Sotaveteraani Kuopion kauppatorilla vaimonsa kanssa kävelyllä. Hetkessä kuudenkymmenen vuoden takaiset painajaiset ovat todellisuutta - nyt vain ei ole kysymys maamme puolustamisesta vaan pahalle luovuttamisesta.
Kristilliset arvot on jätetty maassamme yhä useammin toissijaisiksi. Toinen toisensa kunnioittaminen, elämän kunnioittaminen, ihmisarvon vääjäämätön arvo on kriisissä. Outo päähänpisto saa aikaa käsittämätöntä teurastusta tavallisena rauhallisena viikonlopun aloittajaisena. Elämän puolustaminen johtaa viestin vastaanottamisen sijaan kuolemaan.
Tuttava silminnäkijänä: sotaveteraani haavoittuu jalkaan ja vaimo teurastetaan silmien edessä uskallettuaan puhua järkeä silmittömän raivon valtaamalle tulittajalle.
Kristitty Suomi. Missä? Missä on toinen toisemme kunnioittaminen ja kymmenen käskyn ehdoton noudattaminen. Olemmeko valmiit maksamaan tällaista hintaa siitä, että olemme luopuneet Jumalan sanan perustuksista?
On palattava juurille. Alkuperäiseen.
Uskon, että Taivaan Isä haluaa ennalleen asettaa maamme. Tehdä siitä oikeasti turvallisen elinpaikan kansalaisille. Ainut tie siihen on palata Raamatun opastamalle tielle. Elää Hänen ohjeittensa mukaista elämää. Silloin veteraani saa iloita kansalaisten osoittamasta kunnioituksesta vaimon silpomisen sijaan. Silloin koululaiset saavat opiskella olosuhteissa, joissa heidän turvallisuutensa on taattu. Silloin Suomi johtaa rakentavien vaihtoehtojen uutisoinnissa.
On aika valita suunta. Millaisen maan haluamme lapsillemme?
maanantai 25. toukokuuta 2009
Vanki vai vapaa
Eilen olimme vankilassa vierailulla. Muurien sisäpuolella on oma maailmansa, omat lainalaisuudet, oma hierarkia, oma vapaus.
Kymmenet parhaassa iässä olevat miehet katsoivat etsivin silmin eteensä, kun puhuin isättömyyden, hylätyksi tulemisen kivusta ja sen seurauksista. Kyyneleet virtasivat joillakin kasvoilla kertoessani Taivaan Isän korvaavasta rakkaudesta, suunnitelmasta, jonka ihmisen kovuus, heikkous, oma rikkinäisyys, kipu ja kyvyttömyys rakastaa rikkoi. Taivaan Isän mahdollisuudesta ennalleen asettaa sen, mikä on särkynyt, menetetty, lipunut kauas, ihmisen ulottumattomiin.
Minä, virallisissa papereissa vapaana kulkeva, huomasin miettiväni, missä kaikessa olen oikeasti vapaa ja missä kaikessa vanki. Niin monet asiat, ihmiset, tunteet, mielipiteet vangitsevat otteeseensa tavalla, jossa näkymättömät kalterit estävät elämästä koko laajuudella, kaikella sillä kirjolla, mihin Luojani minut loi. Miksi niin helposti ihminen antaa toisen luodun kapea-alaistaa elämää? Odotusten? Oletettujen odotusten? Sanottujen tai kuviteltujen mielipiteiden?
Puristin parikymppisen vangin kättä. Virallisissa papereissa vanki. Silmissä ja olemuksessa niin suuri vapaus, että herätti kunnioitusta. Sanoi, että löysi Jeesuksen vankilassa. Silmien rauha ja ilo puhui yhtä olemuksen kanssa. Vapaa. Vapaa vanki. Jotain liikahti sisälläni. Joskus paha voi palvella hyviä tarkoitusperiä.
Lasse Heikkilän tekemä laulu raikui vankilan käytävillä: "Miksi Suomi olet levoton? Vielä turva Jumalassa on! Vaikka sammuis tähdet, älä pelkää. Jumala ei hylkää! Siihen luota vaan. Vesi virtaa alla routamaan. Vielä kukkii koko tämä maa. Vielä kiittää kansa Jumalaa. Vielä veisaa västäräkki kerran kunniaksi Herran virren ihanan. Ja se laulaa lailla leijonan. Nouse salkoon lippu valkoinen. Piirrä pilviin risti sininen. Se on kallein aarre isänmaamme. Merkki kuninkaamme. Liitto ikuinen. Nouse salkoon toivo sydänten: nouse salkoon risti Jeesuksen!"
Tasan vuosi sitten isäni kuoli. Huomasin ajattelevani, ettei Taivaan Isän perspektiivistä katsottuna oikeastaan ole mitään merkitystä sillä, olenko ulkoisesti vapaa vai vanki. Olennaista on , että uskallan elää elämääni omalla ainutkertaisella tavallani. Uskallan heittäytyä Taivaan Isän varaan, kannateltavaksi, ottaa vastaan Hänen rakkautensa. Olenpa sitten muurien sisällä tai ulkona. Samalla tavalla tarvitsen vapautta, jonka vain Jumala voi antaa ihmiselle, vapautta olla oma itsensä, vapautta tulla näkyviin koko sillä dna:n ihmeellisyydellä, joka olen.
Jokainen meistä on omalla tavalla vanki. Mikä minkäkinlaisten kaltereiden takana. Taivaan Isän unelma on tehdä meistä vapaita, Häneen kaikessa luottavia. Erilaisten raamien sisällä eläviä vapaita vankeja. Silloin maamme alkaa kukkia, saamme perusturvan Jumalassa ja uskallamme jättää ainutlaatuisen jälkemme sinne, missä vaikutamme.
Kymmenet parhaassa iässä olevat miehet katsoivat etsivin silmin eteensä, kun puhuin isättömyyden, hylätyksi tulemisen kivusta ja sen seurauksista. Kyyneleet virtasivat joillakin kasvoilla kertoessani Taivaan Isän korvaavasta rakkaudesta, suunnitelmasta, jonka ihmisen kovuus, heikkous, oma rikkinäisyys, kipu ja kyvyttömyys rakastaa rikkoi. Taivaan Isän mahdollisuudesta ennalleen asettaa sen, mikä on särkynyt, menetetty, lipunut kauas, ihmisen ulottumattomiin.
Minä, virallisissa papereissa vapaana kulkeva, huomasin miettiväni, missä kaikessa olen oikeasti vapaa ja missä kaikessa vanki. Niin monet asiat, ihmiset, tunteet, mielipiteet vangitsevat otteeseensa tavalla, jossa näkymättömät kalterit estävät elämästä koko laajuudella, kaikella sillä kirjolla, mihin Luojani minut loi. Miksi niin helposti ihminen antaa toisen luodun kapea-alaistaa elämää? Odotusten? Oletettujen odotusten? Sanottujen tai kuviteltujen mielipiteiden?
Puristin parikymppisen vangin kättä. Virallisissa papereissa vanki. Silmissä ja olemuksessa niin suuri vapaus, että herätti kunnioitusta. Sanoi, että löysi Jeesuksen vankilassa. Silmien rauha ja ilo puhui yhtä olemuksen kanssa. Vapaa. Vapaa vanki. Jotain liikahti sisälläni. Joskus paha voi palvella hyviä tarkoitusperiä.
Lasse Heikkilän tekemä laulu raikui vankilan käytävillä: "Miksi Suomi olet levoton? Vielä turva Jumalassa on! Vaikka sammuis tähdet, älä pelkää. Jumala ei hylkää! Siihen luota vaan. Vesi virtaa alla routamaan. Vielä kukkii koko tämä maa. Vielä kiittää kansa Jumalaa. Vielä veisaa västäräkki kerran kunniaksi Herran virren ihanan. Ja se laulaa lailla leijonan. Nouse salkoon lippu valkoinen. Piirrä pilviin risti sininen. Se on kallein aarre isänmaamme. Merkki kuninkaamme. Liitto ikuinen. Nouse salkoon toivo sydänten: nouse salkoon risti Jeesuksen!"
Tasan vuosi sitten isäni kuoli. Huomasin ajattelevani, ettei Taivaan Isän perspektiivistä katsottuna oikeastaan ole mitään merkitystä sillä, olenko ulkoisesti vapaa vai vanki. Olennaista on , että uskallan elää elämääni omalla ainutkertaisella tavallani. Uskallan heittäytyä Taivaan Isän varaan, kannateltavaksi, ottaa vastaan Hänen rakkautensa. Olenpa sitten muurien sisällä tai ulkona. Samalla tavalla tarvitsen vapautta, jonka vain Jumala voi antaa ihmiselle, vapautta olla oma itsensä, vapautta tulla näkyviin koko sillä dna:n ihmeellisyydellä, joka olen.
