut."
Ihmeissään Samuel kysyi poikien isältä: "Siinäkö olivat kaikki nuorukaiset?" Tähän Iisai vastasi: "Vielä on nuorin jäljellä, mutta hän on kaitsemassa lampaita." Erikoista perhedraamaa! Kaikkien poikien piti olla paikalla ja kuitenkaan nuorinta ei oltu vaivauduttu edes informoimaan asiasta! Ikään kuin hän ei olisi kuulunut perheen sisällä vakavasti otettavien lasten joukkoon!
Samuel sanoi: "Lähetä noutamaan hänet!" Ja Iisai laittoi palvelijansa Daavidin hakuun...
Bibliodraaman roolissa ollessani koin, että Rauhan Majatalo on minun lammastarhani. Olen hyvin kiitollinen, että olen saanut toimia tehtävässä, joka on niin oman tuntuinen. Olen kokenut olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jollakin syvällä tasolla olen ollut onnellinen saadessani palvella ihmisiä kristillisen keskuksen kautta. Myös sellaisissa tilanteissa, kun joku 'karhu tai leijona', joku tuhoava uhkatekijä on yrittänyt satuttaa minulle uskottujen ihmisten elämää ja olemista. Sydämessäni olen sitoutunut palvelemaan Rauhan Majatalossa kuolemaani tai Jeesuksen tulemiseen saakka.
Rauhan Majatlon toiminnanjohtajan tehtävä on elämäntapa, ei työ. Kymmenen vuoden ajan elämääni on mahtunut vain perhe ja Rauhan Majatalo. Olen ollut kaulaani myöten täysin kiinni tässä elämäntavassa ja siihen sitoutuneena. Draamassa koin, ettei ole mitään mahdollisuutta vastata kutsuun kyllä. En voi jättä lammastarhaani. Olen sitoutunut siihen. Sydämessäni ei ole mitään tarvetta mihinkään muuhun elämään.
Kävin kovan kamppailun sisimmässäni. Koin, että myönteinen vastaus kutsuun aiheuttaisi suuren muutoksen elämääni ja Rauhan Majatalon toimintaan. En halua sitä. En kykene irrottautumaan paikasta, jonka vision olen saanut Jumalalta 17 vuotta aiemmin, jonka olen synnyttänyt ja jota olen rakkaudella kasvattanut vuosikaudet.
Viimein vastasin sydämessäni Samuelin lähettämän palvelijan kutsuun: "Tapahtukoon Sinun tahtosi Herra. Mutta itse en kykene irrottautumaan tästä palvelupaikasta. Jos tarvitset minua johonkin muuhun palvelutehtävään, irroita minut tästä ja vie omalla voimallasi uuteen tehtävään. Minulla ei ole siihen mitään intressejä."
Sydämen valintani jälkeen kutsua tuova palvelija tarttui käteeni ja raahasi minut jossakin määrin tapahtuvasta vastaanhangoittelustani huolimatta Samuelin eteen voideltavaksi.
Sydämessäni tiesin, että olen astunut muutokseen. Jollakin aikataululla ainakin osittain palvelutehtäväni Rauhan Majatalossa tulee vaihtumaan muihin palvelutehtäviin.
keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
Jad Vashem ja uudelle antisemitismille stop!
Lehtimajajuhlien (ks.www.icej.fi) aikaan 2007 olin Israelissa ja päätin taas kerran mennä käymään Jad Vashemin museossa. Jokainen käyntini tuossa museossa on saanut minut muistamaan sen, miten sivistys ei tuo viisautta vaan saattaa pitää sisällään uskomattoman syvää raadollisuutta ja oman lajin tuhoamista sellaisilla tavoilla, joihin eläinkunta ei koskaan syyllisty.
