lauantai 13. huhtikuuta 2019

Tehdään yhdessä parempi Suomi!

Huomenna 14.4. ratkaistaan, millainen on tuleva eduskunta. Tällä hetkellä gallupit osoitta mm. KD:lle todella hyvää saumaa saada uusia kansanedustajia ja sitä kautta maahamme politiikkaa, johon voi luottaa.

Olen tehnyt vaalikampanjaa täydestä sydämestäni. Olen uskonut siihen, että omalta osaltani pystyn antamaan maallemme hyvää ja nyt tarvittavaa tietotaitoa. Haluan olla vaikuttamassa erityisesti kolmella alueella: lasten, ikäihmisten ja pienyrittäjien hyvinvoinnin lisääntymiseen.

Lasten osalta haluan tehdä parhaani sen eteen, että jokainen lapsi saa kasvurauhan maassamme. Seta-ideologia on saatava pois maamme päiväkodeista ja kouluista. Lapset saavat rauhassa olla tyttöjä ja poikia eikä translakia saa missään tapauksessa mahdollistaa maassamme. Vuodesta 2011 alkaen lasten ja nuorten mielenterveys on pahentunut todella nopeasti, koska seta-ideologian kautta maassamme on tuhottu tehokkaasti lasten kasvurauhaa. On aika ottaa maalaisjärki ja Jumalan luomisjärjestys todesta ja lopettaa moinen lasten ja nuorten tuhoaminen!

Lasten ja muorten mielenterveysongelmiin on puututtava nopeasti. Seuraavalla hallituskaudella lasten hyvinvointi pitää laittaa maassamme kärkihankkeeksi ja lapsivaikutusten arviointi on oltava mukana kaikissa lapsia koskevissa päätöksissä.

Ikäihmiset ovat mahdollistaneet hyvinvointimme! Nyt on meidän aikamme kiittää ja mahdollistaa jokaiselle vanhukselle arvokas ka kunnioitettava vanhuus. Ainakin 1000 uutta työpaikkaa on saatava ikähmisyen hyvinvoinnista huolehtimaan. On kehitettävä kotihoitoa ja laitoshoitoa kunkin vanhuksen tarpeita vastaaviksi. Olkoon ikäihmisten hoito kunnia-asiamme jatkossa!

Pienyrittäjät ovat usein kutsumustietoisia ihmisä, jotka tekevät työtää sydämen palolla ja maksavat veronsa Supmeen. Pienyrittäjät ovat maamme selkäranka. Meidän on luotava helpotuksia pienyrittäjien arkeen verohelpotuksin, byrokratian yksinkertaistamisen ja starttirahapidennysten kautta. Nuorille yrittäjille on litava matalan kynnyksen majdollisuuksia kokeilla yrittäjyyttä ja saada tarvitsemansa ilmainen tuki yrityksrn perustamiseen. Liian paljon luovuutta maassamme jää käyttämättä!

torstai 4. huhtikuuta 2019

Immanuel = Jumala kanssamme

        Kävimme tänään ryhmän kanssa Immanuel -nimisessä juutalaisessa kaupungissa Samariassa. Se on arabialueen keskellä oleva pieni kaupunki, jossa asuu 800 juutalaista perhettä. Perheet ovat ultraortodokseja kaikki. Heillä on erittäin suuria perheitä. He elvät suuressa köyhyydessä vielä tänäkin päivänä osin suurten lapsimäärien vuoksi, osin siksi, etteivät perheiden isät saa palkkaa, koska eivät tee muuta työtä kuin opiskelevat talmudia, Raamatun selitysteoksia.
       Kävimme Israelin köyhimmässä paikassa, johon on sijoitettu lastenkotiin noin 70 lasta. Kaikki ultraortodoksijuutalaisista perheistä. Heillä on valtavn suuri puute kaikesta, myös ruosta.
       Rakkaus näkyy ajankäytössä ja varojen käytössä. Eräs ryhmäläisistämme oli menettänyt sydämensä tälle lastenkodille pari vuotta sitten. Hän on runoilija. Hän oli julkaissut runokirjan ja myynyt kaikki runokirjat. Saamansa rahat kustannuksia vähentämättä hän lahjoitti nuo rahat nyt Immanuelin lastenkotiin. Rakkaus on kekseliäs. Jos rakastaa, aina läytyy keinot osoittaa sitä.
       Monet näistäkin lastenkodin henkilökunnasta on joutuneet vuosien aikana terroristien vihan kohteeksi ja muutamat heistä on menettäneet myös henkensä terroristi-iskuissa. Siitä huolimatta he tulevat joka päivä rakastamaan käytännössä näitä lapsia ja kulkevat tuon osittain vaarallisenkin työmatkan Jerusalemista. He sanovat, että joka uskoo, se ei pelkää!