Jokainen meistä on omalla tavalla vanki. Mikä minkäkinlaisten kaltereiden takana. Taivaan Isän unelma on tehdä meistä vapaita, Häneen kaikessa luottavia. Erilaisten raamien sisällä eläviä vapaita vankeja. Silloin maamme alkaa kukkia, saamme perusturvan Jumalassa ja uskallamme jättää ainutlaatuisen jälkemme sinne, missä vaikutamme.
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Läsnäolemisen ihme
Tänään olimme Taivaan Isällä on unelma -tapahtuman puitteissa Jyväskylän Aalto-salissa.
Upea sali! Värit, omintakeinen arkkitehtuuri, selkeys, pehmeys. Hiveli silmiä ja sydäntä.
Kristitty balladilaulaja Timi Kakriainen näppäili herkin sormin kitaraa, sanoitti tuntoja, antoi taustaraamit juuri vihitylle avioparille, joka halusi liitolleen siunauksen. Jotain niin kaunista ja syvälle luotavaa. Jotain, missä taivas kosketti maata.
Jumala on liittojen Jumala. Erityisen suojan Hän on kätkenyt avioliittoon. Se on asetus, jonka Hän itse on antanut läsnäolemisen ihmeen mahdollistajaksi. Arki-ihmeeksi maan päällä, jotta lapset voisivat kasvaa turvallisessa ja terveellisessä psyyken kasvualustassa. Juuri siksi tuhoavat intressit iskevät avioliiton ainutlaatuisuuteen. Jos siihen asetetut peruslainalaisuudet vääristetään, lapsen kasvu vääristyy vääjäämättä.
Taivaan Isällä on unelma ennalleen asettaa avioliitot ja perheet henkisiksi tiloiksi kokea läsnäolemisen ihme. Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Vasta tässä rakkaudellisessa yhteydessä Jumalan suojaamassa olotilassa ihminen voi kokea todellista kotona olemisen olotilaa. Kaipauksen täyttymystä. Sen kaipauksen, jonka täyttymystä yritetään etsiä usein liian kaukaa, paikoista, joista sydämeen jää vain kokemus haljenneen kaivon olotiloista.
Illan aikana otan puheessani kantaa loppuviikon lakiesitykseen. Homo- ja lesboparien adoptio-oikeuteen. Kotimaamme, joka luotiin Raamatun perustukselle, Jumalan viitoittaman suunnan pohjalta, on ajautumassa yhä kauemmas kristillisyydestä. Laittomuss - Jumalan lakien huomiottajättäminen - on saamassa käsittämättömällä tavalla jalansijaa maassamme. Menetämme siunauksen maastamme, jos jatkamme tähän suuntaan! Jumala loi kaiken kauniiksi, elämää suojelevaksi, suoraksi tieksi Hänen rakkaudellisten ohjeistustensa mukaan. Ihminen etsii kompromissien tien. Humanismin vankina hakeutuu tuuliajolle, merille, joissa kompassit ovat kadonneet ja karille ajamisen väistämättömyys on edessä.
On aika pasuunoiden soida! Jos me kristityt emme nyt älähdä, kuka sitten! Jeesus asetti lapset etusijalle: Hän sanoi, että lapsen vahingoittaminen on niin suuri virhe, että olisi parempi, että myllynkivi laitettaisiin vahingoittajan kaulaan. Lapsi tarvitsee terveeseen ja tasapainoiseen kasvuun sekä äidin että isän, Jumalan asettamat lainalaisuudet arjessa. Kahden hyvin paljon toisistaan poikkeavan sukupuolen välisen yhteyden ihmeestä syntyy se kasvupohja, jonka kautta lapsen terve sukupuoli-identiteeti voi syntyä. Perhe ja sen dynamiikka on pienoisyhteiskunta. Erilaisuuden hyväksymisen ja siitä syntyvän rikkauden lähde. Meillä ei ole varaa antaa lapsillemme vääristynyttä perhemallia!
Taistelkaamme äidin ja isän yhteyden kautta syntyvän läsnäolemisen ihmeen puolesta! On asioita, joiden edessä välinpitämättömyys maksaa liian kovan hinnan sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla. Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys.
Upea sali! Värit, omintakeinen arkkitehtuuri, selkeys, pehmeys. Hiveli silmiä ja sydäntä.
Kristitty balladilaulaja Timi Kakriainen näppäili herkin sormin kitaraa, sanoitti tuntoja, antoi taustaraamit juuri vihitylle avioparille, joka halusi liitolleen siunauksen. Jotain niin kaunista ja syvälle luotavaa. Jotain, missä taivas kosketti maata.
Jumala on liittojen Jumala. Erityisen suojan Hän on kätkenyt avioliittoon. Se on asetus, jonka Hän itse on antanut läsnäolemisen ihmeen mahdollistajaksi. Arki-ihmeeksi maan päällä, jotta lapset voisivat kasvaa turvallisessa ja terveellisessä psyyken kasvualustassa. Juuri siksi tuhoavat intressit iskevät avioliiton ainutlaatuisuuteen. Jos siihen asetetut peruslainalaisuudet vääristetään, lapsen kasvu vääristyy vääjäämättä.
Taivaan Isällä on unelma ennalleen asettaa avioliitot ja perheet henkisiksi tiloiksi kokea läsnäolemisen ihme. Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Vasta tässä rakkaudellisessa yhteydessä Jumalan suojaamassa olotilassa ihminen voi kokea todellista kotona olemisen olotilaa. Kaipauksen täyttymystä. Sen kaipauksen, jonka täyttymystä yritetään etsiä usein liian kaukaa, paikoista, joista sydämeen jää vain kokemus haljenneen kaivon olotiloista.
Illan aikana otan puheessani kantaa loppuviikon lakiesitykseen. Homo- ja lesboparien adoptio-oikeuteen. Kotimaamme, joka luotiin Raamatun perustukselle, Jumalan viitoittaman suunnan pohjalta, on ajautumassa yhä kauemmas kristillisyydestä. Laittomuss - Jumalan lakien huomiottajättäminen - on saamassa käsittämättömällä tavalla jalansijaa maassamme. Menetämme siunauksen maastamme, jos jatkamme tähän suuntaan! Jumala loi kaiken kauniiksi, elämää suojelevaksi, suoraksi tieksi Hänen rakkaudellisten ohjeistustensa mukaan. Ihminen etsii kompromissien tien. Humanismin vankina hakeutuu tuuliajolle, merille, joissa kompassit ovat kadonneet ja karille ajamisen väistämättömyys on edessä.
On aika pasuunoiden soida! Jos me kristityt emme nyt älähdä, kuka sitten! Jeesus asetti lapset etusijalle: Hän sanoi, että lapsen vahingoittaminen on niin suuri virhe, että olisi parempi, että myllynkivi laitettaisiin vahingoittajan kaulaan. Lapsi tarvitsee terveeseen ja tasapainoiseen kasvuun sekä äidin että isän, Jumalan asettamat lainalaisuudet arjessa. Kahden hyvin paljon toisistaan poikkeavan sukupuolen välisen yhteyden ihmeestä syntyy se kasvupohja, jonka kautta lapsen terve sukupuoli-identiteeti voi syntyä. Perhe ja sen dynamiikka on pienoisyhteiskunta. Erilaisuuden hyväksymisen ja siitä syntyvän rikkauden lähde. Meillä ei ole varaa antaa lapsillemme vääristynyttä perhemallia!
Taistelkaamme äidin ja isän yhteyden kautta syntyvän läsnäolemisen ihmeen puolesta! On asioita, joiden edessä välinpitämättömyys maksaa liian kovan hinnan sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla. Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys.
Kiire - minne?
Kiirettä! Kiirettä!
Niin, ettei ehdi itseäänkään kuulemaan.
Soittoja. Sähköposteja. Pyyntöjä sinne ja tänne. Nopeita reagointeja vaativia tilanteita.
Pysähdyn hetkeksi. Mistä oikein on kyse. Onko pakkko reakoida kaikkeen? Olenko objekti vain subjekti. Kenen asioilla oikein olen? Suostunko muiden määrittämään ajankäyttöäni? Annanko yksittäisten yhetydenottojen saattaa minut juoksuun, jossa koko ajan aikaa on vähemmän kuin pitäisi olla. Uskallanko jättää joitakin asioita vaan tekemättä ennen kuin en enää voi valita vaan olosuhteet, voimavarat tai terveys raamittaa aikani.