Mietin Raamatun sanoja siitä, kuinka Jumala lupasi siunata jokaista, joka Israelia siunaa ja kirota jokaista, joka Israelia kiroaa. Toisen maailman sodan menehtyneiden saksalaisten sotilaiden lukumäärä oli sama kuin keskitysleireillä ilmaan savustettujen juutalaisten. Kaikkivaltias Jumala on pikkutarkka ja Hänen laskutoimituksensa ovat aina paikkansa pitäviä!
Katselin tällä kertaa tarkkaavaisesti holokaustin alkuvaiheita, sen salaisia kokoontumisia ja niitä henkilöitä, joiden tiedetään olleen mukana heti alusta saakka tukemassa Hitlerin toimia juutalaisia, kristittyjä, romaaneita ja muita erityisryhmiä koskien. Etsin detaljeja siihen, ketkä uskalsivat heti alkaa sanoa, että 'keisarilla ei ole vaatteita'. Oliko löydettävissä niitä ihmisiä, jotka oman turvallisuutensa uhaten uskalsivat asettua heikossa asemassa olevien rinnalle?
Huomasin pohtivani, miten itse olisin toiminut, jos olisin elänyt tuolloin. Olisiko minusta ollut seisomaan julkisesti uhattuna olleiden ihmisten elämän oikeutuksen puolesta?
Lasten vainojen museossa kuuntelin hiljaa nimiä, ikiä ja paikkakuntia lapsista, joilla ei ollut ketään, kuka olisi suojellut elämää heidän kohdallaan. Nimien lipuessa tajuntaani ajatuksiini tulivat parin vuoden takaiset samansuuntaiset kommentit Iranin presidentin lausumina. Elämmekö holokaustin alkuvaiheiden toisintoa? Mitä hintaa itse olen valmis maksamaan tästä tietoisuudesta? Merkitseekö minulle enemmän oma turvallisuuteni ja hyvinvointini kauniissa kodissani laineiden liplatellessa olohuoneen ikkunan alapuolella vai se tosiasia, että historia saattaa olla toistumassa uudelleen? Siirränkö ajatuksen tietoisuudestani vai suostunko sen kohtaamiseen? JOs katson totuutta silmiin, onko minulla enää paluuta vastuusta vapaaseen elämäntapaan?
Kysymykset soljuivat ajatuksissani. Median tuomat otsikot ja viestit liki 60 vuoden tauon jälkeen toistuvina hokemina. Onko mahdollista, että historia ei opeta mitään? Olenko valmis tekemään omalta osaltani kaikkeni, että Euroopan häpeäpilkku, holokaust, ei toistu uudelleen. Olenko valmis puhumaan ääneen asioista, joista olisi helpompi vaieta, olla huomaamatta, elää omassa lintukodossa ja unohtaa se, mitä jossakin päin maailmaa näyttää olevan tapahtumassa.
Ketkä olivat ne, jotka olivat Suomen osalta valppaina silloin, kun meiltä haluttiin laivalastillista heikossa asemassa olevia? Kahdeksan juutalaista ehdittiin luovuttaa, ennen kuin uskallettiin nousta vastustamaan hanketta. Noiden kahdeksan muistolle Suomi on rakentanut Yad Hasmona -nimisen kibbutsin Jerusalemiin. Kahdeksan - ja sekin liikaa.
Kuuntelin lasten nimiä, ikiä ja paikkakuntia. Jokin minussa liikahti, läpäisi sydämeni. Päätin, että omalta osaltani tulen puhumaan asioista ääneen. Omalta osaltani pyrin tekemään kaikkeni, että tämä maailma, Eurooppa ja Suomi saa olla kaikille kansalaisille tasavertaisesti ihmisen oikeuksien paikka, elinympäristö, jossa on kaikilla lupa elää ja olla olemassa rotuun, taustaan tai uskontoon katsomatta.
Entäpä, jos päätökseni maksaa minulle oman turvallisuuteni, hyvinvointini tai muun etuuteni heikentymisen? Olenko silti valmis? Kyllä.
