Vanki vai vapaa

Eilen olimme vankilassa vierailulla. Muurien sisäpuolella on oma maailmansa, omat lainalaisuudet, oma hierarkia, oma vapaus.

Kymmenet parhaassa iässä olevat miehet katsoivat etsivin silmin eteensä, kun puhuin isättömyyden, hylätyksi tulemisen kivusta ja sen seurauksista. Kyyneleet virtasivat joillakin kasvoilla kertoessani Taivaan Isän korvaavasta rakkaudesta, suunnitelmasta, jonka ihmisen kovuus, heikkous, oma rikkinäisyys, kipu ja kyvyttömyys rakastaa rikkoi. Taivaan Isän mahdollisuudesta ennalleen asettaa sen, mikä on särkynyt, menetetty, lipunut kauas, ihmisen ulottumattomiin.

Minä, virallisissa papereissa vapaana kulkeva, huomasin miettiväni, missä kaikessa olen oikeasti vapaa ja missä kaikessa vanki. Niin monet asiat, ihmiset, tunteet, mielipiteet vangitsevat otteeseensa tavalla, jossa näkymättömät kalterit estävät elämästä koko laajuudella, kaikella sillä kirjolla, mihin Luojani minut loi. Miksi niin helposti ihminen antaa toisen luodun kapea-alaistaa elämää? Odotusten? Oletettujen odotusten? Sanottujen tai kuviteltujen mielipiteiden?

Puristin parikymppisen vangin kättä. Virallisissa papereissa vanki. Silmissä ja olemuksessa niin suuri vapaus, että herätti kunnioitusta. Sanoi, että löysi Jeesuksen vankilassa. Silmien rauha ja ilo puhui yhtä olemuksen kanssa. Vapaa. Vapaa vanki. Jotain liikahti sisälläni. Joskus paha voi palvella hyviä tarkoitusperiä.

Lasse Heikkilän tekemä laulu raikui vankilan käytävillä: "Miksi Suomi olet levoton? Vielä turva Jumalassa on! Vaikka sammuis tähdet, älä pelkää. Jumala ei hylkää! Siihen luota vaan. Vesi virtaa alla routamaan. Vielä kukkii koko tämä maa. Vielä kiittää kansa Jumalaa. Vielä veisaa västäräkki kerran kunniaksi Herran virren ihanan. Ja se laulaa lailla leijonan. Nouse salkoon lippu valkoinen. Piirrä pilviin risti sininen. Se on kallein aarre isänmaamme. Merkki kuninkaamme. Liitto ikuinen. Nouse salkoon toivo sydänten: nouse salkoon risti Jeesuksen!"

Tasan vuosi sitten isäni kuoli. Huomasin ajattelevani, ettei Taivaan Isän perspektiivistä katsottuna oikeastaan ole mitään merkitystä sillä, olenko ulkoisesti vapaa vai vanki. Olennaista on , että uskallan elää elämääni omalla ainutkertaisella tavallani. Uskallan heittäytyä Taivaan Isän varaan, kannateltavaksi, ottaa vastaan Hänen rakkautensa. Olenpa sitten muurien sisällä tai ulkona. Samalla tavalla tarvitsen vapautta, jonka vain Jumala voi antaa ihmiselle, vapautta olla oma itsensä, vapautta tulla näkyviin koko sillä dna:n ihmeellisyydellä, joka olen.

Jokainen meistä on omalla tavalla vanki. Mikä minkäkinlaisten kaltereiden takana. Taivaan Isän unelma on tehdä meistä vapaita, Häneen kaikessa luottavia. Erilaisten raamien sisällä eläviä vapaita vankeja. Silloin maamme alkaa kukkia, saamme perusturvan Jumalassa ja uskallamme jättää ainutlaatuisen jälkemme sinne, missä vaikutamme.