Vanha ystäväni sanoo, että Taivaan Isä ei tunne kiirettä, Hänellä on aina aikaa riittävästi.
14.3. julkiseksi tullut ehdokkuuteni sai aikaan hurjan yhteydenottojen rumpan. Eri puolilta Suomea olevat rakkaiksi tulleet Rauhan Majatalon palveluista iloinneet ystävät alkoivat kysellä hädissään, miten tällaista voi tapahtua, mikä saa lähtemään politiikkaan mukaan, miten voi jättää kutsumuksensa tehtävät ja ottaa vastaan jotain niin toisenlaista...
Paljon kysymyksiä. Hämmentyneitä ihmisiä. Vihaisiakin.
Samanaikaisesti sähköposti täyttyy aivan uusista haasteista, jos jonkinmoisista mainoskampanjaehdotuksista, tiedonannoista, paneelipyynnöistä ja vaalikiertueaikatauluista. Intressien valtava määrä yllättää. Miten nähdä metsä puilta? Miten saada kyky nähdä olennaiset asiat? Mihin juuri minun kuuluu antaa aikani, voimani ja tietotaitoni nyt?
Päätän lisätä aamuisten rukousten määrää. Ohjatkoon Taivaan Isä, kun on kerran hommaan kutsunut!
Levollisuus palaa. Luotan siihen, että olennaiset asiat tapahtuvat. Jostakin niihin löytyy aika ja voimat.
On vain yksi elämä. En halua käyttää sitä objektina olemiseen. Niin hyvin kuin se on vältettävissä tässä tilanteessa.
Niin, ettei ehdi itseäänkään kuulemaan.
Soittoja. Sähköposteja. Pyyntöjä sinne ja tänne. Nopeita reagointeja vaativia tilanteita.
Pysähdyn hetkeksi. Mistä oikein on kyse. Onko pakkko reakoida kaikkeen? Olenko objekti vain subjekti. Kenen asioilla oikein olen? Suostunko muiden määrittämään ajankäyttöäni? Annanko yksittäisten yhetydenottojen saattaa minut juoksuun, jossa koko ajan aikaa on vähemmän kuin pitäisi olla. Uskallanko jättää joitakin asioita vaan tekemättä ennen kuin en enää voi valita vaan olosuhteet, voimavarat tai terveys raamittaa aikani.
Vanha ystäväni sanoo, että Taivaan Isä ei tunne kiirettä, Hänellä on aina aikaa riittävästi.
14.3. julkiseksi tullut ehdokkuuteni sai aikaan hurjan yhteydenottojen rumpan. Eri puolilta Suomea olevat rakkaiksi tulleet Rauhan Majatalon palveluista iloinneet ystävät alkoivat kysellä hädissään, miten tällaista voi tapahtua, mikä saa lähtemään politiikkaan mukaan, miten voi jättää kutsumuksensa tehtävät ja ottaa vastaan jotain niin toisenlaista...
Paljon kysymyksiä. Hämmentyneitä ihmisiä. Vihaisiakin.
Samanaikaisesti sähköposti täyttyy aivan uusista haasteista, jos jonkinmoisista mainoskampanjaehdotuksista, tiedonannoista, paneelipyynnöistä ja vaalikiertueaikatauluista. Intressien valtava määrä yllättää. Miten nähdä metsä puilta? Miten saada kyky nähdä olennaiset asiat? Mihin juuri minun kuuluu antaa aikani, voimani ja tietotaitoni nyt?
Päätän lisätä aamuisten rukousten määrää. Ohjatkoon Taivaan Isä, kun on kerran hommaan kutsunut!
Levollisuus palaa. Luotan siihen, että olennaiset asiat tapahtuvat. Jostakin niihin löytyy aika ja voimat.
On vain yksi elämä. En halua käyttää sitä objektina olemiseen. Niin hyvin kuin se on vältettävissä tässä tilanteessa.
tiistai 5. toukokuuta 2009
Kuoleman kautta uuteen elämään
Monet minulle tuntemattomat kasvot ovat alkaneet tervehtimään minua. Kaupassa. Kadulla. Huoltoasemilla. Julkisissa tilaisuuksissa. Juttelevat tuttavallisesti. Ovat lukeneet tekstejäni, esitteitä, mainoksia, nettisivuja. Tietävät minusta enemmän kuin minä heistä. Jotain arjessani on muuttunut.
Maaliskuun alussa menin Jerusalemissa olevalle puutarhahaudalle. Koin, että minun pitää mennä sinne rukoilemaan EU-ehdokkuuden puolesta. Pyytämään, että Taivaan Isä saa asettaa asian juuri niin kuin on Hänen tahtonsa. Olin Jeesuksen haudassa lukemassa tekstiä "He is not here. He is risen", kun kädesssäni ollut puhelin alkoi täristä. Yleensä se on laukussani.
Katsoin tekstiviestin: "Valiokunta on asettanut sinut EU-vaaliehdokkaaksi. Asia ei ole julkinen ennen 14.3.."
Yhtäkkiä käsitin, miksi minun oli pitänyt tulla Jeesuksen haudalle rukoilemaan EU-asiaa. Tajusin, että kuolema on nyt edessäni. Minun on kuoltava hiljaiselolleni, mahdollisuudelle elää elämääni minulle vieraiden ihmisten tietoisuuden ulkopuolella. Minun on kuoltava omalle reviirilleni. Minun on kuoltava kaikelle sille, mikä on ollut kymmenen vuotta elämäntapani. On kuoltava. Luovuttava. Suostuttava muutokseen.
On luovuttava niin paljosta. Juuri valmistuneen kodin suomista koti-illoista. Jossakin määrin perheen kanssa vietettävistä hetkistä. Omasta ajastani. Omasta rauhastani. Rauhallisista kevätilloista kotirantamme järvimaisemissa. Rauhan Majatalon tutuiksi käyneistä rutiineista. Tuttuuden tuomasta turvallisuudesta. Vapaudesta olla tuntematon. Vapaudesta.
On suostuttava olemaan julkisuudessa. Suostuttava julkiseen sanaan. Suostuttava siihen, että sanani voidaan käsittää väärin. Suostuttava siihen, että sanojani saatetaan tietoisesti vääristää. Suostuttava kritiikkiin. Monenlaisiin arviointeihin. Persoonaani kohdistuviin reaktioihin. Minulle tuntemattomien ihmisten kommentteihin.
On kuoltava tavalleni vastaanottaa kevät. Se on aina ollut minulle merkittävää aikaa. Silloin olen halunnut elää paljon luonnossa. Kokea heräämisen. Se, kuinka talven kylmyydestä selvinneet silmut alkavat tulla esiin, nähdä uuden elämän syntymisen ihmeen. Tämä kevät tulee olemaan erilainen. Luonnosssa vietettävän ajan sijasta minun on hypättävä erilaiseen ajankäyttöön: automatkoihin, vaalitilaisuuksiin, tiukkoihin aikatauluihin, rajoitettuihin kohtaamishetkiin, epäsäännöllistäkin epäsäännöllisempään elämään.
Tutuksi tulleelle elämäntavalla kuolemisen kautta erilaiseen elämänvaiheeseen suostuminen mahdollistaa uusia kohtaamisia, uusia näkökulmia, uusia painotuksia, uutta luomisprosessia. Tarkasti rajattujen asiakaskohtaamisten tilalle tulee monia mahdollisuuksia kertoa Taivaan Isän unelmasta ennalleen asettaa yksilöiden elämä, perheet, parisuhteet, suvut, kaupungit, Suomi ja Eurooppa. Eräs lempilauluistani, Jesajan 43 luvun teksteihin kirjoitettu, soi sisälläni: "Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, Minä luon uutta. Nyt se puhkeaa taimelle. Ettekö sitä jo huomaa. Minä luon uutta sinun elämässäsi."
Antaudun. Kuolemaan entiselle. Astumaan uuteen.
Maaliskuun alussa menin Jerusalemissa olevalle puutarhahaudalle. Koin, että minun pitää mennä sinne rukoilemaan EU-ehdokkuuden puolesta. Pyytämään, että Taivaan Isä saa asettaa asian juuri niin kuin on Hänen tahtonsa. Olin Jeesuksen haudassa lukemassa tekstiä "He is not here. He is risen", kun kädesssäni ollut puhelin alkoi täristä. Yleensä se on laukussani.
Katsoin tekstiviestin: "Valiokunta on asettanut sinut EU-vaaliehdokkaaksi. Asia ei ole julkinen ennen 14.3.."