Eurovaaliehdokkaana tiedän, että nyt päätökseni punnitaan. Geneven rasismin vastainen kokous piti sisällään yllättävän paljon samoja piirteitä reilun kuusikymmentä vuotta sitten olleista kokoontumisista silloisten johtohenkilöiden toimesta. Suomi ei boikotoinut nyt kokousta. Iranin tuhopuheiden aikana poistuminen paikalta on sinänsä hieno ele, mutta etukäteistiedoista huolimatta mukana olo kertoo niistä arvovalinnoista, joiden osalta me suomalaiset joudumme pian tekemään omat, ehkä kauaskantoiset ratkaisumme. Uskallammeko seista puolustamassa jokaisen ihmisen oikeutta elämään?
Meri koostuu pisaroista. Jokaisella kannanotolla on merkitys. Aion seista Israelin rinnalla ja puolustaa jokaisen juutalaisen oikeutta elämään! Antisemitismille ei!
Muutamalla kynttilällä tehdyn avaruusvaikutelman painuessa koskettavalla tavalla muistoihini siunaan hiljaa Israelia: " Herra siunatkoon sinua Israel ja varjelkoon sinua. Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan."
Astun lasten vainojen museosta lintujen laulun täyttämään puutarhaan auringon paisteen ja kukkaloiston keskelle. Tiedän sisimässäni: paluuta ei enää ole. Olen valinnut puoleni.
Mietin Raamatun sanoja siitä, kuinka Jumala lupasi siunata jokaista, joka Israelia siunaa ja kirota jokaista, joka Israelia kiroaa. Toisen maailman sodan menehtyneiden saksalaisten sotilaiden lukumäärä oli sama kuin keskitysleireillä ilmaan savustettujen juutalaisten. Kaikkivaltias Jumala on pikkutarkka ja Hänen laskutoimituksensa ovat aina paikkansa pitäviä!
Katselin tällä kertaa tarkkaavaisesti holokaustin alkuvaiheita, sen salaisia kokoontumisia ja niitä henkilöitä, joiden tiedetään olleen mukana heti alusta saakka tukemassa Hitlerin toimia juutalaisia, kristittyjä, romaaneita ja muita erityisryhmiä koskien. Etsin detaljeja siihen, ketkä uskalsivat heti alkaa sanoa, että 'keisarilla ei ole vaatteita'. Oliko löydettävissä niitä ihmisiä, jotka oman turvallisuutensa uhaten uskalsivat asettua heikossa asemassa olevien rinnalle?
Huomasin pohtivani, miten itse olisin toiminut, jos olisin elänyt tuolloin. Olisiko minusta ollut seisomaan julkisesti uhattuna olleiden ihmisten elämän oikeutuksen puolesta?
Lasten vainojen museossa kuuntelin hiljaa nimiä, ikiä ja paikkakuntia lapsista, joilla ei ollut ketään, kuka olisi suojellut elämää heidän kohdallaan. Nimien lipuessa tajuntaani ajatuksiini tulivat parin vuoden takaiset samansuuntaiset kommentit Iranin presidentin lausumina. Elämmekö holokaustin alkuvaiheiden toisintoa? Mitä hintaa itse olen valmis maksamaan tästä tietoisuudesta? Merkitseekö minulle enemmän oma turvallisuuteni ja hyvinvointini kauniissa kodissani laineiden liplatellessa olohuoneen ikkunan alapuolella vai se tosiasia, että historia saattaa olla toistumassa uudelleen? Siirränkö ajatuksen tietoisuudestani vai suostunko sen kohtaamiseen? JOs katson totuutta silmiin, onko minulla enää paluuta vastuusta vapaaseen elämäntapaan?
Kysymykset soljuivat ajatuksissani. Median tuomat otsikot ja viestit liki 60 vuoden tauon jälkeen toistuvina hokemina. Onko mahdollista, että historia ei opeta mitään? Olenko valmis tekemään omalta osaltani kaikkeni, että Euroopan häpeäpilkku, holokaust, ei toistu uudelleen. Olenko valmis puhumaan ääneen asioista, joista olisi helpompi vaieta, olla huomaamatta, elää omassa lintukodossa ja unohtaa se, mitä jossakin päin maailmaa näyttää olevan tapahtumassa.