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Lapset - kallein aarteemme

Lapsissa on tulevaisuutemme ja siksi meidän tulisi ottaa heidät huomioon kaikessa päätöksenteossa.
Lasten asialla Oulun vaalipiiristä vaalinumerolla 145.
       Seuraavalla hallituskaudella kaikkein olennaisin asia on puuttua lasten ja nuorten hyvinvointiin. Ne ovat maamme tulevaisuus. Jokainen lapsi on arvokkaampi kuin mikään muu koko maassamme. Jos lapset voivat huonosti, pitkllä aikavälillä myös koko yhteiskuntamme voi huonosti.
       Koulutus ja kasvatus ovat tärkein syrjäytymisen ehkäisevä tekijä mahdollistaen myös ammatilliseen kouluttautumiseen  pääsyn ja sitä kautta paremmin oman paikan löytämisen yhteiskunnassa.
         Tästä syystä koulutus ja lasten kasvatus pitää olla kärkihankkeena seuraavalla hallituskaudella - sehän on tulevaisuutemme tärkein pääoma.
         Nuorten syrjäytymiseen on puututtava mahdollisimman varhain ja nopeasti heti, kun ensimmäisiä viitteitä syrjäytymisestä esiintyy. On järjestettävä mahdollisuus tukeutua ainakin yhteen turvalliseen aikuiseen, jolloin nuori ei joudu yksin kysymystensä äärelle eikä ajaudu yksinäisyydestä johtuviin oheisreagointeihin.
        Mielenterveysongelmiin ja aineriippuvuuksiin tulee antaa ennaltaehkäisevää ja varhaisen puuttumisen tukea.
        Syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille pitää järjestää jo varhaisvaiheessa tukipalveluja, ilmaisia harrastusmahdollisuuksia ja pienryhmätoimintaa, jonka kautta lapsi ja nuori voi löytää niin verkostoja kuin omia vahvuusalueitaankin.
       Turvallisen ja terveellisen oppimisympäriistön takaamiseksi ryhmäkokoja täytyy pienentä niin varhaiskasvatuksessa kuin perusopetuksessakin. Avoimia yhteisopiskelumuotoja tulee vähentää, koska ne eivät välttämättä sovi turvattomasti tai ristiriitaisesti kiinnittyneiden lasten opiskelumuodoksi eikä lapsi kykene keskittymään opiskeltavaan aiheeseen tasonsa mukaisella tavalla.
       Riittävä määrä aikuisia lapsen oppimisen tueksi on välttämätön. Kaikki lapset eivät saa kotoa riittävää tukea ja turvaa kouluoppimusen mahdollistamiseksi. Näissä tilanteissa lapsi tarvitsee erityistukea ja ertyisen paljon läsnä olevan aikuisen ohjausta kyetäkseen toimimaan oman lahjakkuustasonsa mukaisesti.
           Lapsille on välttämätöntä taata kasvurauha alle 18 vuoden iässä. Sen vuoksi seta -lähtöistä ideologiaa ei tule sallia koulukirjoihin sen enemmän kuin henkilökunnan ulkopuolisten seta -ideologian kannatrajien vierailuidenkaan mahdollistamista varhaiskastuksen ja koulun puitteissa.
         Tyttöjen on saatava olla tyttöjä ja poikien on saatava olla poikia ilman, että ulkopuolisen ideologian kautta hämmennetään lapsen kehittymässä olevaa identiteettiä.
         Jo nyt osa vanhemmista on hyvin huolissaan siitä, voivatko he lähettää lapsensa turvallisin mielin päiväkotiin tai kouluun niin, ettei siellä aiheuteta lapselle kotikasvatuksen kanssa ristiriidassa olevia udeologisia ajatusmalleja.
        Kristillisdemokraatit ovat perhepuolue, jossa kunnioitetaan ja tuetaan vanhempia hoiva- ja kasvatusvastuussa ja jonka periaatteisiin kuuluu, että kaikki perhepoliittiset ratkaisut tulee tehdä ensisijaisesti lapsen edun näkökulmasta. Ajamme lapsivaikutusten arviointia kaikkiin lapsia koskeviin päätöksentekoprosesseihin,  myös kaikkiin asioihin, jotka liittyvät varhaiskasvatukseen tai perusopetukseen.