Yhtäkkiä käsitin, miksi minun oli pitänyt tulla Jeesuksen haudalle rukoilemaan EU-asiaa. Tajusin, että kuolema on nyt edessäni. Minun on kuoltava hiljaiselolleni, mahdollisuudelle elää elämääni minulle vieraiden ihmisten tietoisuuden ulkopuolella. Minun on kuoltava omalle reviirilleni. Minun on kuoltava kaikelle sille, mikä on ollut kymmenen vuotta elämäntapani. On kuoltava. Luovuttava. Suostuttava muutokseen.
On luovuttava niin paljosta. Juuri valmistuneen kodin suomista koti-illoista. Jossakin määrin perheen kanssa vietettävistä hetkistä. Omasta ajastani. Omasta rauhastani. Rauhallisista kevätilloista kotirantamme järvimaisemissa. Rauhan Majatalon tutuiksi käyneistä rutiineista. Tuttuuden tuomasta turvallisuudesta. Vapaudesta olla tuntematon. Vapaudesta.
On suostuttava olemaan julkisuudessa. Suostuttava julkiseen sanaan. Suostuttava siihen, että sanani voidaan käsittää väärin. Suostuttava siihen, että sanojani saatetaan tietoisesti vääristää. Suostuttava kritiikkiin. Monenlaisiin arviointeihin. Persoonaani kohdistuviin reaktioihin. Minulle tuntemattomien ihmisten kommentteihin.
On kuoltava tavalleni vastaanottaa kevät. Se on aina ollut minulle merkittävää aikaa. Silloin olen halunnut elää paljon luonnossa. Kokea heräämisen. Se, kuinka talven kylmyydestä selvinneet silmut alkavat tulla esiin, nähdä uuden elämän syntymisen ihmeen. Tämä kevät tulee olemaan erilainen. Luonnosssa vietettävän ajan sijasta minun on hypättävä erilaiseen ajankäyttöön: automatkoihin, vaalitilaisuuksiin, tiukkoihin aikatauluihin, rajoitettuihin kohtaamishetkiin, epäsäännöllistäkin epäsäännöllisempään elämään.
Tutuksi tulleelle elämäntavalla kuolemisen kautta erilaiseen elämänvaiheeseen suostuminen mahdollistaa uusia kohtaamisia, uusia näkökulmia, uusia painotuksia, uutta luomisprosessia. Tarkasti rajattujen asiakaskohtaamisten tilalle tulee monia mahdollisuuksia kertoa Taivaan Isän unelmasta ennalleen asettaa yksilöiden elämä, perheet, parisuhteet, suvut, kaupungit, Suomi ja Eurooppa. Eräs lempilauluistani, Jesajan 43 luvun teksteihin kirjoitettu, soi sisälläni: "Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, Minä luon uutta. Nyt se puhkeaa taimelle. Ettekö sitä jo huomaa. Minä luon uutta sinun elämässäsi."
Antaudun. Kuolemaan entiselle. Astumaan uuteen.
Astinlauta
Tulin juuri pitkäksi venyneestä kaupunginvaltuuston kokouksesta. Enää kaikki ei ole ihan uutta, alkaa tottua jo joihinkin peruslainalaisuuksiin, mitkä toistuvat kokous kokouksen perään. Tietty toimintakulttuuri. Hyväksi muotoutunut tapa hoitaa asioita. Kun on 'ulkomailla' aikansa, siitä alkaa tulla tuttu kuin kotimaa. Vieraus ja tuttuus vaihtavat paikkaa. Ihminen on aika sopeutuvainen!
Mieleeni palaa kesäajan päättymisyö, 26.10.2008. Istuin uuden kotimme olohuoneessa katsellen mielenkiinnolla kuntavaalituloksia. Muuten eka kerran elämässäni! Ajankäyttööni ei ole tosiaankaan mahtunut mitään polittiikan koukeroiden seuraamista. Olen aina luottanut siihen, että Jumala asettaa esivallan ja hyvin Hän osaa sen tehdä - mitäpä minä noilla asioilla päätäni vaivaamaan!
Puolen yön lähestyessä alkoi puhelin pirisemään - joku muukin oli vielä valveilla saman asian äärellä. Olin hämmästynyt siitä soittojen ja tekstiviestien määrästä, mitä sain ympäri Suomea. Monet todella seuraavat tuloksia! Onnitteluja! Hämmästelyjä! Kysymyksiä tulevasta. Kysymyksiä politiikkaan mukaan lähtemisestä.
Kiitin Taivaan Isää kaupungin valtuustopaikasta. Anoin viisautta siihen vastuulliseen tehtävään, johon Hän oli asettanut. Pyysin neuvoja ja ohjausta. Kuulin sisimmässäni sanat: "Muista Evelyn, tämä on astinlauta."
Kyselin heti: "Mikä astiinlauta? Mitä se tarkoittaa?" Vain hiljaisuutta.
Sana astinlauta porautui ajatusmaailmaani ja aloin miettiä sanan merkitystä. Asia vaivasi minua. Mieleeni tuli siirtymä johonkin. Jonkin askeleen ottamisen helpottuminen. Mitä sana voisi merkitä uuden valtuustopaikan näkökulmasta?
Joidenkin päivien kuluttua tutkin saapuneita sähköposteja. Siellä oli onnittelut hyvästä vaalimenestyksestä ja jatkolause tähän tapaan: "Seuraava yhteinen ponnistuksemme on sitten eurovaalit keväällä 2009." Lauseen lukemisen aikana sana astinlauta meni kuin tuli lävitseni päästä varpaisiin! Tuijotin tietokoneruutua pitkään ajatuksella: "Hei Taivaan Isä, tarkoitatko siis, että minä olisin eurovaaleissa ehdokkaana?" Koin sydämessäni, että niin tulee tapahtumaan. Huikkasin hiljaa: "Siinäpä Sinulle temppu hoidettavaksi! Politiikassa minua ei tunne kukaan!"
Jännityksellä seurasin, olinko ymmärtänyt oikein ja miten Taivaan Isä tulee asian hoitamaan, jos niin on. Vuoden vaihteen tienoilla sain puhelinsoiton siitä, olenko oikeasti käytettävissä, jos minua ehdotetaan puoluejohdolle. Vastasin myöntävästi. Jossakin sisälläni oli tietoisuus, että olen ehdokas seuraavissa vaaleissa. Tieto siitä, että vaaliaika on merkittävä. Että se on astinlauta johonkin. Aika näyttää, mihin. Muutokseen joka tapauksessa.
Mieleeni palaa kesäajan päättymisyö, 26.10.2008. Istuin uuden kotimme olohuoneessa katsellen mielenkiinnolla kuntavaalituloksia. Muuten eka kerran elämässäni! Ajankäyttööni ei ole tosiaankaan mahtunut mitään polittiikan koukeroiden seuraamista. Olen aina luottanut siihen, että Jumala asettaa esivallan ja hyvin Hän osaa sen tehdä - mitäpä minä noilla asioilla päätäni vaivaamaan!
Puolen yön lähestyessä alkoi puhelin pirisemään - joku muukin oli vielä valveilla saman asian äärellä. Olin hämmästynyt siitä soittojen ja tekstiviestien määrästä, mitä sain ympäri Suomea. Monet todella seuraavat tuloksia! Onnitteluja! Hämmästelyjä! Kysymyksiä tulevasta. Kysymyksiä politiikkaan mukaan lähtemisestä.
Kiitin Taivaan Isää kaupungin valtuustopaikasta. Anoin viisautta siihen vastuulliseen tehtävään, johon Hän oli asettanut. Pyysin neuvoja ja ohjausta. Kuulin sisimmässäni sanat: "Muista Evelyn, tämä on astinlauta."
Kyselin heti: "Mikä astiinlauta? Mitä se tarkoittaa?" Vain hiljaisuutta.
Sana astinlauta porautui ajatusmaailmaani ja aloin miettiä sanan merkitystä. Asia vaivasi minua. Mieleeni tuli siirtymä johonkin. Jonkin askeleen ottamisen helpottuminen. Mitä sana voisi merkitä uuden valtuustopaikan näkökulmasta?
Joidenkin päivien kuluttua tutkin saapuneita sähköposteja. Siellä oli onnittelut hyvästä vaalimenestyksestä ja jatkolause tähän tapaan: "Seuraava yhteinen ponnistuksemme on sitten eurovaalit keväällä 2009." Lauseen lukemisen aikana sana astinlauta meni kuin tuli lävitseni päästä varpaisiin! Tuijotin tietokoneruutua pitkään ajatuksella: "Hei Taivaan Isä, tarkoitatko siis, että minä olisin eurovaaleissa ehdokkaana?" Koin sydämessäni, että niin tulee tapahtumaan. Huikkasin hiljaa: "Siinäpä Sinulle temppu hoidettavaksi! Politiikassa minua ei tunne kukaan!"