Ketkä olivat ne, jotka olivat Suomen osalta valppaina silloin, kun meiltä haluttiin laivalastillista heikossa asemassa olevia? Kahdeksan juutalaista ehdittiin luovuttaa, ennen kuin uskallettiin nousta vastustamaan hanketta. Noiden kahdeksan muistolle Suomi on rakentanut Yad Hasmona -nimisen kibbutsin Jerusalemiin. Kahdeksan - ja sekin liikaa.
Kuuntelin lasten nimiä, ikiä ja paikkakuntia. Jokin minussa liikahti, läpäisi sydämeni. Päätin, että omalta osaltani tulen puhumaan asioista ääneen. Omalta osaltani pyrin tekemään kaikkeni, että tämä maailma, Eurooppa ja Suomi saa olla kaikille kansalaisille tasavertaisesti ihmisen oikeuksien paikka, elinympäristö, jossa on kaikilla lupa elää ja olla olemassa rotuun, taustaan tai uskontoon katsomatta.
Entäpä, jos päätökseni maksaa minulle oman turvallisuuteni, hyvinvointini tai muun etuuteni heikentymisen? Olenko silti valmis? Kyllä.
Eurovaaliehdokkaana tiedän, että nyt päätökseni punnitaan. Geneven rasismin vastainen kokous piti sisällään yllättävän paljon samoja piirteitä reilun kuusikymmentä vuotta sitten olleista kokoontumisista silloisten johtohenkilöiden toimesta. Suomi ei boikotoinut nyt kokousta. Iranin tuhopuheiden aikana poistuminen paikalta on sinänsä hieno ele, mutta etukäteistiedoista huolimatta mukana olo kertoo niistä arvovalinnoista, joiden osalta me suomalaiset joudumme pian tekemään omat, ehkä kauaskantoiset ratkaisumme. Uskallammeko seista puolustamassa jokaisen ihmisen oikeutta elämään?
Meri koostuu pisaroista. Jokaisella kannanotolla on merkitys. Aion seista Israelin rinnalla ja puolustaa jokaisen juutalaisen oikeutta elämään! Antisemitismille ei!
Muutamalla kynttilällä tehdyn avaruusvaikutelman painuessa koskettavalla tavalla muistoihini siunaan hiljaa Israelia: " Herra siunatkoon sinua Israel ja varjelkoon sinua. Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan."
Astun lasten vainojen museosta lintujen laulun täyttämään puutarhaan auringon paisteen ja kukkaloiston keskelle. Tiedän sisimässäni: paluuta ei enää ole. Olen valinnut puoleni.
Mistä kaikki alkoi?
Vuoden 2007 alussa aloin rukoilla: Taivaan isä, unelmoitko Sinä jostakin rakkaan synnyin- ja kotimaani suhteen? Kysymys palasi mieleeni uudelleen ja uudelleen, kun rukoilin.
Rauhan Majatalossa, jonka toiminnasta vastaan, oli rukous- ja paastopäivät 30.-31.3.2007. Niiden aikana aloimme yhdessä rukoilla vastausta tähän kysymykseen.