https://youtu.be/KWcOdo9_6Pw

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Kristus - tie irti huumeista!

Viikonloppuna kuulin parin kaverin kertovan elmämtarinaansa. Varhaisperheen kipu taustalla, turvattomuus ja sydämen kovettaminen jo varhain. Alkoholi, huumeet, muut riippuvuudet ja vankilakierre. Mikään yhteiskunnan ojentamista apukeinoista ei tepsinyt. Kierre vain paheni.

Mutta oli olemassa vaihtoehto: Kristus! Jeesuksen ihmeellinen risti, anteeksiantamus, vapaus syyllisyydestä ja matka kohti vapaan armahdetun ihmisen elämää.

Nyt nämä nuoret muehet puhuvat sydämen palolla taivaan Isän rakkaudesta, käyvät töissä, antavat aikaansa ja tietotaitoaan niin lastensa kuin muidenkin ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen.

Kristilliset vaihtoehdot ovat kaikkein tehokkaimpia syrjäytyneiden ystäviemme auttamisessa! Rakkaus parantaa, muuttaa, antaa toivon ja tulevaisuuden, jossa pelon ja kovuuden sijaan voi tulla luottamus siihen, että on aina ja kaikissa tilanteissa taivaan Isän täydellisen rakkauden kohde. Hänen huolenpidossaan voi opetella antamaan myös muille jotain siutä ainutlaatuisuudesta, mitä jokainen ihminen sisällään on.

torstai 21. maaliskuuta 2019

Suomi Israelin rinnalle

Israelissa on uskomaton tilanne: tämä Lähi-Idän ainoa demokraattinen valtio on jatkuvasti YK:n hampaissa siitä, että se puolustaa itseään. Mitäpä tapahtuisi, jos Ruotsiin, Suomeen, Saksaan tai Ranskaan tulisi päivittäin,  ja välillä valtava määrä päivässä, raketteja naapurimaista. Lisäksi joka perjantai tuhannet ja jopa kymmenet tuhannet ihmiset heittelisivät palopommeja, ilmapalloihin kätkettyjä räjähteitä, sytyttäisivät tulipaloja ja yrittäisivät tehdä murhaiskuja puukoin, asein tai autoilla päälle ajamalla. Sanoisivatko Länsimaat silloin, että kääntäkää vaan toinen poski ja antakaa tuhota teidät?

Joukko suomalaisia muusikoita on lisäksi löhtenyt ajamaan euroviisujen boikotointia, koska heidän mielestään Israel on terroristivaltio!!! Uskomatonta soopaa! Antaisivatko nämä suomalaiset tyynesti tuhota Suomea ja suomalaisia siviilejä vastaavassa tilanteessa? Antaisivatko nämä suomalaiset polttaa maamme, tehdä murhaiskuja lähes päivittäin suomalaisten siviilien kimppuun, polttaa joka perjantai rajoillamme tuhansia ja tuhansia autonrenkaita, joista nousisi viikottain satoja metrejä korkeat savupatsaat ilmaan? Missä on greenpeace nyt? Missä on ilmastoaktivistit, kun gazasta tuhotaan niin luontoa kuin ilmastoakin systemaattisella ja aktiivisella tavalla?