Jännityksellä seurasin, olinko ymmärtänyt oikein ja miten Taivaan Isä tulee asian hoitamaan, jos niin on. Vuoden vaihteen tienoilla sain puhelinsoiton siitä, olenko oikeasti käytettävissä, jos minua ehdotetaan puoluejohdolle. Vastasin myöntävästi. Jossakin sisälläni oli tietoisuus, että olen ehdokas seuraavissa vaaleissa. Tieto siitä, että vaaliaika on merkittävä. Että se on astinlauta johonkin. Aika näyttää, mihin. Muutokseen joka tapauksessa.
lauantai 2. toukokuuta 2009
Politiikkaan? Vitsikö?
Tänään on siskoni syntymäpäivä ja eilen juhlimme sitä Rauhan Majatalon tiloissa. Tapasin monia lapsuuteeni ja nuoruuteeni liittyviä sukulaisia ja ystäviä. Uudelleen ja uudelleen minulta kysyttiin, mikä on saanut mukaan eu-vaaleihin. "En ole koskaan voinut kuvitella sinua politiikkaan!", kommentti toistui useaan kertaan päivän aikana. Vastasin totuudenmukaisesti: "En minäkään!"
Tämä palvelutehtävä on tosiaankin yllättänyt sekä minut itseni että jokaisen, joka on tuntenut minut aiemmin!
No, miten sitten olen mukana politiikassa?
WTC:n muiston strategisena päivänä, 11.9.2008 heräsin aamulla varhain. Aloin rukoilla. Rukoillessani katselin outoa kuvaa: Olin jakamassa erikoisia käyntikortteja. Yläosassa luki 'Taivaan Isällä on unelma' ja sen alapuolella oli nimeni ja perässä luki D.L.D., Daddy's Little Daughter. Tämä erikoinen 'videopätkä' kesti jonkin aikaa, ihmiset ympärilläni näyttivät tuntemattomilta ja vaihtuivat koko ajan.
Ihmettelin, mihin kuva oikein liittyi. En koskaan tarvitse tulla näkyviin omalla nimelläni. Aina, kun esittäydyn, olen Rauhan Majatalon edustaja. En tarvitse missään omia käyntikortteja. En tarvitse tulla näkyviin omalla nimelläni. Silti kuva tuntui hyvin todelliselta. Outoa.
Lähdimme mieheni kanssa kävelylenkille. Kännykkä taskussani soi. KD:n toimistosta soitettiin: "Lähdetkö mukaan kuntavaaleihin?" 'Minäkö? Yes, varmaan! Mikä vitsi!', ajattelin mielessäni. Kysyin: "Mitä ovat kuntavaalit ja milloin ne ovat. Mihin ne liittyvät?"
Sain kuulla perustietoa kuntavaalien lainalaisuuksista. Lupasin keskustella asiasta mieheni kanssa ja pyysin pari päivää rukousaikaa asian puolesta.
Kerroin miehelleni puhelun sisällöstä. Nauroimme ainakin 10 minuuttia katketaksemme. Olisipa tapaus. Minä politiikkaan. Sen kauempaa ei tehtävää voisi hakea!
Parin päivän rukousten aikana sydämessäni varmistui tietoisuus, että on astuttava 'vieraalle maalle', sanottava kyllä, lähdettävä mukaan politiikkaan. Keskustellessani mieheni kanssa asioista, jotka liittyivät mahdolliseen ehdokkuuteen ja sitä kautta vaihtoehtona olevaan valituksi tulemiseen, hän sanoi: "Sen kuin vain menet. Sittenpähän näkee kuinka siinä käy."
Perjantaina 12.9. lupauduin ehdokkaaksi ja sovimme allekirjoituksen kotikaupunkiin palattuani maanantaiksi 15.9., viimeisenä virallisena ehdokaslistojen asettamisen ajankohtana. Sain kuulla vaalien ajankohdan ja äänestyspäivän. Katsoin kalenteria ja tuumasin Taivaan Isälle: "Olen matkanjohtajana Israelissa siunaamassa Sinun kansaasi lähes koko vaalien ajan, joten saat kyllä sitten Itse mainostaa minua, jos tehtävään haluat!"
Sisälläni oli täysi rauha. Jotain erityistä iloa liittyi vaaleihin mukaan lähtemiseen. Hämmentävä hyppy tuntemattomaan. Mieleeni palasi toukokuinen esirukoustilanne: "Aivan pian siirrän sinut tehtäviin, jotka yllättävät kaikki, jotka sinut tuntevat ja sinut itsesikin. Kukaan ei ole koskaan voinut kuvitella sinua sellaisiin tehtäviin." Politiikkaan moinen kuvaus voisi todella sopia minuun nähden...
Pari kertaa olen äänestänyt elämäni aikana, ainakin yhden kerran presidentin vaaleissa. Polittiikka ei ole koskaan kuulunut elämääni. En ole seurannut sitä. En ole lukenut potiikkaan liittyviä juttuja. Minun kiinnostuksen kohteeni ovat olleet ihan muualla. En edes tiennyt, että kuntavaalit ovat tulossa puhumattakaan niiden ajankohdasta tai jostakin vaaleihin liittyvistä taustavaikuttajista. Kristillisdemokraatit olin tunnistanut yhdeksi olemassa olevaksi puolueeksi maassamme. Edes KD-kirjainyhdistelmä ei ollut minulle tuttu vaan jouduin kysymään soittajalta, mistä hän puhui 'koodia' käyttäessään!
Tämä palvelutehtävä on tosiaankin yllättänyt sekä minut itseni että jokaisen, joka on tuntenut minut aiemmin!
No, miten sitten olen mukana politiikassa?
WTC:n muiston strategisena päivänä, 11.9.2008 heräsin aamulla varhain. Aloin rukoilla. Rukoillessani katselin outoa kuvaa: Olin jakamassa erikoisia käyntikortteja. Yläosassa luki 'Taivaan Isällä on unelma' ja sen alapuolella oli nimeni ja perässä luki D.L.D., Daddy's Little Daughter. Tämä erikoinen 'videopätkä' kesti jonkin aikaa, ihmiset ympärilläni näyttivät tuntemattomilta ja vaihtuivat koko ajan.
Ihmettelin, mihin kuva oikein liittyi. En koskaan tarvitse tulla näkyviin omalla nimelläni. Aina, kun esittäydyn, olen Rauhan Majatalon edustaja. En tarvitse missään omia käyntikortteja. En tarvitse tulla näkyviin omalla nimelläni. Silti kuva tuntui hyvin todelliselta. Outoa.
Lähdimme mieheni kanssa kävelylenkille. Kännykkä taskussani soi. KD:n toimistosta soitettiin: "Lähdetkö mukaan kuntavaaleihin?" 'Minäkö? Yes, varmaan! Mikä vitsi!', ajattelin mielessäni. Kysyin: "Mitä ovat kuntavaalit ja milloin ne ovat. Mihin ne liittyvät?"
Sain kuulla perustietoa kuntavaalien lainalaisuuksista. Lupasin keskustella asiasta mieheni kanssa ja pyysin pari päivää rukousaikaa asian puolesta.
Kerroin miehelleni puhelun sisällöstä. Nauroimme ainakin 10 minuuttia katketaksemme. Olisipa tapaus. Minä politiikkaan. Sen kauempaa ei tehtävää voisi hakea!
Parin päivän rukousten aikana sydämessäni varmistui tietoisuus, että on astuttava 'vieraalle maalle', sanottava kyllä, lähdettävä mukaan politiikkaan. Keskustellessani mieheni kanssa asioista, jotka liittyivät mahdolliseen ehdokkuuteen ja sitä kautta vaihtoehtona olevaan valituksi tulemiseen, hän sanoi: "Sen kuin vain menet. Sittenpähän näkee kuinka siinä käy."
Perjantaina 12.9. lupauduin ehdokkaaksi ja sovimme allekirjoituksen kotikaupunkiin palattuani maanantaiksi 15.9., viimeisenä virallisena ehdokaslistojen asettamisen ajankohtana. Sain kuulla vaalien ajankohdan ja äänestyspäivän. Katsoin kalenteria ja tuumasin Taivaan Isälle: "Olen matkanjohtajana Israelissa siunaamassa Sinun kansaasi lähes koko vaalien ajan, joten saat kyllä sitten Itse mainostaa minua, jos tehtävään haluat!"