30.3. iltapäivällä hiljaisen rukouksen aikana näin edessäni kirjoituksen: Jeremia 33. Samalla sydämeeni tuli hiljainen tietoisuus siitä, että siinä on vastaus. Taivaan Isällä on olemassa unelma Suomelle! Hiukan jännittynein mielin etsin Raamatusta ko.paikan ja aloin lukea sitä ääneen. Saimme ensimmäisen pienen häivähdyksen siitä, miten Jumala oikeasti haluaa ennalleen asettaa Suomen muinaiselleen! Ydinkohdat tuosta luvusta kuuluvat näin:
”Näin sanoo Herra, joka sen myös tekee, Herra, joka valmistaa sen ja vahvistaa sen – Herra on Hänen nimensä. Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle ja ilmoitan sinulle suuria ja salattuja asioita, joita sinä et tiedä. Katso minä kasvatan umpeen ja lääkitsen haavat, ja minä parannan heidät ja avaan rauhan ja totuuden runsauden. Minä käännän Juudan ja Israelin kohtalon ja rakennan heidät muinaiselleen. Ja minä puhdistan heidät kaikista heidän pahoista teoistansa, joilla he ovat rikkoneet minua vastaan, ja minä annan anteeksi kaikki heidän pahat tekonsa. Ja tämä kaupunki on oleva minulle kunniaksi ja iloksi, ylistykseksi ja kirkkaudeksi kaikkien maan kansojen edessä, jotka kuulevat kaiken sen hyvän, minkä minä sille teen; he peljästyvät ja vapisevat kaikkea sitä hyvää ja kaikkea sitä onnea, jonka minä sille annan.” (JER:33:2-3, 6-9)
Alun perin Suomi on ollut todella kristitty maa: luku- ja kirjoitustaito on opetettu kansalle, jotta se itse voisi opetella Raamattua, koululaitos on luotu kristinuskon ja Raamatun pohjalle jopa niin, että ensin oppikirjana oli ainoastaan Raamattu. Maamme itsenäistymisen jälkeen eduskunnan istunnot aloitettiin rukouksella. Suomen perustuslaki pohjautuu kymmeneen käskyyn. Sunnuntait olivat pyhiä myös niiden kansalaisten elämässä, jotka eivät muutoin Raamatun totuuksista piitanneet juurikaan. Kansamme kunnioitti Jumalan Sanaa erityisenä ohjeistona. Koko valtiossa heijastui Jumalan sanan merkitys lapsista vanhuksiin saakka.
Uskon, että Jumala haluaa ennalleen asettaa kansamme ruohonjuuritasolta sen korkeimpaan päättäjätasoon! Uutena valtuutettuna koen, että olen palvelemassa Taivaan Isän pikkutyttönä siinä, missä Isä unelmoi tehdä rakkaudessaan hyviä asioita maassamme. Hän odottaa kuuliaisuutta kaikessa. Maamme ja koko maailma on monenlaisten uusien ja vaikeiden asioiden äärellä. Lama, uudet sairaudet, maanjäristykset ym. odottamattomat tekijät saavat huipputeknologiaan tottuneet kansalaiset hämmennyksiin. Onko jotain, mitä ei voikaan hallita?
Kun yllättävät käänteet hämmentävät maailmaa, olen varma siitä, että niiden perustarkoitus on saattaa meidät oikeasti olennaisten asioiden pariin. Siihen, mikä ei koskaan järky. Iankaikkisiin käsiin. Taivaan Isän rakkaudelliseen huolenpitoon, jonka Hän haluaa antaa jokaiselle, jonka Hän on luonut.
Daniel aikoinaan asetettiin vaikeassa ajassa tehtäviin, joissa hän oli vaikuttamassa monien valtiollisten ja paikallisten päätösten osalta Jumalan unelmien toteutumiseen. Hän ei ollut valmis tekemään kompromisseja vaan antautui Jumalalle kuuliaisuuteen jopa henkensä uhalla ja päätti lujasti olla saastuttamatta itseään ulkoisten olosuhteiden kiusauksien kautta. Hän ei toiminut omassa viisaudessaan vaan etsi Jumalan viisautta kolme kertaa päivässä arjen asioihin. Kertaakaan Kaikkivaltias Jumala ei jättänyt häntä pulaan vaan antoi hänelle erityisen viisauden ja paljasti salaisuuksia, joita kukaan ihminen ei voinut tietää.