Edelleen on voimassa ikuinen ja pysyvä säädös: joka Israelia siunaa, sitä Jumala siunaa ja joka Israelia kiroaa, sitä Jumala kiroaa. Suomen on aika valita siunaus niin koko maana kuin yksilöinä Suomen kansan sisällä. Israel on ollut kohtuuttoman kärsivällinen ja tehnyt lukuisia alotteita rauhan saamiseksi siitä saakka, kun rauha luvattiin sille, mikäli Gaza luovutettaisiin palestiinalaisille. Rauhan toivossa Ariel Sharon allekirjoitti sopimuksen ja taivaan Isän sormi koski häneen heti. Hän vietti letkuissa tiedottomassa tilassa loppuelämönsä vuodet. Ja rauhan sijaan siitä saakka noin 12 vuoden ajan Israel on ollut jatkuvien terrorihyökkäysten kohde Gazasta!

Boikotoikaa oikeita terroristeja, älkää demokraattista maata, jonka toimet ovat olleet rauhan toimia ja joka on tehnyt kaiken voitavansa vakauttaakseen Lähi-Idän tilanteet!

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Aikaa ja rakkautta

Loppujen lopuksi se, mitä lapset tarvitsevat, on hyvin yksinkertaista. Olennaisimmillaan aikaa ja rakkautta!

Yksinkertaistako? Katselin lastenlasten luottavaisia silmiä, innostuneita katseita kutitusleikin tiimellyksessä ja huomiota odottavia ilmeitä muistipelin onnistumisten keskellä. Ja yhtäkkiä puhelin soi. Ajatukset ja huomio oli hetkessä muualla.

Kohta huomasin pettyneet ilmeet. Pientä jäynää lasten välillä, huomion hakua ikävämmillä tavoilla. Pysähdyin. Laitoin puhelimen pois ja asetukset äänettömälle.

Niin helposti tässä hektisessä ajassa se yksikertainen ajan ja rakkauden antaminen onkin kaikkein vaikeinta. Sotii some-maailmassa lojumista vastaan. Vaatii jättämään kaikki muut asiat toisarvoiseksi. Edellyttää rajuja arvovalintoja lapsen eteen.

Samanaikaisesti koko oravanpyörä edellyttää pikareakointeja somessa, puhelimessa, sähköposteissa ja kaikenlaisissa mediaviidakoissa. Minne lapset jäivät? Arjen kiireiden jalkoihinko... Onko se sen väärti?

Loppujen lopuksi pienet arjen valinnat ovat ne tärkeimmät valinnat. Aika ja rakkaus, jonka pienille elämän aluille annamme, palaa takaisin moninkertaisesti lasten hyvinvointina! Tehdään yhdelle vähimmistä tehtyjä arjen tekoja, tuhlataan aikaa ja rakkautta lapsiin, joita lähellemme on lahjoitettu!

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Nuorten pahoinvointiin on puututtava

Tänään vaalipaneelissa tuli esiin se, että 30% Suomen korkeakouluopiskelijoista kärsii mielenterveysongelmista. Hyvinvoinnin sijaan parhaassa elämänvaiheessa olevilla nuorilla on sisällään niin suuri pahoinvointi, ettei opiskelusta tule mitään.

Tähän on puututtava! On löydyttävä tukimuotoja, joiden avulla nuoren elämää voidaan auttaa mahdollisimman varhain. Lahjat ja luovuus katoavat mielen synkkiin syvyyksiin, opinnot ei edisty, koulutuksesta ei valmistu ja työelämään selviytyminen on mahdotonta, kun voimat ovat poissa jo ennen työelämään pääsyä.

Ilmastonmuutos ja siihen satsaaminen on tärkeää. Mutta vielä tärkeämpää on satsata Suomen kalleimpaan pääomaan: lasten ja nuorten hyvinvointiin, jaksamiseen ja elämänuskoon. Se on koko Suomen yhteinen adia. Sitä ei voida ohittaa ja siirtyä toiseen aiheeseen.