Sisälläni oli täysi rauha. Jotain erityistä iloa liittyi vaaleihin mukaan lähtemiseen. Hämmentävä hyppy tuntemattomaan. Mieleeni palasi toukokuinen esirukoustilanne: "Aivan pian siirrän sinut tehtäviin, jotka yllättävät kaikki, jotka sinut tuntevat ja sinut itsesikin. Kukaan ei ole koskaan voinut kuvitella sinua sellaisiin tehtäviin." Politiikkaan moinen kuvaus voisi todella sopia minuun nähden...
Pari kertaa olen äänestänyt elämäni aikana, ainakin yhden kerran presidentin vaaleissa. Polittiikka ei ole koskaan kuulunut elämääni. En ole seurannut sitä. En ole lukenut potiikkaan liittyviä juttuja. Minun kiinnostuksen kohteeni ovat olleet ihan muualla. En edes tiennyt, että kuntavaalit ovat tulossa puhumattakaan niiden ajankohdasta tai jostakin vaaleihin liittyvistä taustavaikuttajista. Kristillisdemokraatit olin tunnistanut yhdeksi olemassa olevaksi puolueeksi maassamme. Edes KD-kirjainyhdistelmä ei ollut minulle tuttu vaan jouduin kysymään soittajalta, mistä hän puhui 'koodia' käyttäessään!
Isän auto
Laitoin autotarran 'Evelyn europarlamenttiin' autoni sivulasiin. Lopputulosta katsellessani ilo täytti sydämeni."Kiitos Iskä tästä autosta!" kuiskaan taas, ehkä tuhannetta kertaa. Arki-ihme, joka olemassaolollaan muistuttaa minua koko ajan siitä, että olen Taivaan Isän pikkutyttö ja saan luottaa Häneen kaikessa. Miksi näin? Miksi tämä auto pitää sisällään tällaisen salaisuuden?
Tammikuun lopussa 2008 olin lenkillä. Useinmiten lenkkeillessäni rukoilen. Keskustelen Taivaan Isän kanssa. Niin nytkin. Koin, että tänä iltana Jumalalla on minulle erityistä asiaa. herkin korvin kuuntelin. Hän sanoi: "Evelyn, aivan kohta otan maallisen isäsi kotiin. Mutta en jätä sinua yksin. Jatkossa Minä olen sinun Isäsi. Olet kokenut, että tulet aina kuulluksi oman isäsi kautta ja hän ottaa sinut aina vakavasti niissä iloissa ja suruissa, joita hänelle kerrot. Aivan samalla tavalla voit jatkossa tulla minun luokseni ilojesi ja surujesi kanssa. Otan sinut aina vakavasti. Saat tulla kauttani kuulluksi. Ei ole niin pientä eikä niin isoa asiaa, jota et voisi jakaa kanssani. Olen sinua varten. Aina. En hylkää sinua koskaan."
Kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Toisaalta siksi, että pian menettäisin isäni. Toisaalta siksi, miten kauniisti Taivaan isän valmistaa minua isäni menetykseen. Joku epävarmuus hiipi sisälleni ja kysyin Jumalalta: "Mistä voin tietää, että tuo on totta? Onko aivan varma, että tavallisissa arkihuolissani, ilonaiheissani ja unelmissani saan kääntyä Sinun puoleesi ja Sinä olet niistä kiinnostunut?" Hän vastasi: "Koettele minua! Ano minulta jotain, mitä sydämesi nyt kaipaa. Osoittaakseni, että sanani ovat totta, annan sinulle sen, mitä minulta nyt pyydät."
Pari päivää aiemmin oli astellut autoliikkeeseen, jossa tuttu kauppias oli käynyt joitakin rukousvastaus -prosesseja kanssani läpi autokauppoihin liittyen. Iloisesti hän huikkasi minut nähdessään: "Nyt minulla on sinulle auto!" Ratin taakse istahtaessani pieni unelma syttyi sisälleni. Tämä. Tämä se on. Mutta rahaa minulla ei ole siihen.
Autohaave palasi mielikuviini. Kysyin: "Tarkoitatko todella, että saan pyytää mitä tahansa? Vaikka se ei olisi edes tosi tarpeeseen tulevaa?" "Kyllä! Se, mitä anot, on tosi tarpeeseen tulevaa, sillä nyt opetan sinua luottamaan minuun. Painautumaan Minun kainalooni samoin kuin olet saanut tukeutua omaan isääsi. Oppia jakamaan ilot, surut, toiveet ja pettymykset minun kanssani. Haluan sydämessäsi sen paikan, joka on tähän saakka kuulunut vain isällesi. Haluan olla elämäsi ykkösjuttu. Olet selviytyjä. Sinulle on ollut hyvin tärkeää pärjätä omillasi ja elää niin, ettet tarvitse muiden apua. Olet ollut useinmiten antajana. Nyt haluan sinun oppivan vastaanottamista. Myös se kuuluu sinulle."
"Nyt sitten koettelen Sinua! Muistatko sen autoliikkeessä olevan auton? Haluan sen. Mutta minulla ei ole siihen varoja. Anna minulle tuo auto ja varat."
Jumala vastasi minulle: "Annan sen sinulle. Ja kun annan sen sinulle, muistuttakoon se sinua siitä totuudesta, että voit luottaa Minuun kaikessa. Minä olen sinua varten. En koskaan jätä sinua asioittesi kanssa yksin. Minä olen se, joka hallitsen koko maailmaa. Aina saat tulla Minun tyköni ja tulet näkemään, että Minä olen se, joka sanon kaikessa viimeisen sanani. Luota Minuun tyttöseni. Olen sinun Isäsi, joka olen sitoutunut pitämään sinusta huolen. Rakastan sinua tyttöseni ja olen sinua varten."
Jännittyneenä seurasin, miten Jumala vastaa anomukseeni. Ja ihme tapahtui: Kahden viikon sisällä taloudellinen puoli järjestyi. Jumala itse puuttui asioiden kulkuun. Hän antoi minulle auton, jota olin pyytänyt merkiksi siitä, että Hän on puhunut minulle totta.
Annan autolle nimen: Taivaan Isän auto. Siunaan auton ja pyydän, että se saa olla monille siunauksen välittäjänä. Anon, että jokainen matka, mitä sillä tehdään, saa olla Taivaan Isän matka, jotain mitä Hän käsikirjoittaa ja haluaa tähän maailmaan.
Istun autossa. Taivaan isän autossa, niin koen. Kattoikkunasta näen taivaan. Tiedän, että yksikään hius ei putoa päästäni Isän tietämättä. Rakastavin silmin Hän pitää minusta huolta ja saan turvautua Häneen kaikessa, jotta Hän itse saa ajaa asioita minun parhaakseni. Hän ilmoitti Sanassaan: "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat." Itse en puluaivoillani kykene tietämään, mikä on oikeasti parhaakseni, mutta tiedän, että Taivaan Isän ajatuksenjuoksussa mitään yksityiskohtia ei ole jäänyt huomaamatta. Tapahtui mitä tahansa, kaikki on minun parhaakseni, vaikka en tapahtumahetkellä kykenisi logiikkaa käsittämäänkään!
Tammikuun lopussa 2008 olin lenkillä. Useinmiten lenkkeillessäni rukoilen. Keskustelen Taivaan Isän kanssa. Niin nytkin. Koin, että tänä iltana Jumalalla on minulle erityistä asiaa. herkin korvin kuuntelin. Hän sanoi: "Evelyn, aivan kohta otan maallisen isäsi kotiin. Mutta en jätä sinua yksin. Jatkossa Minä olen sinun Isäsi. Olet kokenut, että tulet aina kuulluksi oman isäsi kautta ja hän ottaa sinut aina vakavasti niissä iloissa ja suruissa, joita hänelle kerrot. Aivan samalla tavalla voit jatkossa tulla minun luokseni ilojesi ja surujesi kanssa. Otan sinut aina vakavasti. Saat tulla kauttani kuulluksi. Ei ole niin pientä eikä niin isoa asiaa, jota et voisi jakaa kanssani. Olen sinua varten. Aina. En hylkää sinua koskaan."
Kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Toisaalta siksi, että pian menettäisin isäni. Toisaalta siksi, miten kauniisti Taivaan isän valmistaa minua isäni menetykseen. Joku epävarmuus hiipi sisälleni ja kysyin Jumalalta: "Mistä voin tietää, että tuo on totta? Onko aivan varma, että tavallisissa arkihuolissani, ilonaiheissani ja unelmissani saan kääntyä Sinun puoleesi ja Sinä olet niistä kiinnostunut?" Hän vastasi: "Koettele minua! Ano minulta jotain, mitä sydämesi nyt kaipaa. Osoittaakseni, että sanani ovat totta, annan sinulle sen, mitä minulta nyt pyydät."