Danielin kuuliaisuus poiki – jalopeurain luolakoettelemuksen kautta - koko kansalle siunauksen ja Jumalan nimen kunnian yli koko maan. Kuningas Daarejaves säädätti lain: ”Minä olen antanut käskyn, että koko minun valtakuntani koko valtapiirissä vavistakoon ja peljättäköön Danielin Jumalaa. Sillä hän on elävä Jumala ja pysyy iankaikkisesti. Hänen valtakuntansa ei häviä, eikä hänen herrautensa lopu. Hän pelastaa ja vapahtaa, hän tekee tunnustekoja ja ihmeitä taivaassa ja maan päällä, hän, joka pelasti Danielin jalopeurain kynsistä.” (Dan.6:26-27)
Uskon, että Jumala on luomassa nyt Suomeen verkostoa, jonka kautta Hän saa asettaa maamme asioita oman valtakuntansa lainalaisuuksien mukaisiksi! Maamme tarvitsee juuri nyt niitä Danieleita, Sadrakeja, Meesakeja ja Abednekoja, jotka eivät peräänny ja tee kompromisseja minkään jalopeuran luolan tai tulipätsin uhkauksien edessä vaan palvelevat pyhää ja iankaikkista Jumalaa nöyryydellä Hänen viisaudestaan ja raamatun sanan periaatteista käsin. Silloin on vastuussa kaikesta ennen kaikkea Jumalan edessä – ei ihmisten ja heidän inhimillisten lakiensa mukaan eläen. Tähän minut on kutsuttu!
Evelyn Hynynen,
Rauhan Majatalon toiminnanjohtaja, Kajaanin kaupunginvaltuutettu ja Europarlamenttiehdokas
Rauhan Majatalossa, jonka toiminnasta vastaan, oli rukous- ja paastopäivät 30.-31.3.2007. Niiden aikana aloimme yhdessä rukoilla vastausta tähän kysymykseen.
30.3. iltapäivällä hiljaisen rukouksen aikana näin edessäni kirjoituksen: Jeremia 33. Samalla sydämeeni tuli hiljainen tietoisuus siitä, että siinä on vastaus. Taivaan Isällä on olemassa unelma Suomelle! Hiukan jännittynein mielin etsin Raamatusta ko.paikan ja aloin lukea sitä ääneen. Saimme ensimmäisen pienen häivähdyksen siitä, miten Jumala oikeasti haluaa ennalleen asettaa Suomen muinaiselleen! Ydinkohdat tuosta luvusta kuuluvat näin:
”Näin sanoo Herra, joka sen myös tekee, Herra, joka valmistaa sen ja vahvistaa sen – Herra on Hänen nimensä. Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle ja ilmoitan sinulle suuria ja salattuja asioita, joita sinä et tiedä. Katso minä kasvatan umpeen ja lääkitsen haavat, ja minä parannan heidät ja avaan rauhan ja totuuden runsauden. Minä käännän Juudan ja Israelin kohtalon ja rakennan heidät muinaiselleen. Ja minä puhdistan heidät kaikista heidän pahoista teoistansa, joilla he ovat rikkoneet minua vastaan, ja minä annan anteeksi kaikki heidän pahat tekonsa. Ja tämä kaupunki on oleva minulle kunniaksi ja iloksi, ylistykseksi ja kirkkaudeksi kaikkien maan kansojen edessä, jotka kuulevat kaiken sen hyvän, minkä minä sille teen; he peljästyvät ja vapisevat kaikkea sitä hyvää ja kaikkea sitä onnea, jonka minä sille annan.” (JER:33:2-3, 6-9)
Alun perin Suomi on ollut todella kristitty maa: luku- ja kirjoitustaito on opetettu kansalle, jotta se itse voisi opetella Raamattua, koululaitos on luotu kristinuskon ja Raamatun pohjalle jopa niin, että ensin oppikirjana oli ainoastaan Raamattu. Maamme itsenäistymisen jälkeen eduskunnan istunnot aloitettiin rukouksella. Suomen perustuslaki pohjautuu kymmeneen käskyyn. Sunnuntait olivat pyhiä myös niiden kansalaisten elämässä, jotka eivät muutoin Raamatun totuuksista piitanneet juurikaan. Kansamme kunnioitti Jumalan Sanaa erityisenä ohjeistona. Koko valtiossa heijastui Jumalan sanan merkitys lapsista vanhuksiin saakka.