Illalla olin Ilo-seurakunnassa kertomassa siitä, kuinka jokainen meistä on design taivas. Ainutlaatuinen taideteos. Monta nuorta oli paikalla. Taivaan Isällä on Suomen nuorille toivon ja hyvän tulevaisuuden avaimet. Hänen avullaan, toinen toustamme tukien ja yhteyden ihmeestä iloiten huominen voi olla toisenlainen. Valo voittaa pimeyden. Aina.

torstai 14. maaliskuuta 2019

Lapset tarvitsevat rakkautta ja rajoja

Järkyttyneenä luin Tikkurilan kirjaston läheisyydessä iltaisin ja iltaöisin liikkuvien humalassa olevien lasten tarinaa. Nuorimmat 10-vuotiaita. Useimmat tyttöjä. Poliisin kommentti oli:"Järkyttävää!"

Mitä hyvinvointi-Suomelle on tapahtunut ja tapahtumassa? Missä näiden pienten tyttöjen ja tulevien äitien vanhemmat ovat, missä rakastava syli ja terveet rajat? Poliisin epäily oli, ett tapaukseen liittyy mahdollisesti myös seksuaalinen hyväksikäyttö, tuskin kukaan aikuinen kantaa heille ilmaiseksi viinaa...

On aika tarttua toimeen maamme lasten hyvinvoinnin eteen! Yksikin menetetty nuori on liikaa. Sitä paitsi tytöille syntyy poikia nopeammin riippuvuus niin alkoholiin kuin huumeisiinkin. Jokainen voi tehdä jotain. Aloitetaan tänään olemalla yhdelle lapselle rakastavana aikuisena ja turvallisten rajojen tuojana.

Herää Suomi! Ennen kuin on liian myöhäistä. On löydyttävä niin keinoja kuin rahaakin lasten ennaltaehkäisevään päihdetyöhön kuin myös niiden auttamiseen, jotka ovat jo luisumassa syrjäytymisen liukkaille poluille.

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Valitaan elämä!

Hallitus jätti eilen eropyynnön. Tätä kohti on oltu menossa siitä saakka, kun maahamme pääministerin johdolla lähdettiin tuomaan liitännäislakeja, jotta selkeästi Jumalan sanan vastainen sukupuolineutraali avioliittolaki saataisiin läpi. Puolitoista vuotta meni tämän hallituskauden parhaasta alkuajasta yli sadan liitännäislain nopeaan ja vauhdikkaaseen läpiajamiseen, joka oli välttämätön taustatyö lopullisen lain läpimenon mahdollistamiseksi.

Sen jälkeinen sotesopan keittäminen onkin ollut se toissijainen tehtävä tällä hallituksella. Samaa paloa ei ole ollut nähtävissä, mitä ensimmäisen puolentoista vuoden päätehtävässä näytti olevan...

Jumala ei koskaan muutu ja kaikki se, mitä Hän on sanaansa kirjoittanut antaa edellytykset ihmisen menestykselle tai menestyksen puutteelle. Loppupelissä vain Herran pelko on viisauden alku, pysyvän ja kaikissa aikakausissa kestävän viisauden. Hallituskauden alussa oli mahdollista valita Jumalan sanan mukaiset linjaukset maamme siunauksen lähteiksi. Niin ei tapahtunut. Ja nyt sotesoppa on pahasti pohjaan palanut, lähes syömälelvoton ja surkuhupaisa lopputulema.

Samanaikaisesti muutamassa vuodessa hallituksen ensisijaisten linjausten seuraukset näkyvät varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen käsittämättömina linjanvetoina saattaa lasten mielet hämmennykseen ja ristiriitaan maalaisjärjen ja Jumalan Sanan vastaisten painotusten osalta suhteessa sukupuoleen, avioliittoon ja rakkauteen, joka on tarkoitettu suojaksi ja turvaksi, mutta josta on tehty itsekkäiden halujen perverssiä kenttää, jossa jopa lasten hyväksikäyttöä nimitetään joidenkin luonnolliseksi taipumukseksi rakastaa lapsia.