Pari päivää aiemmin oli astellut autoliikkeeseen, jossa tuttu kauppias oli käynyt joitakin rukousvastaus -prosesseja kanssani läpi autokauppoihin liittyen. Iloisesti hän huikkasi minut nähdessään: "Nyt minulla on sinulle auto!" Ratin taakse istahtaessani pieni unelma syttyi sisälleni. Tämä. Tämä se on. Mutta rahaa minulla ei ole siihen.
Autohaave palasi mielikuviini. Kysyin: "Tarkoitatko todella, että saan pyytää mitä tahansa? Vaikka se ei olisi edes tosi tarpeeseen tulevaa?" "Kyllä! Se, mitä anot, on tosi tarpeeseen tulevaa, sillä nyt opetan sinua luottamaan minuun. Painautumaan Minun kainalooni samoin kuin olet saanut tukeutua omaan isääsi. Oppia jakamaan ilot, surut, toiveet ja pettymykset minun kanssani. Haluan sydämessäsi sen paikan, joka on tähän saakka kuulunut vain isällesi. Haluan olla elämäsi ykkösjuttu. Olet selviytyjä. Sinulle on ollut hyvin tärkeää pärjätä omillasi ja elää niin, ettet tarvitse muiden apua. Olet ollut useinmiten antajana. Nyt haluan sinun oppivan vastaanottamista. Myös se kuuluu sinulle."
"Nyt sitten koettelen Sinua! Muistatko sen autoliikkeessä olevan auton? Haluan sen. Mutta minulla ei ole siihen varoja. Anna minulle tuo auto ja varat."
Jumala vastasi minulle: "Annan sen sinulle. Ja kun annan sen sinulle, muistuttakoon se sinua siitä totuudesta, että voit luottaa Minuun kaikessa. Minä olen sinua varten. En koskaan jätä sinua asioittesi kanssa yksin. Minä olen se, joka hallitsen koko maailmaa. Aina saat tulla Minun tyköni ja tulet näkemään, että Minä olen se, joka sanon kaikessa viimeisen sanani. Luota Minuun tyttöseni. Olen sinun Isäsi, joka olen sitoutunut pitämään sinusta huolen. Rakastan sinua tyttöseni ja olen sinua varten."
Jännittyneenä seurasin, miten Jumala vastaa anomukseeni. Ja ihme tapahtui: Kahden viikon sisällä taloudellinen puoli järjestyi. Jumala itse puuttui asioiden kulkuun. Hän antoi minulle auton, jota olin pyytänyt merkiksi siitä, että Hän on puhunut minulle totta.
Annan autolle nimen: Taivaan Isän auto. Siunaan auton ja pyydän, että se saa olla monille siunauksen välittäjänä. Anon, että jokainen matka, mitä sillä tehdään, saa olla Taivaan Isän matka, jotain mitä Hän käsikirjoittaa ja haluaa tähän maailmaan.
Istun autossa. Taivaan isän autossa, niin koen. Kattoikkunasta näen taivaan. Tiedän, että yksikään hius ei putoa päästäni Isän tietämättä. Rakastavin silmin Hän pitää minusta huolta ja saan turvautua Häneen kaikessa, jotta Hän itse saa ajaa asioita minun parhaakseni. Hän ilmoitti Sanassaan: "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat." Itse en puluaivoillani kykene tietämään, mikä on oikeasti parhaakseni, mutta tiedän, että Taivaan Isän ajatuksenjuoksussa mitään yksityiskohtia ei ole jäänyt huomaamatta. Tapahtui mitä tahansa, kaikki on minun parhaakseni, vaikka en tapahtumahetkellä kykenisi logiikkaa käsittämäänkään!
perjantai 1. toukokuuta 2009
Isin tyttö
Tulin juuri Iisalmesta taivaan Isällä on unelma -tapahtumasta. Olen valtavan kiitollinen. Jumala on luomassa maahamme jotain ihan uutta. Hän on ennalleen asettamassa maamme, kaupungit, suvut, perheet, parisuhteet ja yksilöiden elämän!
iisalmen kaupunkia lähestyessäni mieleeni palasi noin vuoden takaiset tapahtumat. Aamuvarhain 23.5.2008 heräsin ajatukseen: tänään on elämän juhlat. Nousin ripeästi ylös ja aloin valmistella koulutuspaikkaa elämän juhlia varten. Vaihdoin ruokalatilan liinat, asettelin juhlaservetit ja hain kaupungilta sekä ulos että sisälle juhlakukat. Noin klo 15 kysyi hiljaa: " Taivaan Isi, voisitko vähän kertoa, mitkä juhlat tänään on?"
Pian puhelin soi ja eräs rukoileva kristitty ystävä soitti. Asiansa toimitettuaan hän kysyi, saako hän siunata minua puhelimessa. Luvan annettuani hän sanoi: "Tänä viikonloppuna on elämän juhlat! Nyt siirretään pois este alkuperäiskutsumukseen astumiseltasi. Pian avaan sinulle tehtävän, joka yllättää sekä sinut itsesi että jokaisen, joka tuntee sinut. Kukaan ei ole koskaan voinut kuvitella sinua sellaisessa tehtävässä."
Sydämeni täyttyi ilolla ja rauhalla. Tiesin, että Jumala on nyt luomassa jotain uutta.
Muutaman minuutin kuluttua soi puhelin uudelleen. Siskoni soitti ja pyysi minua tulemaan Iisalmen sairaalaan, mikäli halusin vielä nähdä isäni elävänä. Selittelin, etten voi, kun vastuullani oleva koulutus alkamassa ihan kohta. Siskoni sanoi: "Onko sinulle työ tärkeämpi kuin isän viimeinen kohtaaminen?" Se kolahti. Vastasin: "Tulen."
Lähdin ajamaan heti kohti Iisalmen kaupunkia rukoillen mielessäni, että saisin vielä kohdata isäni kahden kesken edes pienen ajan. Rukous kuultiin. Paikalla saapuessani muut olivat juuri lähteneet ruokailemaan.
Huone oli täynnä ihmeellistä kirkkautta. Isän silmät loistivat kuin tähdet. Hän sanoi ensi sanoikseen:"Ihan kohta pakanain luku on täynnä ja me kaikki olemme perillä taivaan kodissa." Sitten hän kääntyi katsomaan minua ja sanoi mm.: "Se, että oma lapsi tulee minua katsomaan, on niin kallisarvoinen asia, ettei minulla ole kyllin kauniita sanoja sitä kuvaamaan." Kyyneleisin silmin hän katsoi minua, tarttui käteeni ja alkoi siunata minua tuleviin tehtäviin, joihin Jumala tulee minut pian siirtämään. Hän siunasi Rauhan Majatalon ja jokaisen, joka käy sen kynnyksen yli niin, että Jumalan iankaikkiset suunnitelmat saavat toteutua heidän elämässään. Hän siunasi jokaisen kohtaamani ihmisen ja anoi, että voisin elää koko elämäni iankaikkisuusperspektiivistä käsin pelkäämättä ketään ihmistä tai yhteisöä, peläten yksin Jumalaa. Hän anoi sitä armoa, että voisin olla kaikessa kuuliainen Taivaan Isälle."
Puolentoista tunnin kohtaamisen jälkeen lähdin paluumatkalle kohti Kajaania. Seuraavana aamuna isä pääsi taivaan kotiin.
Olen aina ollut isän tyttö. Hän on uskonut minuun kaikessa ja ollut hyvin merkittävä kannustaja elämäni eri vaiheissa. Rauhan Majatalon tehtävissä hänen tukensa on ollut mahdollistamassa sitoutumiseni silloin, kun muutoin olisin ollut valmis heittämään hanskat naulaan. Isän kuoltua tajusin, että nyt olen valmis suurempaan arjen muutokseen.
Isäni viimeinen siunaus porautui syvälle sydämeeni. Päätin, etten anna kenenkään enkä minkään estää kuuliaisuudessa elämistä niisä asioissa, jotka ymmärrän Taivaan Isän tahdoksi elämässäni. Haluan, että Hänen tahtonsa tapahtuu kaikilla elämäni osa-alueilla, millaisiin asioihin se sitten viekin. Haluan olla kaikessa kuuliainen. Vain iankaikkisuuden kannalta olennaiset asiat ovat merkittäviä. Elämäni täällä on vain lyhyt tuulen henkäys ja sitten olen poissa. Haluan elää sen siten, että minulle voidaan kerran sanoa: "Sinä hyvä ja uskollinen palvelija, mene Herrasi iloon."