Uskon, että Jumala haluaa ennalleen asettaa kansamme ruohonjuuritasolta sen korkeimpaan päättäjätasoon! Uutena valtuutettuna koen, että olen palvelemassa Taivaan Isän pikkutyttönä siinä, missä Isä unelmoi tehdä rakkaudessaan hyviä asioita maassamme. Hän odottaa kuuliaisuutta kaikessa. Maamme ja koko maailma on monenlaisten uusien ja vaikeiden asioiden äärellä. Lama, uudet sairaudet, maanjäristykset ym. odottamattomat tekijät saavat huipputeknologiaan tottuneet kansalaiset hämmennyksiin. Onko jotain, mitä ei voikaan hallita?
Kun yllättävät käänteet hämmentävät maailmaa, olen varma siitä, että niiden perustarkoitus on saattaa meidät oikeasti olennaisten asioiden pariin. Siihen, mikä ei koskaan järky. Iankaikkisiin käsiin. Taivaan Isän rakkaudelliseen huolenpitoon, jonka Hän haluaa antaa jokaiselle, jonka Hän on luonut.
Daniel aikoinaan asetettiin vaikeassa ajassa tehtäviin, joissa hän oli vaikuttamassa monien valtiollisten ja paikallisten päätösten osalta Jumalan unelmien toteutumiseen. Hän ei ollut valmis tekemään kompromisseja vaan antautui Jumalalle kuuliaisuuteen jopa henkensä uhalla ja päätti lujasti olla saastuttamatta itseään ulkoisten olosuhteiden kiusauksien kautta. Hän ei toiminut omassa viisaudessaan vaan etsi Jumalan viisautta kolme kertaa päivässä arjen asioihin. Kertaakaan Kaikkivaltias Jumala ei jättänyt häntä pulaan vaan antoi hänelle erityisen viisauden ja paljasti salaisuuksia, joita kukaan ihminen ei voinut tietää.
Danielin kuuliaisuus poiki – jalopeurain luolakoettelemuksen kautta - koko kansalle siunauksen ja Jumalan nimen kunnian yli koko maan. Kuningas Daarejaves säädätti lain: ”Minä olen antanut käskyn, että koko minun valtakuntani koko valtapiirissä vavistakoon ja peljättäköön Danielin Jumalaa. Sillä hän on elävä Jumala ja pysyy iankaikkisesti. Hänen valtakuntansa ei häviä, eikä hänen herrautensa lopu. Hän pelastaa ja vapahtaa, hän tekee tunnustekoja ja ihmeitä taivaassa ja maan päällä, hän, joka pelasti Danielin jalopeurain kynsistä.” (Dan.6:26-27)
Uskon, että Jumala on luomassa nyt Suomeen verkostoa, jonka kautta Hän saa asettaa maamme asioita oman valtakuntansa lainalaisuuksien mukaisiksi! Maamme tarvitsee juuri nyt niitä Danieleita, Sadrakeja, Meesakeja ja Abednekoja, jotka eivät peräänny ja tee kompromisseja minkään jalopeuran luolan tai tulipätsin uhkauksien edessä vaan palvelevat pyhää ja iankaikkista Jumalaa nöyryydellä Hänen viisaudestaan ja raamatun sanan periaatteista käsin. Silloin on vastuussa kaikesta ennen kaikkea Jumalan edessä – ei ihmisten ja heidän inhimillisten lakiensa mukaan eläen. Tähän minut on kutsuttu!
Evelyn Hynynen,
Rauhan Majatalon toiminnanjohtaja, Kajaanin kaupunginvaltuutettu ja Europarlamenttiehdokas
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)