Hallitus sai haluamansa. Lasten ja nuorten muelenterveyslukemat ovat nousseet lyhyessä ajassa huippulukemiin ja sotesoppa nieli varat, joilla maamme hyvinvointia olisi kuulunut viedä hyvällä tavalla eteenpäin. Surullista! Toivottavasti seuraavalla hallituskaudella uskalletaan kunnioittaa setan sijaan Jumalan Sanan lainalaisuuksia, joiden arvo ei koskaan muutu ja jotka ovat ainut edellytys maan todelliselle ja pysyvlle hyvinvoinnille.

Kiitos Suomen päättäjät, että aikoinaan maatamme perustettaessa ja toisen maailman sodan jälkeen uskalsitte selkeästi tehdä lakeja Jumalan Sanan ja kymmenen käskyn arvopohjalle antaen kansallemme vahvan perustuksen niin lasten kasvatuksen kuin sosiaali -ja terveyspalvelujenkin peruspilareina! Nouskoon uusia rohkeita Jumalan Sanaa kunnioittavia päättäjiä maahamme niin, että tulevina päivinä Suomi saa jälleen olla maa, jolle Jumala voi antaa oman siunauksensa ja siten Suomi saa nousta hyvinvointivaltioksi, jossa niin lasten kuin aikuistenkin on hyvä ja turvallinen elää elämäänsä toinen toistaan kunnioittaen ja elämän puolesta valintoja tehden. Tehdään yhdessä maastamme elämän puolella oleva paikka!

torstai 28. helmikuuta 2019

Isän lupaukset voimassa

Tänään rohkaisen kaikkia, joiden syntymäpäivä on 29.2.eli synttärit ovat vain karkausvuonna. Ja kaikkia niitä, joita ei ole muuten vaan huomattu. Ja kaikkia taivaan Isän lapsia, joille Isän lupaukset on aina voimassa. Taivaan Isän tyttö -kirjan teksti päivälle 29.2.:

"Katselen taivasta. Lukuisia tähtiä. Tiedän, että kaikki Isän lupaukset ovat minua varten. Saan luottaa Isääni koko painollani ja tietää, että hän pitää minusta huolen kaikkina elämäni päivinä. Myös silloin, kun en pysty tuntemaan sitä.
      Lupausten täyttyminen vaatii odottamista. Se on minulle vaikeaa. Tulen kärsimättömäksi. Omassa voimassani alan etsiä haagareita, omia tapojani saada lupaukset toteutumaan. Kuten Aabraham muinoin.
       Isä, anna minulle kyky odottaa. Odottaa levollisin mielin sitä, millä tavalla sinä täytät lupauksesi.   Varjele minua omilta keinoiltani lupausten toteuttamiseksi."

maanantai 25. helmikuuta 2019

Taivaan Isä pitää huolen aina!

Taivaan Isän tyttö -päivähartauskirjani julkaistiin 16.2.2019.

Päätinpä palata blogin kirjoittamiseen pitkästä pitkästä aikaa... Tälle päivälle kirjassa sanotaan:

"Myrskyn silmässä ollessani näen vain tämän hetken. Kaikki muut asiat ympäriltäni katoavat ja menettävät merkityksensä.
   Siinä paikassa on kuitenkin taivaan Isä. Hänen rauhansa koskettaa sydäntäni. Tiedän, etten ole yksin. Tiedän, että hän kantaa minut tämän myrskyn läpi. Saan olla turvallisin mielin hänen sylissään myrskyn keskellä.
    Isä kiitos siitä, ettet koskaan hylkää etkä jätä minua yksin kamppailemaan myrskyyn. Kiitos siitä, että olet kanssani myrskyssä. Ja voit myös tyynnyttää myrskyn."

Saamme aina olla turvassa taivaan Isän ihmeellisessä huolenpidossa. Tänäänkin!