Koin, että isäni saatteli minut Taivaan Isän syliin. En ole orpo ja isätön vaan minulla on Isä, joka uskoo minuun kaikessa, kannustaa minua jatkamaan uskollisesti niissä asioissa, joihin Hän on minut kutsunut ja pitää minusta huolen jokaista hiustani myöten, kuten Hän on sanassaan luvannut. Hän on luonut DNA:ni ja olen ainutkertainen, paras mahdollinen niihin tehtäviin ja haasteisiin, joihin Hän on minut valmistanut.
Olen Daddy's Little Daughter, Isin pikkutyttö.
iisalmen kaupunkia lähestyessäni mieleeni palasi noin vuoden takaiset tapahtumat. Aamuvarhain 23.5.2008 heräsin ajatukseen: tänään on elämän juhlat. Nousin ripeästi ylös ja aloin valmistella koulutuspaikkaa elämän juhlia varten. Vaihdoin ruokalatilan liinat, asettelin juhlaservetit ja hain kaupungilta sekä ulos että sisälle juhlakukat. Noin klo 15 kysyi hiljaa: " Taivaan Isi, voisitko vähän kertoa, mitkä juhlat tänään on?"
Pian puhelin soi ja eräs rukoileva kristitty ystävä soitti. Asiansa toimitettuaan hän kysyi, saako hän siunata minua puhelimessa. Luvan annettuani hän sanoi: "Tänä viikonloppuna on elämän juhlat! Nyt siirretään pois este alkuperäiskutsumukseen astumiseltasi. Pian avaan sinulle tehtävän, joka yllättää sekä sinut itsesi että jokaisen, joka tuntee sinut. Kukaan ei ole koskaan voinut kuvitella sinua sellaisessa tehtävässä."
Sydämeni täyttyi ilolla ja rauhalla. Tiesin, että Jumala on nyt luomassa jotain uutta.
Muutaman minuutin kuluttua soi puhelin uudelleen. Siskoni soitti ja pyysi minua tulemaan Iisalmen sairaalaan, mikäli halusin vielä nähdä isäni elävänä. Selittelin, etten voi, kun vastuullani oleva koulutus alkamassa ihan kohta. Siskoni sanoi: "Onko sinulle työ tärkeämpi kuin isän viimeinen kohtaaminen?" Se kolahti. Vastasin: "Tulen."
Lähdin ajamaan heti kohti Iisalmen kaupunkia rukoillen mielessäni, että saisin vielä kohdata isäni kahden kesken edes pienen ajan. Rukous kuultiin. Paikalla saapuessani muut olivat juuri lähteneet ruokailemaan.
Huone oli täynnä ihmeellistä kirkkautta. Isän silmät loistivat kuin tähdet. Hän sanoi ensi sanoikseen:"Ihan kohta pakanain luku on täynnä ja me kaikki olemme perillä taivaan kodissa." Sitten hän kääntyi katsomaan minua ja sanoi mm.: "Se, että oma lapsi tulee minua katsomaan, on niin kallisarvoinen asia, ettei minulla ole kyllin kauniita sanoja sitä kuvaamaan." Kyyneleisin silmin hän katsoi minua, tarttui käteeni ja alkoi siunata minua tuleviin tehtäviin, joihin Jumala tulee minut pian siirtämään. Hän siunasi Rauhan Majatalon ja jokaisen, joka käy sen kynnyksen yli niin, että Jumalan iankaikkiset suunnitelmat saavat toteutua heidän elämässään. Hän siunasi jokaisen kohtaamani ihmisen ja anoi, että voisin elää koko elämäni iankaikkisuusperspektiivistä käsin pelkäämättä ketään ihmistä tai yhteisöä, peläten yksin Jumalaa. Hän anoi sitä armoa, että voisin olla kaikessa kuuliainen Taivaan Isälle."
Puolentoista tunnin kohtaamisen jälkeen lähdin paluumatkalle kohti Kajaania. Seuraavana aamuna isä pääsi taivaan kotiin.
Olen aina ollut isän tyttö. Hän on uskonut minuun kaikessa ja ollut hyvin merkittävä kannustaja elämäni eri vaiheissa. Rauhan Majatalon tehtävissä hänen tukensa on ollut mahdollistamassa sitoutumiseni silloin, kun muutoin olisin ollut valmis heittämään hanskat naulaan. Isän kuoltua tajusin, että nyt olen valmis suurempaan arjen muutokseen.
Isäni viimeinen siunaus porautui syvälle sydämeeni. Päätin, etten anna kenenkään enkä minkään estää kuuliaisuudessa elämistä niisä asioissa, jotka ymmärrän Taivaan Isän tahdoksi elämässäni. Haluan, että Hänen tahtonsa tapahtuu kaikilla elämäni osa-alueilla, millaisiin asioihin se sitten viekin. Haluan olla kaikessa kuuliainen. Vain iankaikkisuuden kannalta olennaiset asiat ovat merkittäviä. Elämäni täällä on vain lyhyt tuulen henkäys ja sitten olen poissa. Haluan elää sen siten, että minulle voidaan kerran sanoa: "Sinä hyvä ja uskollinen palvelija, mene Herrasi iloon."
Koin, että isäni saatteli minut Taivaan Isän syliin. En ole orpo ja isätön vaan minulla on Isä, joka uskoo minuun kaikessa, kannustaa minua jatkamaan uskollisesti niissä asioissa, joihin Hän on minut kutsunut ja pitää minusta huolen jokaista hiustani myöten, kuten Hän on sanassaan luvannut. Hän on luonut DNA:ni ja olen ainutkertainen, paras mahdollinen niihin tehtäviin ja haasteisiin, joihin Hän on minut valmistanut.
Olen Daddy's Little Daughter, Isin pikkutyttö.
Valinta
Kutsun saatuani huomasin, että se alkoi kantaa sismmässäni tehtäviä valintoja. Jotain hyvin samanlaista prosessia lähti sydämessäni liikkeelle, mitä olin käynyt läpi vuonna 1991, jolloin Jumala oli asettanut minut Rauhan Majatalon vision kantajaksi.
Aloin tehdä valintoja, jotka valmistivat sydäntäni uuteen. Otin yhteyttä joihinkin luotettavina pitämiini henkilöihin ja kerrroin sisimmässäni olevasta uudesta kutsusta. Kyselin, tietäisikö joku jatkajaa Rauhan Majatalolle, henkilöä tai pariskuntaa, jolle Jumala olisi antanut kannettavaksi näyn tämän tyyppisestä toiminnasta. Tai ainakin halukkuudesta osavastuun kantajaksi.
En löytänyt ketään. Päätin jatkaa rukousta asian puolesta. Rauha tuli sisimpääni. Tietoisuus siitä, että jossakin valmistellaan sydäntä, sydämiä astumaan tähän palvelutehtävään sitten, kun se on käytännössä ajankohtaista.
Sydämessäni aloin systemaattisesti tekemään luopumistyötä. Katselin rakentamiamme taloja, istutuksia, muodon saanutta visiota. Mietin erilaisia kursseja ja koulutuksia. Kävin läpi joko yhteistyön tai palvelutehtävän kautta rakkaaksi tulleita ihmisiä. Pala palalta sydämeni irrotettiin ihmisistä ja asioista, tavaroista ja tehtävistä.
Olin valinnut muutoksen.
Aloin tehdä valintoja, jotka valmistivat sydäntäni uuteen. Otin yhteyttä joihinkin luotettavina pitämiini henkilöihin ja kerrroin sisimmässäni olevasta uudesta kutsusta. Kyselin, tietäisikö joku jatkajaa Rauhan Majatalolle, henkilöä tai pariskuntaa, jolle Jumala olisi antanut kannettavaksi näyn tämän tyyppisestä toiminnasta. Tai ainakin halukkuudesta osavastuun kantajaksi.
En löytänyt ketään. Päätin jatkaa rukousta asian puolesta. Rauha tuli sisimpääni. Tietoisuus siitä, että jossakin valmistellaan sydäntä, sydämiä astumaan tähän palvelutehtävään sitten, kun se on käytännössä ajankohtaista.
Sydämessäni aloin systemaattisesti tekemään luopumistyötä. Katselin rakentamiamme taloja, istutuksia, muodon saanutta visiota. Mietin erilaisia kursseja ja koulutuksia. Kävin läpi joko yhteistyön tai palvelutehtävän kautta rakkaaksi tulleita ihmisiä. Pala palalta sydämeni irrotettiin ihmisistä ja asioista, tavaroista ja tehtävistä.
Olin valinnut muutoksen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)